Kesälämmintä.

Kirjoittanut Juhani Siljo


Oli luodut jo uupua lämpimään..
Vain räystäillä pääskyset ilakoi,
peru kukki, ja aamuin, illoin
separaattori hyrräten soi.
Ja maailman rantoja rämpimään,
sitä onnea nähden ja kuulostain,
talon kohdalla kyltyi silloin
vesikeuhkoinen kulkijain.
Kovin rinnasta kehno ja jaloistaan,
mut työhön tarjousi pystyin päin:
”Toki kermamyllyn kampiin
kädet tottuvat vähittäin!”
Viran sai. Ja parhaista paloistaan
veroherkut hälle varata ties
talon Ainikki, – ruokaisampiin
yhä ruokiin pääs pätö mies.
Vain kampia väänteli verkalleen,
lasin kermakultaa jo kumottuaan
kädest’ antajan armahaisen,
– etupalkkana lauluistaan.
”Toki huolisi Ainikki Erkalleen,
hyvin juottais sen, hyvin lihottais,
toki hoivissa hellän naisen
viel’ eläjä miehestä sais!”
– Mut ehtipä syys, – mihin arkenit,
mihin onnes portilta säikyit pois,
mikä pimitti, koito, sun mieles,
kun mies sinust’ tehty ois –?
Vilunauris, vihdoin sa tarkenit,
kesän kerrankin tuta, tallus, sait,
– nyt on maantie, heinäpieles
syyskotisi – niitäkö hait?
Veti pois sua –. Liioinko lihosi
jalo muotosi? Liioin kohennuit?
Vai vapaata säälit kättäs?
Pulun lempeä paljoksuit?
Varo kätesi, vertynyt ihosi,
älä sankaritietäsi lempeen myö,
– ja siedä sääleilemättäs
madon työtä, mi kohta sun syö!


Lähde: Siljo, J. 1914: Maan puoleen: runoja. Werner Söderström Osakeyhtiö, Porvoo.