Kesä-iltana.

Kirjoittanut Johan Magnus Salenius


Viivy armas aurinkoinen,
Kaunistaja kaiken ilman!
Kulta’a vielä koivu-viita,
Kulta’a kumpu kuusinensa,
Kulta’a niitty kukkinensa,
Kulta’a kukkiva kanerva!
Hilja hyöky metsä-lammin,
Sini-vaippa viuhkajapi
Luonnistasi lempeistä,
Silmäniloista suopeista,
Kaiskun pitkän kainalossa,
Laimeassa lahtemassa
Värähtävät verkon nyplät,
Kapalliset kuplistavat.
Selväll’ on selällä hyppy,
Aika keikka koukkupuitten,
Poloin kiiltäväin kisailu.
Rantakukko kiiasepi,
Kajava kajahtelevi,
Sorsa kensti soutelepi,
Kaislikkohon kaljahapi.
Linnut laulavat lehossa,
Virvikössä veisajavat,
Notkelmassa karjakellot
Hupaisesti helkkäjävät,
Tillittävät tuomikossa.
Purot lirua laskevat,
Kuljut kilkkivät salossa,
Paimenpoika ahtehella
Toiottapi torveansa,
Soittelepi sointuäänin.
Miksi soittopa suruinen,
Sävel lauhkea, suloisa?
Siitä soitto on suruinen,
Sävel lauhkea, suloisa,
Kun ei kestä riemupäivä,
Kesäpäivä kukkinensa,
Lauluinensa, loistonensa:
Kukat nukkuvat kedolle,
Sulkeilevat silmiänsä,
Viserrykset vaikenevat,
Laulut lehvä-keinusilta;
Päivä painupi levolle
Lännen rusko-ruususille,
Kulta kuusien katoopi,
Paiste päältä nurmiruohon.

J. S[alenius].


Lähde: Tapio 2.3.1867.