Keisari Aleksander III:nen kruunauspäivänä
| Keisari Aleksander III:nen kruunauspäivänä. (Lausuttu Suomalaisen Teaatterin juhlanäytännössä Toukokuun 27 p. 1883) Kirjoittanut Kaarlo Kramsu |
- Synkän tien ja vaivaloisen Luoja kansallemme soi;
- Verta uhkui joka askel, uuden tuskan tuntoon loi.
- Valoon pyrki kansan mieli, pimeähän tiensä vei,
- Johtajaksens tähden toivoi; tähti loistanunna ei.
- Öiset vallat surmaa uhkas, kutsui kansan kuolemaan:
- Turhalt’ taistelu jo näytti, turhalt’ toivo Jumalaan.
- Mut ei uskallusta vienyt uhka vaarain väijyväin:
- Suomen kansa polun kulki, raivas tiensä eteenpäin.
- Kuka kertoa ne voisi epätoivon taistelut,
- Voitot verta uhkuvaiset, pimeässä voitetut!
- Voitot loisti maailmalle, kansamme jäi pimeään:
- Toiset niistä loiston saivat, kansamme ei mitäkään.
- Valoon, valoon kansa pyrki, valoa huus’ Luojaltaan,
- Valon tähden uljaast’ uhras sydänverens vuotamaan
- Kuuli Luoja rukoukset, avun antoi armokas:
- Jalost’ täytti Luojan tahdon kuulu, jalo ruhtinas.
- Ensimäinen Aleksander! kuolla ei voi muistos sun;
- Kansain joukkoon nostit kansan murtunehen, poljetun.
- Vuosisatain sumut poistui, pääsi päivä loistamaan
- Tielle synkän kamalalle, päälle kansan Suomenmaan.
- ”Aleksander”, nimi armas, aina sinut kuullessaan,
- Sydän sykkää Suomalaisen, tunteet kohoo kuohumaan!
- Kiitoksensa puhtahimman, tunteet pyhät lahjastas
- Suomalainen uhraa sulle, valontuoja ruhtinas!
- Mut ei vielä öiset vallat luopuisi näin saaliistaan:
- Eloon päässeen kansan syöstä tahtoisi ne kuolemaan,
- Kahlehtia kansan mielen, ryöstää kansan kielenkin,
- Kauan taistellehen murtaa vihdoin juonin kavalin.
- Vasta noussut päivä poistuu, eksyy Suomi polultaan:
- Toinen Aleksander nousi kansaa vapauttamaan.
- Juonet katkoi kavalitten, valon kansalle taas toi,
- Vapahana kiitostansa Suomen kansan kieli soi.
- Polun kansallemme raivas, jolle johti eksyneen:
- Valkeuteen polku viepi, viepi onneen, vapauteen!
- Kansat monet kiittää töitä jalon ruhtinaamme tään:
- Hartaammin kuin Suomen kansa kiitä hänt’ ei yksikään,
- ”Aleksander”, nimi armas, aina sinut kuullessaan
- Sydän sykkää Suomalaisen, tunteet kohoo kuohumaan!
- Surun synkän Suomalaisen rintaan loi sun kuolemas,
- Kun ei kuolla saanut eestäs, vapauttajaruhtinas!
- Vapahana valon tielle Suomen kansa käynyt on,
- Epätoivon vaihtanunna valoisahan toivohon.
- Entisyys nyt tiellens luopi turhaan tummaa varjoaan:
- Vaikka suruja se toikin, häpeää ei milloinkaan.
- Synkkä polku Suomen kansan; harvoin loisti tähtikään,
- Avun-huokaukset hukkui epätoivon pimeään.
- Kova onni kansaa murti, epäilykseen syöksi sen;
- Mut ei syöstä voinut tieltä oikeuden, totuuden.
- Nyt on päivä koittanunna, Suomen kevät alkanut,
- Suomen kansa herännynnä, valohon jo astunut.
- Mikä öinen valta voisi nyt sen saada horjumaan
- Taistelussa eestä maansa, eestä rakkaan ruhtinaan?
- Kevät luonnossa nyt onpi, kansalla myös kevät on:
- Kevättoivoin rinnassansa käy se uuteen elohon.
- Uusi Aleksander nousi! Mikä rinta kylmäks jää
- Nyt, kun kansa luottain nuorta ruhtinastans tervehtää!
- ”Aleksander”, nimi armas, aina sinut kuullessaan,
- Sydän sykkää Suomalaisen, tunteet kohoo kuohumaan!
- Luojaltansa Suomi tänään rukoileepi onneas,
- Siunausta toimillesi, kevättoivoin ruhtinas!
- Kirkas nyt on toivon taivas; mut sen pilvet peittää vois,
- Nousta myrskyt riehumahan, rauhan riistää maasta pois.
- Käyköön niinkin: Suomalainen taisteluhun riehuvaan
- Riemulla käy eestä maansa, eestä rakkaan ruhtinaan.
Lähde: Kramsu, Kaarlo 1887: Runoelmia. Werner Söderström, Porvoo.