Keisarillisen Majesteetin Armollinen Asetus lääkärinvalan kaavasta


Keisarillisen Majesteetin Armollinen Asetus
lääkärinvalan kaavasta.
Annettu Helsingissä, 25 p:nä Toukokuuta 1880.
____________


Me ALEKSANDER Toinen, Jumalan Armosta, koko Venäjänmaan Keisari ja Itsevaltias, Puolanmaan Tsaari, Suomen Suuriruhtinas, y. m., y. m., y. m. Teemme tiettäväksi: Tehdystä alamaisesta esityksestä olemme Me nähneet hyväksi, muuttamalla tähän asti voimassa ollutta lääkärinvalan kaavaa, Armossa vahvistaa tähän liitetyn kaavan sitä varten noudatettavaksi; jonka ohessa Me Armossa olemme määränneet, että lääkärin, joka sittemmin maan palvelukseen otetaan, pitää tehdä tavallinen virkavala sen mukaan, kuin Armollinen Asetus 29 p:ltä Joulukuuta 1877 muutetuista kaavoista virka- sekä uskollisuuden- ja kuuliaisuuden-valaan y. m., siitä tarkemmin sisältää. Jota kaikki asianomaiset alamaisuudessa noudattakoot. Helsingissä, 25 p:nä Toukokuuta 1880.


K e i s a r i l l i s e n   M a j e s t e e t i n   Oman Päätöksen mukaan
ja Hänen Korkeassa Nimessään,
Suomeen asetettu Senaatinsa:


J. M. NORDENSTAM.
TH. THILÉN.
H. MOLANDER.
A. MECHELIN.
ALBERT NYKOPP.
E. af FORSELLES.
K. FURUHIELM.
OSCAR NORRMÉN.
V. von HAARTMAN.
W. ZILLIACUS.


Carl Estlander.
_______________


Valankaava lääkärille, joka ennen astumistansa saatuun valtiovirkaan vielä ei ole tehnyt säädettyä lääkärinvalaa, vaan jonka tulee sekä tämä vala että virkavala yhtä haavaa suorittaa.


 ”Ja koska minä olen laillistetuksi lääkäriksi julistettu ja maan palvelukseen otettu, niin tahdon ja täytän minä tunnollisesti uutteruudella ja uskollisuudella ilman puolenpitoa ja omanvoiton pyyntöä kaikkia niitä velvollisuuksia, jotka minulle lääkärinammattia harjoittaessani tahi virassa ovat täytettäväksi lasketut tahi vastedes laskettaneen, sekä olen muuten ilmaisematta, mitä lain ja erinäisten määräysten tahi hyvän tavan mukaan pitää salassa pidettämän.

Kaiken tämän tahdon ja täytän minä uskollisesti, niin totta Jumala minua auttakoon hengen ja sielun puolesta”.

_______________


Valankaava lääkärille paitsi mitä uskollisuuden ja kuuliaisuuden-vala sisältää.


 ”Ja koska minä olen laillistetuksi lääkäriksi julistettu, niin tahdon ja täytän minä tunnollisesti kaikkia niitä velvollisuuksia, jotka minulle lääkärinammattia harjoittaessani ovat täytettäväksi lasketut tahi vastedes laskettaneen, sekä olen ilmaisematta, mitä lain ja erinäisten määräysten tahi hyvän tavan mukaan pitää salassa pidettämän.

Kaiken tämän tahdon ja täytän minä uskollisesti, niin totta Jumala minua auttakoon hengen ja sielun puolesta”.


Yhtäpitäväiseksi Keisarillisen Majesteetin 12 p:nä Toukokuuta (30 p:nä Huhtikuuta) 1880 armollisimmasti vahvistamain kaavain mukaan, todistaa:
Esittelijäsihteerin sijasta:
Carl Estlander.
Protokollasihteeri.


Katso myös muokkaa