Kerran vain...

Kerran vain... Kirjoittanut Emil Lindahl

Ikuisesti vihannoiva seppel nuoruuden!

Itsekukin kulmillaan sen kantaa kerran vain.

Kerran vain on aika aatteen – suurten unelmain.

Onneton, ken kevytmielin hukkaa hetken sen.

Helvetti- tai taivaskuvat sielun herkkään vahaan

piirtyy lähtemättömästi silloin, kutsuu työ.

Hurmiossa maailmaa syleillen sydän lyö.

On ovi avoin elämässä hyvään taikka – pahaan.

Onnellinen, suuntansa ken silloin oivaltaa.

Hän ihmisyyden piennartuneen työmaan huokailun

kuulla voi, hän olemassaolon ratkaisun

kuin aarrelippaan avaimen tiellänsä löytää saa.

Lähde: Lindahl, Emil 1937: Nouse, aurinko. Sos.-dem. työläisnuorisoliitto, Helsinki.