Keskipäivä
Keskipäivä. Kirjoittanut Charles Leconte de Lisle |
Suom. Kaarlo Sarkia. |
- Sinitaivaalta hopeavaipassa keskipäivä
- yli tasangon laskee, suvien kuningas.
- On tyyntä. Helteistä ilmaa pilven häivä
- ei viilennä. Mailla on rauha unelias.
- On lakeus rannaton, kentät varjottomat.
- Syvä lähde, karjan juottaja, ehtynyt on.
- Ja metsässä etäisessä puitten lomat
- uni täyttää kuolemanraskas, liikkumaton.
- Nisu kypsynyt, unta kaihtaen, niinkuin kullan,
- meren keltaisen, raskaan latvansa aallota suo.
- Tähät, lapset rauhalliset siunatun mullan,
- ne arkailematta auringon maljasta juo.
- Tähät keskenänsä kahisevat hiljaa.
- Vähän väliä niinkuin huokaus kuumuuteen
- hidas, mahtava laine kulkee pitkin viljaa
- näköpiirin viimein sammuen autereen.
- Lähiniityllä härkäpari valkokylki
- kedon ruohoon märehtimään vaipunut on.
- Suupielistä vitkaan häppäälle valuu sylki,
- uni ylpeissä silmissä päilyy loputon.
- Jos alle keskipäivän auderkaton
- satut, ihminen, tunteva iloa, ikävää,
- mene, pakene! Luonto on tyhjä, liikkumaton,
- suru, riemu on rauennut, ei ole elämää.
- Mut jos taas itkun ja naurun harhan nähden
- et enää kirota saata, et rakastaa,
- jos janoat unhoa tyhjän melskeen tähden
- ja isoat ylhäistä, synkkää hekkumaa,
- tule: Aurinko puhuu sinulle kieltä liekin.
- Sula paloon tunteettomaan kaikkines.
- Ties alhaiseen taas kaupunkiin jos viekin,
- jumaltyhjyyteen olet kastanut sydämes.
Lähde: Ranskan kirjallisuuden kultainen kirja. 1934. Toimittanut Anna-Maria Tallgren. Werner Söderström Osakeyhtiö, Porvoo ja Helsinki.