Kerran
Kerran. Kirjoittanut Irene Mendelin |
- On niin, kuin oisin levännyt ma kauan
- Ja nähnyt unta auvon ihanaa:
- Kuin taivaan kupukans’ ol’ tyyntä kaikki,
- Keväistä, lämpöistä ja kukkaisaa.
- En huolesta ma tiennyt, kyynelistä,
- Kuin mitä itkee kaste iltaisin,
- Ja lehdon laulajat ne onneani
- Säesti raikkain, suloin sävelin. –
- Mut sitten heräsin ja kylmä viima
- Puhalsi vasten otsaa, sydäntäin,
- Ja kyynelet nuo uness’ unhoitetut
- Taas kiertää mulle salaa silmähäin.
- Ja pois on kevään kukkaset ja lämpö,
- On elo kylmää, synkkää, pimeää;
- Vaan sinilaen kirkkaat, valjut tähdet
- Ne tunnotoinna yöstä välkähtää.
- Yks’ ajatus vaan mull’ on mielessäni,
- Yks’ toivo sydämmessäin asustaa:
- Ett’ tuota samaa, samaa unta nähden
- Ma uudelleen taas saisin nukahtaa.
Lähde: Irene 1893: Koivikossa. Kustannusosakeyhtiö Otava, Helsinki.