Kesäkirje

Kesäkirje Kirjoittanut Eino Leino

Nyt sanaa ma saatan, ett’ ollut ompi mulla

myös sula onnen aika, jok’ ei nyt enää taida tulla.

Se oli rauhan aikaa ja henget taistelun

ne nukkui sikiunta ja tunne lepäs mun.

Se oli heinäkuussa ja heilimöi jo heinä,

ja luonnon laulun leivo toi ilmi säveleinä.

Tein päivät heinää, nuorta sen hengin tuoksua,

tutustuin kansan henkeen, sen tunsin tunnetta.

Kun miehet reippaat heinää löi maahan raudallansa,

näin siinä miesten voimaa, näin pontta Pohjankansan.

Kun naiset heinän karhoi ja karhoi uudestaan,

näin siinä miehen työssä ja naisen rinnallaan.

– Kesäinen ilman auer se leikki karkeloiden,

sen leikkiin yhtyi leivo ja kerttu lehtoloiden,

ja leikiksi näytti myös käyvän raskas työ,

kun naiset kilvan karhoo ja heinää miehet lyö.

Ma tunsin, että mulla kuin suonet suurentuisi

ja voimaa jänner saisi ja rinta laajentuisi

ja aatteet riehuvaiset jo sopusoinnun sais,

kuin heinän hieno tuoksu himoni karkoittais,

kuin joka hermo mulla se nuortuis uudellensa

ja sydän vasta pääsis oikeelle paikallensa.

– Työn jälkeen sitten järveen käyn aina uimahan,

ja siellä vellon vettä ja polvin polskutan.

jää sinne veltto nuoruus, mi tunteheni turti,

jää sinne hengen tuska, mi multa mielen murti!

Ja uinnin päälle aina lahdella soutelen

ja vastarannan raitaa ja iltaa ihailen.

Tuon sounnin jälkeen sitten syön herkkuja ma noita,

syön ohraleipää, piimää ja pistän piirakoita.

– Kun päivyt laskee länteen ja rusko hälvenee,

niin pöydän eessä istun ja kynä kyntelee.

Se kertoo kansan pontta, voimista nukkuneista

ja nuoren rinnan tulta ja ihmisihanteista.

Mutt’ tuli lämmittää jo, ei polta riehuen,

ja ihanteet ei häivy kuin ennen pilkaten.

Ja aamulla kun nousen, niin tunnen, että oisi

nyt voimaa vuoret murtaa, ja nostaa norot voisin.

Lähde: Leino, Eino 1949: Kirjokeppi: valikoima runoja alkuperäiskokoelmien ulkopuolelta. Toimittaneet ja selityksin varustaneet Aarre Peltonen ja Eino Kauppinen. Kustannusosakeyhtiö Otava, Helsinki.