Kellgrenin kuoltua
Kellgrenin kuoltua. Kirjoittanut Frans Mikael Franzén |
1795. |
- Vapaa Ranska on. Kas, liittoon kansa
- ynnä kuningas nyt rupeevat!
- Paikkaan Bastiljen he suorastansa
- Partenonin laittavat.
- Ihastuen Kellgren kuulee tuota.
- Tällöin kuolla ei hän saatakkaan.
- Kyynelten hän silmistään suo vuotaa,
- niinkuin laps – ei, kuin mies vaan.
- Uusin sävelin soi kantelensa;
- nuoruus hehkuu hänen kirjoistaan. –
- Houreita – ah! – ovat toivehensa:
- siks taas vaipuu kuolemaan.
- Näin hän eli, lauloi ajassansa.
- Aika, tyhmyyksineen hirmuinen,
- silpoi hänen suurta sieluansa,
- joka riutui taistellen.
- Runoilijana on kunnioittaa
- häntä hovi mielinyt ja maa.
- Miehenä ja kansalaisna voittaa
- kaikilta hän kunniaa.
- Äly hänen hymyns, itkuns muistaa;
- Sulotar myös kuvaan hänet luo
- lempeänä, vaikka katse puistaa
- ynnä loukkaa tyhmät tuo.
- Aika hänen kantelensa kielen
- viime ääntä kuulee, kohoten,
- piirteet suuret saadaksensa mieleen
- siten «uuden luomisen».
Lähde: Franzén, Frans Mikael 1891: Valikoima Frans Mikael Franzénin runoelmia. Suomentanut Em. Tamminen. Otava, Helsinki.