Kauhavan poika
| Kauhavan poika. Kirjoittanut Lauri Soini |
- Juna tuli Kauhavan asemalle,
- hihkuen, puhkuellen.
- Asemalta poikia astui parvi
- vaunuun huudahdellen.
- Kaikk’ oli vahvoja niinkuin karhut,
- kaikk’ oli ryyppypäissä,
- kaikki ne mellasti myrskyn lailla,
- yks oli viinamäissä,
- »En ole», lauleli parhain poika,
- »kasvoilla kaunistettu,
- vaan olen voimalla, uljaalla luonnolla,
- riemulla reimastettu.
- »Hei vaan! Laulaen –» Vaunuun astui
- junan kuljettaja,
- muistutti poikia vakavasti,
- ett’ olis riemulla raja.
- »Hei vaan!» huuteli parhain poika.
- »Kuuleeko laulua kukaan?
- Paljo on poikia, yks vain tohtii
- huilata mielensä mukaan».
- »Kuules!» kumppanit kuiskuttivat,
- »Joudumme kenties linnaan» –
- »Hei, ylös lennätte! Sinne jos mennään,
- menkäämme uljahinnaan!
- Huima mä olen, mut tahdon tulla
- huimaa huimemmaksi.
- Kelpaa se henttuni hento ja hieno
- huimankin hoitajaksi». –
- Laulajan vastassa vaunussa istui
- äitinen nuori ja hellä.
- Koitteli lastansa itkeväistä
- vaalia, viihdytellä.
- Poikanen lauleli, jotta se kaikui
- pilvien pieliin asti.
- Laulusta lapsonen vain yhä kiihtyi,
- vaikeroi haikeasti.
- Äitinen huolevan kyyhkyn lailla
- katsahti hurjimusta.
- Katseessa siin’ oli hellyyttä pyhää,
- hartainta rukousta.
- Huima ku huomasi. Kuin oisi piston
- puukosta rintaansa saanut,
- heittäysi nurkkaan hän istualle –
- melu oli vaiennut, laannut.
Lähde: Työmies 9.10.1901.