Keijunen kulkee...

Keijunen kulkee... (Lilly Fohström’ille omistettu.) Kirjoittanut Eero Eerola

Kukkaiskedolla Keijunen kulkee,

valkea jalka ei maahan tapaa,

vihreä huntu sen ilmassa leijuu,

lentää niinkuin tuulosen henki,

niinkuin taivahan henkäys vapaa,

kukkien yllä keijuu, keijuu...

Kissankellot ja kielojen parvi

tuulien laulua heljää soittaa,

Maariankämmenen tähkän päällä

hyrrää mettinen, metinen renki,

auringon säteillä hyppyjä koittaa

Keijunen, leijuu tuolla ja täällä.

Suikkaa Päivälle armasta suuta,

tuhannet soivat tuulien urut,

– ken tuolla häilähti pensaan varjoon?

Oli se vihreä Vilposen poika;

sillä on syämessä suuret surut...

Päivä Keijulle kättä tarjoo...

Turhaan se itkee Vilposen poika

tuulien terhentä, Keiju-kultaa.

Keijulle auki on auringon saaret,

autuas lehto auvojen mailla.

Vilposen pojalla virvatulta...

Keijulla ilmojen seitsenkaaret...

Lähde: Eerola, Eero 1916: Lauluja ja runoja. Arvi A. Karisto, Hämeenlinna.