Kauniit sielut, hurskaat sielut
Kauniit sielut, hurskaat sielut. Kirjoittanut Robert Seidel |
Suom. Hilja Pärssinen. |
- Kauniit sielut, hurskaat sielut
- mulle ammoin näin ne hoki:
- »veljestymisuskostasi,
- mokomasta luovu toki,
- kukin itselleen on parhain»
- kaikui suista hurskahista,
- »itsensä kun auttaa varhain,
- luoja surkoon heikommista».
- Kauniit sielut, hurskaat sielut
- mulle haastoi sydämestään:
- »ellös nosta kansaa tuota
- taikauskost’, tyhmyydestään.
- Totuus varjoa on vainen,
- ikuisesti erhe elää;
- mustan valkoiseksi muuttaa
- viisas, sanoineen kun helää.
- Kauniit sielut, hurskaat sielut
- väijyneet on vuotta monta,
- josko varustuksissani
- kehnoa ois, ponnetonta,
- johon iskein nuolinensa
- minut kuoliaaks he suistais.
- Silloin pyhäin kinttujensa
- ilotanssi varmaan luistais.
- Kauniit sielut, hurskaat sielut
- odotitte suotta aivan.
- Toivehenne harhakuvat
- tuotti teille turhan vaivan.
- Tehän palkkajoukkoinenne
- tähtäsitte ilmaan ihan,
- ja mun lensi ohitseni
- vasamat ne hurskaan vihan.
- Kauniit sielut, hurskaat sielut
- luopukaa jo vaanimasta,
- sillä vihollista vastaan
- säiläni on julma vasta.
- Miekkaani tok’ en mä tuhri
- moisen väen voitannaksi.
- Aasin leukaluukin riittää
- heittiöiden kaatajaksi.
Lähde: Punainen lippu: vihkonen runoja. 1910. Suomenteli Hilja Liinamaa. Savon työväen sanomalehti- ja kirjapaino-osuuskunta r. l., Kuopio.