Kaukaa tullut

Kirjoittanut Saima Harmaja


Syvälle katsoneet lie taivaan vesiin
sun silmäs, joissa päilyy sini tuo,
ja jalkais alta kiiruhtaneet esiin
lie kukkaparvet, joista perho juo.
Ja vielä äsken koskit kätösellä
kai enkelien siipiuntuvaa,
kun yhä sormissasi herkän-hellä,
pyhäinen ruusun väri vaeltaa.
Maan päälle miten löysit sieltä polun,
sa, sydäntemme kirkas riemu nyt?
Lumosivatko sisään alkusolun
sun henget, uinuttamaan vihityt?
Nukuitko keinuun taikavalmun kuvun,
heräten vasta hämärässä Maan?
Oi, sano, jäsen unhoittaneen suvun,
kotisi unohditko kokonaan?
Jos vielä nähdä kadotetut kunnaat
voi silmäis tieto tajuamaton,
niit’ älä päästä! Vaikeat on lunnaat,
kun omakses saat maisen kohtalon.
Mua katsot syvästi. En taida kieltäs,
oi, ihmis-umpu; vaan jos vieläkin
sa sulan taivaallisen löydät tieltäs,
se meille tuo! Tuo käsin molemmin!


Lähde: Harmaja, Saima 1937: Kaukainen maa: runoja. Werner Söderström Osakeyhtiö, Porvoo.