Keijuinkuningas

Keijuinkuningas Kirjoittanut Johann Wolfgang von Goethe

Ken on myrskyssä yön niin myöhäiseen?

Isä ratsain kulkevi lapsineen;

sitä hoitavi huolin lemmekkäin,

sitä painaa rintaansa, viihdyttäin.

Miks, poikani, kätkössä noin sun on pää? –

Isä, katsos, etkö haltiaa nää?

Se on keijuinkuningas, kruunuin, vöin! –

Näät usvaa vain, jota nousee öin. –

»Tule, vieno laps, niin pois sun vien!

Monet leikit leikimme siimeissä tien;

kukat kauniit kukkii, miss’ soluu vuo,

somat vaatteet kultaiset äitini suo.»

Oi, taatto, oi, taatto, sa kuulithan nyt

nuo keijuinkuninkaan viehättelyt! –

Jää rauhaan, pieno, rauhoitu, oi;

syyslehvissä tuulen viuhina soi. –

»Tule, sievä poika, ma vien sun pois!

Mun tyttöni hellät ne hoivanas ois;

yön karkelot johtaa he veikein suin,

sua viihtävät lauluin ja liekutteluin.»

Oi, taatto, oi, taatto, sä etkö nyt nää,

miten haltian tyttäret häämöttää? –

Sa poikani, poikani, näänhän tuon,

ne on raidan rauskoja vieressä vuon. –

»Sua lemmin, mua viehätät, armas, sa pien;

ja jos tulla et mieli, sun ryöstäen vien.»

Oi, taatto, oi, taatto, hän nyt minut sai!

Teki keijuinkuningas pahaa, ai! –

Isä kauhuin kiidätti ratsuaan,

oli tuskiva laps hänen rinnoillaan.

Hädin vaivoin ehtii kartanohon;

isän rinnoilla lapsi kuollut on.

Lähde: Juva, Valter 1926 [1916]: Sata runoa: valikoituja maailmankirjallisuudesta. Werner Söderström Osakeyhtiö, Porvoo.