Kesäkuun sade

Kesäkuun sade. Kirjoittanut Saima Harmaja

Käy taivas pilveen. Vielä hohtaa maa,

mut koleammin tuuli puhaltaa,

ja nuori koivu

hiuksin nurinkääntynein on harmaa, vihainen.

Sireenipensaan tuuli pörröttää.

Sen tertut hetken hymyilevät, mutta

on hymy himmeää.

Vain pikkulinnut

ei säiky hämärää.

Kuin suloisemmin

ne kaikki visertää.

»Mik’ on tää pelko»,

ummut rukoilee,

»ei vielä ilta,

mut ilma himmenee?»

Niin hellä kuoro vastaa lohduttain:

»Vain sade on se,

vain pisaroiden suutelu, ah, taivaan kaste vain.»

Ja kohta vaipuu

maa herkkään kuunteluun.

Ei hengi kukka,

ei käänny lehti puun.

Siks kunnes kaikki koivut syvään huoahtaa,

kun sateen armo

suhisten yli lehtien ja mullan lankeaa,

ja kahta ihanammin tuoksuu metsä.

Lävitse pisarharson hopeaisen

virittää linnut

laulun jumalaisen,

ja vihreämmin vivahtelee maa.

Kas metsätähdet, tänään auenneet,

jo oli kuolemaansa vavisseet!

Nyt kukkaiskasvoin pienin

huoaten

ne taivaan juoman

juovat suloisen.

Lähde: Harmaja, Saima 1935: Sateen jälkeen: runoja. Werner Söderström Osakeyhtiö, Porvoo.