Kaupunki
| Kaupunki. Kirjoittanut Lauri Soini |
- Jo kertyipä herroja daameja
- yli kaunosen kansakunnan
- ja liittivät kunnaan kohdalla
- niin näppäriin ansakunnan.
- Se ansakunta hallitsi –
- nimi sen oli »hyvälistö.»
- Se toinen muureja rakensi –
- nimi sen oli köyhälistö.
- Se ansakunta kylläinen
- unen puutteessa ähkyi öitä.
- Se toinen uhkalla nälkäisen
- yli voimainsa raatoi töitä. –
- Elo kaupungin on kuin kummulla
- ois turve irti luotu
- ja ylle vihreetä nurmea
- ylenympäri käättynä tuotu.
- Alapuolella nurmikko kellastuu
- ja turpeessa auhtuu ja kuivaa.
- Ne kumpikin korsii ja surkastuu
- elononnea voihkivat nuivaa.
- Ken turpeen kääntäisi paikoilleen;
- kedon taasenkin tasoittaisi?
- Oi, silloin kasvuun vihreeseen,
- koko nurmikko taasen saisi. –
- On laaksonen laidalla kaupungin,
- ja se kukkivi vehmakasti.
- Sen lehvien verhosta viittailee
- sulo Luonnotar houkuttavasti.
- Se äiti se kutsuvi lapsiaan
- ikivihreille helmoillensa.
- Se alttiisti, auliisti tarjoaa
- sulorunsaimmat antimensa.
- Sen hellässä helmassa lohdun sais
- se auhtunut ansakunta,
- ja siellä vaivansa vaimentais
- se kärsivä kansakunta.
- Oi, nouskaa te köyhät ja kulkekaa
- sulo äitiä lähemmäksi!
- Hän polttavan otsanne tuulettaa
- niin vilposen viileäksi.
- Ja nouskaa te kylmät sortajatkin,
- hyvän äitinne helmaan tulkaa!
- Hän hiipovi jäisiin rintoihin
- ikilämmintä lemmensulkaa.
Lähde: Työmies 14.8.1901.