Kesä-yö (Wilho)
| Kesä-yö. Kirjoittanut Oskar Wilho |
- Päivän silmä sammuaapi
- Lännen sulo purpuraan,
- Järvi tyyni kuvastaapi
- Metsät, vuoret pinnallaan.
- Suru-sävel paimentorven
- Vaipuu hiljaa, vavisten,
- Poies poistuu peto korven
- Asunnoilta ihmisten.
- Pienet, suuret kotihinsa
- Rientää unen helmoihin;
- Kukka nukkuu oksallansa,
- Herkee lintuin laulukin.
- Etäällä vaan suruisesti
- Ahdin kannel vielä soi,
- Huokaa: ”kaikki rauhaisesti
- Nukkuu, yksin mä en voi!”
- Näin hän hiljaa kantelolla
- Suruissansa soittelee,
- Aallottaret nurmikolla
- Äänetöinnä tanssailee.
- Vaan – jo uuden aamun koitto
- Koillisessa valkenee:
- Vaikenee jo Ahdin soitto,
- Aallon immet pakenee.
- Päivyt kulta-kiehkurissa
- Rientää taasen tolalleen,
- Kukka riemun kyynelissä
- Hymyileepi kullalleen.
- Kiitosvirret tuhansittain
- Kilvoin kiitää taivaalle,
- Kiitollisten sydämmitten
- Aamu-uhri Luojalle.
- Näitä kuullen, näitä nähden
- Autuus valtaa mieleni,
- Tykös Isä taivahinen
- Nousee huokaukseni.
- Elolleni anna ilta
- Tyyni, rauhaisa, kuin tuo;
- Haudan uni-untuvilta
- Moinen aamu mulle suo!
Lähde: Sanomia Turusta 10.7.1882.