Kerran tähtitornissa
Kerran tähtitornissa. Kirjoittanut Lauri Ekberg |
- Syys-ilta muuttui yöksi. Tuul’ ulvoi raivossaan
- Ei tyynnä meren pinta uinaillut rauhassaan.
- Vaan kuu loi lumoansa ja tähdet välkkyen
- Katsoivat myrskyn maahan, ikäänkuin säälien.
- Ma astuin mietiskellen, niin tähtitornin luo
- Vei tieni askeleeni, – päämäärän’ oli tuo.
- Nyt nousin korkealle huipulleen katsomaan,
- Ja näkemäni kuva ei haihdu milloinkaan:
- Tuul’ ankarasti riehuu, täht’torni huojuilee;
- Myös ulapalta kuuluu, kuink’ aallot tyrskyilee.
- Ei rauhaa, tyyntä missään, kun maahan katselen;
- On myrskyn yössä kaikki, jos minne silmäilen.
- Mut kun ma nostan tuonne ylemmä silmäni,
- Niin tähtitaivas aukee ylhäältä eteeni.
- Ei estä myrsky mainen tuiketta tähtösen,
- Ei häiritse se liioin lumoa kuuhuen.
- Ne hiljalleen vaan loistaa kannella taivahan,
- Ja maailmalle luovat valonsa kirkkahan.
- Ja verratessa noita: – – taivasta, maailmaa,
- Mun aatokseni kiiti kauvaksi tähtein taa.
- Ja kaukaa, kaukaa tähden, niin kirkkaan, vielä näin;
- Se loisti, – mut sen loisto on mennyt mielestäin.
- Mut kuitenkin se silloin haihdutti myrskyt pois –
- Oi, jos sen siellä vielä kirkkaana nähdä vois!
Lähde: Koitar: Savo-Karjalaisen Osakunnan albumi. IV. 1885. Savo-Karjalaisen Osakunta, Helsinki.