Kellojen kumahdellessa

Kellojen kumahdellessa

Kirjoittanut Ain’Elisabet Pennanen


Nyt kelle loistat enää, pihan kukkanen,
kun silmät, salin ikkunoissa nähdyt, viipyy poissa?
      – Kellot kumahtaa –
Niin hellä huoli asui kerran noissa,
kun vartuntaa ne vartoi kevääs silmujen.
      – Kellot kumahtaa –
Voi kuinka usein jalka suuri yllättäin
luo astui aamuvarhain, ehti ehtoon hämärissä.
      – Kellot kumahtaa –
Nyt käsi jalo, missä olet, missä,
sa, joka juoman toit ja autoit päivää päin?
      – Kellot kumahtaa –
Hän luonas suviyönsä lauloi haaveillen,
ja pihapieni äkin ylhäinen on puisto!
      – Kellot kumahtaa –
Sun täyttyi unes ylpein, emos muisto:
oot ilo puiston, linnan ylimyksien.
      – Kellot kumahtaa –
Sen täyttymyksen sulle laulajasi soi.
Et unestas viel’ arkeen havahdu, niin hän on poissa.
      – Kellot kumahtaa –
Ei koskaan enää salin ikkunoissa
näy häntä, joka suviesi suven loi.
      – Kellot kumahtaa –
Käy ahnas moukka ohi pihan penkereet,
ei tunne ylhää syntyperääs, soluverta arkaa.
      – Kellot kumahtaa –
Sun päältäs vauhko susikoira karkaa,
sua tarhan tonkijat kaikk’ ovat tonkineet.
      – Kellot kumahtaa –
Jo riutuu hieno kukanpäas, mut ääntäkään
ei kulkea voi kukkahuultes yli. Yö saa musta.
      – Tuuli humajaa –
Koi koittaa, terilläsi heijastusta
on aamutaivaan. Viime taivaas, aamus, nään!


Lähde: Pennanen, Ain’Elisabet 1943: Huomensynty: runoja. WSOY, Porvoo.