Kerjäläinen

Kerjäläinen. Kirjoittanut C. Edv. Törmänen

Et kerjäläistä halveksia saa,

Se itses halveksimistakin on.

Puhettas aatoksen suo johdattaa,

Niin, huomaat, lause tää ei arvoton:

              Hän kerjäläinen on!

Kas, virkamies on norjaselkäinen –

Kun päällikköänsä hän pokkuroi!

Hän armoleipää anoo, tietää sen,

Mut eihän herrast’ ajatella voi: –

              Hän kerjäläinen on!

Poik’, impens’ suosiota anoissaan –

Vain rakkautta virittelee hän;

Sit’ toivoo, pyytää ”ansaitsemattaan.”

Kenenkä sulhost’ uskois päättävän:

              Hän kerjäläinen on?

Mut entä koko ihmiskunta tää –

Mi täydellisyydest’ on kaukana,

Töistänsä kiitosta het’ ääntäjää,

Liikkuupi kiitoksen vain toivossa –

              Se kerjäläinen on!

Kun kerjäläistä halveksit sä siis,

Juur’ itseäspä silloin halveksit;

Kun ruumiis peitit silkkiis, samettiis,

Vain kerjäläistä silloin koristit –

              Ja tuores valhe on!

Partaalla haudan valhe paljastuu,

Kun loistos tuhka-läjiin multa saa.

Vertaises kerjäläinen on, ei muu,

Samanpa peitteen alla uinahtaa –

              Mi ero teillä on?

Ja noustess’ aamun i’ankaikkisen

On arvo-luku aivan vastainen:

On kunnia-päivä ”arvottomien,”

Ja ensimäisnä kurja kurjinten

              Ja kerjäläinen on!

Et kerjäläistä halveksia saa,

Se itses halveksimistakin on.

Puhettas aatoksen suo johdattaa,

Niin, huomaat, lause tää ei arvoton:

              Hän kerjäläinen on!

Vieno [C. Edv. Törmänen].

Lähde: Päijänne 3.4.1879.