Keijuisten tanssi.
(Kuningas Kaarle XV:n.)
Kirjoittanut Kaarle XV
Ruotsinkielinen alkuteos Elfdansen (kokoelmasta Smärre dikter, 1865).


Aurinko ei kultasätehillä
Enää sinitaivahalta kiillä;
Poiss’ on illan rusko, tähti
Kulkee ujona.
Äänetönnä lampi lainehtiipi,
Kaukoa vaan yli seudun hiipii
Ääni puron lirisevän:
Yö on tullunna.
Kuule! Kannel Wäinönko se kaikuu?
Ei, tuo soitto niittylöiltä raikuu.
Laulaja on lehdon puussa
Satakielinen;
Ja kuin sävel selvä heläjääpi,
Metsän siimehistä silloin käypi
Olentoja ilmaisia:
Joukko keijuisten.
Jaloilla he lumivalkoisilla
Hyppivät nyt kedon kukkasilla;
Kohta alkaa heinikossa
Tanssi äänettä.
Tuuli nukkuu puissa korke’issa:
Kruunussa ja helmipukehissa
Kuningas ja kuningatar
Istuu piirissä.
Illan kastehesta kaadetahan
Mettä välkkyväiseen astiahan;
Juoman kuningatar itse
Laittaa joukolle.
Yhä rajummasti tanssi kiertyy,
Muuttaa niityltä ja laaksoon siirtyy,
Hajoo rivilöihin sievään
Metsän lävitse.
Kalvas tähti taivahalta vilkkii,
Lehväin rakoloista kuukin pilkkii;
Riemulla ja rehmehellä
Lehdot täytyvät.
Vaan kuin idän aamukoitteen eellä
Alkavat yön usmat selviellä,
Äkkiä, kuin uni, keijuin
Leikit päättyvät.

M. B.


Lähde: Koitar: Savo-Karjalaisen Osakunnan albumi. I. 1870. Savo-Karjalainen Osakunta, Helsinki.