Katsaus Suomen Valtionarkiston syntyyn, kasvuun ja nykyiseen organisaatioon (1883)

Aikana, jolloin historiantutkimus isänmaallisella alalla on yhä vilkkaampaa, ei voi olla yhdentekevää yleisölle ja ennen kaikkea tutkijalle, että hän tutustuu sen laitoksen alkuperään ja kehitykseen, joka sisältää rikkaimmat lähteet isänmaan historian selvittämiseksi. Seuraavassa katsauksessa olen siksi pyrkinyt kokoamaan yhteen kaikki ne tiedot, jotka olen nykyaikaisista virallisista asiakirjoista Valtionarkistosta löytänyt sen perustamisesta lähtien. Lähteet, joita olen käyttänyt, ovat seuraavat: Keisarillisen Hallituskonseljin eli Senaatin pöytäkirjat ja kiertokirjeet; Valtionarkistossa säilytettävä suuri määrä asiakirjoja, jotka koskevat Ruotsiin vuonna 1810 lähetettyä komissiota; hovioikeudenneuvos O. Langensteinin samassa paikassa säilytettävät kirjekonseptikirja; nykyisen kenraalikuvernöörin kanslian minulle lainaama nide otsikolla Дѣло объ отправленіи въ Стокгольмъ коммиссіи для полученія всѣхъ актовъ до Финляндіи относящихся (1810^[1], n:o 20); lisäksi tohtori Grönbladin Valtionarkistossa säilytettävä kirjekonseptikirja hänen työtehtävistään arkistossa, Valtionarkiston Senaatille lähettämät kirjeet ja lopuksi entisen valtionarkistonhoitajan Bomanssonin suulliset tiedot.

Helsinki huhtikuussa 1883.

R. H.

Katsaus Suomen Valtionarkiston syntyyn, kasvuun ja nykyiseen organisaatioon

Samalla kun Haminan rauhansopimus vuonna 1809 irrotti Suomen pysyvästi vuosisatoja kestäneestä yhteydestä Ruotsiin, antoi se maalle oikeuden saada Ruotsin arkistoista ja kollegioilta kaikki Suomea koskevat asiakirjat, niin julkiset kuin yksityisetkin. Mainitun sopimuksen 12 artikla oli muotoiltu seuraavasti:

Kaikki asiakirjat, arkistot ja muut asiakirjat, sekä yleiset että yksityiset, linnoituksia, kaupunkeja ja maaseutupitäjiä koskevat piirustukset ja kartat, jotka ovat tulleet Hänen Majesteettinsa Venäjän keisarin haltuun tämän sopimuksen nojalla, mukaan lukien kartat ja asiakirjat, jotka ovat saatavilla maanmittauskonttorissa, on luovutettava huolellisesti Hänen Keisarilliselle Majesteetilleen kuuden kuukauden kuluessa, tai jos näin ei voida tehdä, viimeistään vuoden kuluessa.

Suomen kenraalikuvernöörinäkin toiminut Michael Barclay de Tolly käynnisti Suomea koskevien arkistojen siirron Ruotsista uuteen suuriruhtinaskuntaan. Kuvituskuva.

Ensimmäisen askeleen tämän artiklan sisällön toteuttamiseksi otti Suomen silloinen kenraalikuvernööri, kenraaliluutnantti Barclay de Tolly 13. joulukuuta^[2] 1809 lähettämässään kirjeessä keisarillisen Suomen hallituskonseljin jokaiselle osastolle, jossa hän pyysi, että "jos sattuisi käymään niin, että Tukholman arkistoista saataisiin talteen useita Suomelle kuuluvia karttoja, asiakirjoja ja papereita, jotka joko voisivat toimia tarpeellisina tietoina julkisissa töissä tai joista yksittäisten henkilöiden oikeudet ja edut voisivat riippua", konselji ilmoittaisi hänelle sekä omansa että asianomaisen henkilön mielipiteen, jotta hänellä "olisi mahdollisuus järjestää näiden asiakirjojen hankkiminen mieluummin ennemmin kuin myöhemmin".

Muutamaa päivää myöhemmin Barclay de Tolly tiedusteli myös valtakunnankanslerilta, kreivi Rumjantsovilta, miten diplomaattinen kirjeenvaihto tässä asiassa etenisi; saisiko hän olla tässä asiassa suoraan yhteydessä Tukholmassa olevaan Venäjän ministeriin, insinöörikenraali van Suchteleniin. Rumjantsovin vastaus 11. tammikuuta 1810 jätti koko asian kenraalikuvernöörin päätettäväksi.

Konselji oli kuitenkin ottanut käsiteltäväkseen kenraalikuvernöörin sille esittämän asian. Tammikuun 12. päivänä lähetettiin maan kaikille kuvernööreille kiertokirje, jossa heitä pyydettiin toimittamaan paitsi tietoja kartoista ja asiakirjoista, joita oli tarpeen pyytää, sekä luettelot niistä asioista, jotka läänit olivat valituksen kautta tai muusta syystä toimittaneet Ruotsin kollegioille ja jotka odottivat vielä asianmukaista käsittelyä, myös toimittamaan lausunnot kaikesta sellaisesta, mistä voisi olla hyötyä tavoitteen saavuttamisen ja sen toteuttamisen kannalta. Samana päivänä annettiin samansisältöinen määräys maan kirkollisille konsistoreille.

Koska vastauksia tähän saatiin vain osittain^[3], nousi kysymys uudelleen esiin konseljin yleisistunnossa 7. huhtikuuta, jolloin kenraalikuvernööri, nyttemmin vapaaherra Steinheil, muistutti, kuinka vuoden 1809 rauhansopimuksen 12. artiklan täytäntöönpano ei ollut vielä tapahtunut, joten hän nyt "piti tarpeellisena, että Tukholmaan lähetettäisiin sopiva määrä ammattitaitoisia miehiä, jotka olisivat varustetut asianmukaisin valtuuksin ja ohjein, ottamaan vastaan kaikki kysymyksessä olevat asiakirjat sikäläisessä arkistossa ja tuomaan ne tänne". Pohdittuaan asiaa konselji päätti "nimittää ja ehdottaa Hänen Keisarilliselle Majesteetilleen tässä tapauksessa sopivaa henkilöä, joka matkustaa Tukholmaan johtamaan edellä mainittua työtä, yhdessä yhden oikeuslaitoksen ja kahden kamarilaitoksen virkamiehen sekä yhden maanmittarin kanssa (nämä neljä viimeksi mainittua henkilöä konselji myöhemmin erityisesti valitsisi)".

Tämän päällikön valinta tapahtui täysistunnossa 10. huhtikuuta, jolloin kenraalikuvernööri vapaaherra Steinheil totesi etukäteen, "että eräs everstiluutnantti von Fieandt^[4] oli tehnyt itsensä tunnetuksi useiden piirtämiensä sijaintikarttojen kautta, ja että hän, joka luultavasti tunsi tarkemmin Suomen sotilaskarttalaitoksen, tiesi siten parhaiten pyytää tällaisia karttoja". - Myöhemmässä vaalissa kuitenkin kaikki kokouksen jäsenet sekä yksi, joka innokkaasti puhui edellä mainitun Fieandtin puolesta, yhtyivät esittelijän ehdotukseen Turun entisestä poliisipormestarista, lakimies Clas Johan Sacklénista^[5] Tämän mukaisesti konselji siis ehdotti häntä Hänen Majesteetilleen asetettavaksi päätetyn toimikunnan johtoon, kun taas konselji pyysi, että Hänen Majesteettinsa itse armossaan määräisi toimittamaan kartat ja asiakirjat, joita voidaan pyytää Ruotsista sotilaallisiin tarkoituksiin.

Kenraalikuvernööri ehdotti 29. huhtikuuta päivätyssä kertomuksessaan, joka oli konseljin kirjeen liitteenä, että kyseisten sotilaskarttojen ja -asiakirjojen vastaanottaminen annettaisiin usein mainitun Fieandtin tehtäväksi; - Hänen Majesteettinsa vastaus 6. kesäkuuta, jonka valtiosihteeri Speranski toimitti, hyväksyi kaikilta osin sekä konseljin että kenraalikuvernöörin tekemät ehdotukset.

Kun tämä vastaus oli saman kuun 18. päivänä annettu tiedoksi konseljin jäsenille, nimitettiin samassa yhteydessä neljä muuta komission jäsentä, joiksi valittiin Vaasan hovioikeuden asessori Olof Langenstein, Hallituskonseljin kamaritoimituskunnan kamreeri Gustaf Nordensvan, Vehmaan tuomiokunnan kruununvouti Erik Johan Backmansson ja lääninmaanmittari, johtaja Johan Tillberg. Lisäksi komissiolle laadittiin ohjeet ja kullekin sen jäsenelle annettiin määräykset.

Everstiluutnantti von Fieandt, jonka oli määrä työskennellä komission rinnalla ja joka oli komission tavoin Tukholmassa ministerin, kenraali van Suchtelenin "välittömän komennon" alainen, sai käskynsä vasta muutamaa päivää myöhemmin eli 22. päivä.

Hänelle uskotun tehtävän täyttämiselle tuli kuitenkin este, jota hän itse tai muut asianosaiset eivät havainneet ajoissa. Ruotsin palveluksessa ollutta Fieandtia ei ollut vielä saanut eroa kenraaliadjutantin toimestaan, joten hän tuskin saattoi siksi toimia Suomen hallituksen edustajana. Kenraalikuvernööri pyysi kenraali van Suchtelenia ryhtymään pikaisiin toimenpiteisiin tämän esteen poistamiseksi; mutta vaikka hän tekikin asiassa voitavansa, eron myöntäminen viivästyi kuitenkin syksyyn, jolloin sotilasasiakirjat Ruotsista oli jo saatu. Von Fieandtin tarvittava toiminta rajoittui näin ollen niiden tarkistamiseen ja järjestämiseen Turussa.^[6].

Kaikki komission jäsenet sekä asessori Langenstein olivat kuitenkin lähteneet Turusta 26. kesäkuuta. He saapuivat 29. kesäkuuta Tukholmaan, jossa he tapasivat seuraavana päivänä kenraali van Suchtelenin, jolle vapaaherra Steinheil oli etukäteen ilmoittanut komission lähettämisestä ja tehtävästä. Ministeri antoi mielellään heille vahvan tukensa, ja komission jäsenet joutuivat olosuhteiden pakosta aika ajoin turvautumaan tähän lupaukseen.

Heinäkuun 9. päivänä komission jäsenet (lukuun ottamatta Langensteinia, joka saapui Tukholmaan vasta 14. päivänä) esittivät van Suchtelenille virallisen pyynnön, että Hänen ylhäisyytensä ryhtyisi toimenpiteisiin, jotta kaikkien Tukholmassa toimivien kollegioiden ja muiden julkisten laitosten virkamiehet ja työntekijät saisivat tarpeelliset määräykset luovuttaa komission jäsenille kaikki Suomea millään tavoin koskevat arkistot, asiakirjat ja kartat. Vaikka ministeri kiirehti täyttämään tämän komission pyynnön, vasta heinäkuun viimeisenä päivänä hän saattoi ilmoittaa heille Kuninkaallisen Majesteetin vastauksen, jossa hän määräsi Kamarikollegion ja sen alaisen Maanmittauskonttorin toimittamaan komission jäsenille rauhansopimuksessa mainitut asiakirjat ja kartat. Komission johtaja, laamanni Sacklén ja johtaja Tillberg ilmestyivät tämän jälkeen välittömästi Maanmittauskonttoriin, jossa jälkimmäinen alkoi tutkia rekistereitä ja ottaa vastaan karttoja sekä pakata niitä erikseen tilattuihin laatikoihin. Kamarikollegion arkistoon ja 3. eli Suomen lääninkonttoriin pääsivät valtuutetut useiden vaiheiden jälkeen ensimmäisen kerran 17. elokuuta, jolloin kamreeri Nordensvan ja kruununvouti Backmansson alkoivat vastaanottaa siellä luettelon mukaan "vanhempien ja myöhempien vuosien maakirjoja, läänintilikirjoja ja tositekirjoja, maantarkastuskirjoja, vähennysluetteloita ja erilaisia tilejä" vuosilta 1531-1809. Niistä löytyi kuitenkin suurempia ja pienempiä puutteita, jotka olivat aiheutuneet kahdesta kollegion tulipalosta.

Kamarikollegion rakennus Tukholmassa. Kuvituskuva.

Tämä työ saatiin päätökseen Kamarikollegion arkistossa 25. elokuuta, Suomen lääninkansliassa 27. elokuuta ja Maanmittauskonttorissa 28. elokuuta. Lisäksi valtuutetut saivat Turun akatemian kanslerin arkiston sekä Kuninkaallisen oikeusrevision arkiston akteja sellaisissa selvittämättömissä tapauksissa, joiden vuoksi henkilöitä oli vangittu. Kamarikollegion saamista asiakirjoista puuttui kuitenkin suuri määrä asiakirjoja, jotka valtuutetut olivat saaneet nimenomaisen toimeksiannon riitauttaa, kuten vahvistetut ja peruutetut verotuspäätökset ja muut sekä ratkaistut että ratkaisemattomat asiat ja asiakirjat, ruotujako- ja ruotujakolaitoksen asiakirjat sekä kaikki Suomea koskevat asiakirjat, joita säilytettiin vaihto-, reduktio- ja aktuaarin- ja kanneviskaalin konttoreissa, samoin kuin kaikki julkiset paperit, jotka koskivat Vesterbottenin Suomeen yhdistettyä osaa.

Koska kaikkien näiden asiakirjojen luovuttamisesta kieltäydyttiin ennen kuin Kamarikollegio oli saanut kuninkaalta yksityiskohtaisemman määräyksen, komissio toimitti 29. elokuuta kenraali van Suchtelenille muistion "kaikista näistä puutteista ja luovuttamisen esteistä", ja pyysivät, että Hänen ylhäisyytensä antaisi Kamarikollegiolle kiireellisen määräyksen kyseisten asiakirjojen toimittamisesta ja että useita muita julkisia laitoksia muistutettaisiin edellisen vuoden marraskuun 6. päivänä tehdyn rauhansopimuksen perusteella niille annetun kuninkaan armollisen määräyksen täyttämisestä.

Samana päivänä komission jäsenet raportoivat myös hallituskonseljille työnsä edistymisestä ja pyysivät, että Tukholmaan lähetettäisiin mahdollisimman pian alus, joka lastaisi ja siirtäisi komission jäsenten jo vastaanottamat asiakirjat. Ja koska näytti siltä, että "asianomaisten kollegioiden väärinkäsityksen ratkaiseminen rauhansopimuksen 12. artiklan täyttämisestä näytti vievän kauan aikaa, koska suurin osa niistä ei ole edes harkinnut minkään asiakirjojen toimittamista, saati sitten niiden erottelua ja luettelointia", komissaarit pyysivät konseljia harkitsemaan, voisivatko he, välttääkseen kalliit kustannukset, joita komission jäsenten ylläpidosta kruunulle aiheutuisi, saada palata joksikin aikaa kotiin seuraavan syyskuun lopulla. Komission jäsenet toivoivat myös, että pyydetty laiva ehtisi siihen mennessä Tukholmaan, ottaisi lastinsa vastaan ja palaisi tekisi niin monta matkaa, kuin konselji näkisi tarpeelliseksi.

Komitealta saatu kirje esiteltiin Konseljille 5. syyskuuta, jolloin puheenjohtaja, kenraalikuvernööri vapaaherra Steinheil, lupasi järjestää komitean pyytämän aluksen lähtemisen. Heidän kotiuttamispyyntöönsä suostuttiin myös sen jälkeen, kun kenraalikuvernööri oli 25. syyskuuta toimittanut Konseljille kenraali van Suchtelenin 18. syyskuuta päivätyn lausunnon, jonka mukaan hän ei katsonut olevan mitään estettä kotiuttamiselle.

Van Suchtelenin esitysten ansiosta komission jäsenet olivat kuitenkin saaneet osan ilmoitetuista puuttuvista asiakirjoista. Nämä pakattiin suuriin laatikoihin, kuten ennenkin, minkä jälkeen kaikki laatikot, joita oli 83 kappaletta, lastattiin Suomesta lähetettyyn kruununlaivaan (prikiin 49, jonka komentaja oli midshipman Jurjew). Lastauksen jälkeen laiva nosti ankkurinsa 26. lokakuuta ja saapui muutamaa päivää myöhemmin onnellisesti Turkuun. Aluksen mukana olivat kaikki komission jäsenet lukuun ottamatta asessori Langensteinia, joka komission jäsenten kenraali van Suchtelenille 16. lokakuuta esittämän pyynnön johdosta määrättiin jäämään Tukholmaan, koska useita asiakirjoja ei ollut vielä toimitettu ruotsalaisilta kollegioilta.

Oli odotettu, että niiden toteuttamisessa ei olisi ollut erityisiä vaikeuksia. Näin ei kuitenkaan käynyt. Langenstein joutui viipymään Tukholmassa vielä puolitoista vuotta ennen kuin hän onnistui saamaan tärkeimpiä jäljellä olevista asiakirjoista luovutettua, eikä ilman toistuvia muistutuksia ja esityksiä sekä venäläisen ministerin että omalta puoleltaan.^[7] Näin ollen luovutuksia tekemään määrättiin kuninkaallisen Serafiimiritarikunnan kilta, Vuorikollegio, merenkulkuhallinto, Sotakollegio, Oikeusrevisio, Kamaritoimituskunta, Kamarikollegio, kuninkaallinen Kansliaoikeus, Svean hovioikeus, Kauppakollegio, Yleisten rakennusten ylihallitus, Valtiokonttori, Tulliylihallitus sekä yleinen Maanmittauskonttori.

Ruotsin valtionarkistosta Suomeen saatiin vain kolme paria isojakoasiaa koskevaa karttaa liiteasiakirjoineen.

Suurin osa näistä asiakirjoista lähetettiin viidessä laatikossa Turkuun juhannuksena 1811,^[8] loput Langenstein otti mukaansa palatessaan kotimaahansa seuraavan vuoden kesäkuun alkupäivinä. Ja siihen loppuivat sillä kertaa kaikki luovutukset.^[9]

Kuten jo mainittiin, suurin osa toimikunnan jäsenistä oli saapunut Turkuun lokakuun lopussa 1810. 3. marraskuuta nämä toimitsijat antoivat konseljille loppuraporttinsa, jossa he kertoivat toimintansa jälkimmäisestä osasta. Samalla he pyysivät anteeksi heille mahdollisesti syyksi luettavia puutteita. "Asian arkaluonteisuus ja sattuneet tapahtumat" olivat estäneet komission jäseniä täyttämästä tehtäviään kirjaimellisesti.^[10]

Akatemiatalo Turussa ennen kaupungin paloa vuonna 1827. Kuvituskuva.

Konseljissa oli jo ennen tätä herännyt kysymys siitä, missä Ruotsista noudettuja asiakirjoja olisi säilytettävä. Koska konseljitalon arkistohuoneet eivät tarjonneet tähän tarkoitukseen riittävää tilaa, jäi konseljin talousosaston kansliatoimituskunnan päällikön, vapaaherra C. E. Mannerheimin tehtäväksi tutkia, voitaisiinko tarvittavat tilat saada muualta, kuten Akatemiatalosta, tuomiokirkon holvista tai muusta vastaavasta paikasta. Mannerheimin ehdotuksesta päädyttiin sitten kahteen Akatemiatalossa sijaitsevaan huoneeseen, joista toinen oli 18 ja toinen 24 neliökyynärän kokoinen ja joista konsistori katsoi, että Akatemia voisi tulla toimeen ilman niitä 200 hopearuplan vuosivuokraa vastaan. Kun tarvittavat hyllyt oli saatu hankittua, kaikki asiakirjat sekä kanslerin arkisto, joka oli luovutettu Akatemian entiselle varakanslerille, piispa Tengströmille, sijoitettiin tänne komitean jäsenten Nordensvanin, Backmanssonin ja Tillbergin toimesta.^[11] Samaan aikaan, 7. marraskuuta, konselji oli päättänyt palkata arkistoon "ylimääräisen hoitajan", ja arkisto olisi esittelijäsihteerin valvonnassa.

Pian kävi kuitenkin ilmeiseksi, että arkistoa varten tarvittiin erityinen virkamies. Heinäkuun 30. päivänä 1816 hallituskonselji, joka nyt oli nimetty uudelleen Suomen keisarilliseksi senaatiksi, ilmoitti Hänen Majesteetilleen "tarpeesta saada henkilö, valmistemaan, laatimaan ja ylläpitämään asianmukaista luetteloa ja lainausrekisteriä kaikista asiakirjoista, joita säilytetään "Suomen yleisessä arkistossa" sekä Ruotsissa sijaitsevista kollegioista että senaatin kansliasta sinne luovutetuista asiakirjoista, tileistä ja asiakirjavihkoista, koska ne yhdessä läänien maakirjojen kanssa, kun niitä toisinaan tarvitaan, eivät löydy ilman vaikeuksia ja suurta ajanhukkaa, koska arkistossa ei ole virkamiestä, joka niistä antaisi tietoja ja muutenkin huolehtisi maan tärkeimmistä asiakirjoista niille tarkoitetuissa säilytystiloissa"; ja ehdotti sen vuoksi senaatille, "että toistaiseksi ja niin kauan kuin senaatti katsoo tällaisen virkamiehen tarpeelliseksi, nimitettäisiin ylimääräisen hallituksen toimesta arkistonhoitaja 500 hopearuplan vuosipalkkiolla". - Hänen Majesteettinsa antoi hyväksyntänsä 25./13. marraskuuta päivätyllä armollisella kirjelmällä. Joulukuun 17. päivänä virka julistettiin ensimmäisen kerran haettavaksi, ja tammikuun 29. päivänä 1817 senaatin Prokuraattorintoimituskunnan kopisti Johan Henrik Calonius,^[12] nimitettiin "Keisarillisen senaatin yleisen arkiston arkistonhoitajaksi".

Vuonna 1819 Keisarillinen senaatti ja sen arkisto siirrettiin uuteen pääkaupunkiin Helsinkiin. Vuoden alussa kaikki arkiston asiakirjat oli sijoitettu 100 suureen puulaatikkoon, joiden kuljettamista varten maaherraa Turussa oli pyydetty hankkimaan 100 hevosta rekineen 15. maaliskuuta mennessä. Kuljetus tapahtui asianomaisen kruunun virkamiehen valvonnassa ja kasakkaryhmän saattamana. Arkisto saapui Helsinkiin saman kuun 19. päivänä.

Arkistonhoitaja Calonius oli saanut sen väliaikaista säilytystä varten kolme kivistä makasiinia raatimies Etholenin talosta.^[13] Mutta koska tila todettiin "hyvin kosteaksi ja muutenkin erittäin sopimattomaksi", arkistonhoitaja joutui toistaiseksi sijoittamaan pakkauslaatikoita sisältävän arkiston kahteen samassa talossa olevaan Keisarillisen senaatin istuntoja varten vuokrattuun huoneeseen.^[14] Sieltä ne kuitenkin pian sen jälkeen siirrettiin kyseisellä tontilla sijaitsevaan kahdeksan huoneen kivitaloon.

Senaatintalo Senaatintorin itäreunalla 1800-luvun puolessa välissä. Kuvituskuva.

Vuonna 1822, 27. syyskuuta, pidettiin juhlalliset vihkiäiset uudessa Senaatintalossa,^[15] joka tosin ei ollut tuolloin vielä niin laaja kuin nykyään.^[16] Oletettavasti rakennuksessa oli tuolloin myös arkisto, vaikka siitä ei olekaan erityistä mainintaa. Sillä kun se mainitaan jonkin aikaa myöhemmin, sen uudemmat asiakirjat on sijoitettu Senaatintalon länsisiiven alakerrassa oleviin viiteen huoneeseen,^[17] kun taas arvokkain osa eli vanhempi arkisto löytyy ullakolta.

Seuraukset osoittaisivat pian, miten harkitsemattomasti tämä jälkimmäinen toimenpide oli toteutettu. Häikäilemättömät henkilöt, jotka olivat tavalla tai toisella hankkineet luvan käyttää vapaasti arkiston vanhoja asiakirjoja, saivat nyt odottamattoman hyvän tilaisuuden tyydyttää rikollista keräilyhaluaan. Sen lisäksi, että arkistosta oli nyt huolimattomalla tavalla riistetty tuhansia arvokkaita asiakirjoja useiden vuosien ajalta, myös jäljelle jääneisiin tileihin painetut sinetit - jotka olivat usein sukututkimuksen kannalta erittäin tärkeitä ja valaisevia - olivat haluttuja. Jos saksia tai veistä ei ollut käytettävissä sinetin irrottamiseen, se poistettiin välittämättä siitä, että osa asiakirjasta lähti saaliin mukana. Isänmaan perinnön tutkija huomaa yhä syvimmällä suuttumuksella tämän häpeällisen ryöstön jäljet ja aukot.

Tällaisissa olosuhteissa oli korkea aika, kun senaatin talousosaston varapuheenjohtaja, salaneuvos L. G. von Haartman 20. joulukuuta 1843 ilmoitti, "kuinka välttämätöntä oli, että Keisarillisen senaatin arkistoon kuuluva huomattava kokoelma vanhempia asiakirjoja, jotka tällä hetkellä olivat enimmäkseen säilytettyinä senaatintalon ullakolla, olisi tutkittava, järjestettävä ja luetteloitava, ennen kuin asiakirjat sijoitetaan tilaan, joka lähiaikoina vuokrataan arkiston tarpeita varten". Koska tätä tehtävää ei kuitenkaan voitu antaa arkistonhoitajan tehtäväksi muiden tehtävien vuoksi,^[18] salaneuvos "piti tärkeänä, että tehtävä uskottaisiin kirjallisen koulutuksen saaneelle henkilölle, jolla olisi kyky havaita ja käyttää isänmaan palveluksessa sitä, mikä työn kuluessa epäilemättä näyttäisi historialliselta ja tilastolliselta kannalta merkittävältä", ja ehdotti tehtävään dosentti, tohtori J. E. Grönbladia, edellä mainitussa suhteessa siihen sopivana henkilönä.^[19].

Edvard Grönblad A. von Beckerin teoksessa vuodelta 1858. Kuvituskuva.

Keisarillinen senaatti suostui tähän anomukseen, ja Grönbladille myönnettiin työstään 300 hopearuplan vuosipalkkio. Grönbladin toiminta alkoi vuoden 1844 alusta, ja hän työskenteli ensin alakerrassa sijaitsevassa huoneessa, jonne ullakolta tuodut asiakirjat vietiin alas tilan sallimissa rajoissa, ja sitten keväästä ja kesästä 1846 lähtien huoneessa, jossa arkisto on ollut ja on edelleen siitä lähtien, eli senaatintalon itäsiiven pohjoispuoliskossa, jonka pohjoispuolella on viereinen tornirakennus.^[20] Itse asiassa Grönbladin järjestämistyön kohteeksi tuli arkiston vanhin osa eli asiakirjat vuoteen 1634 asti. Vuoteen 1635 asti voimassa olleen vanhan linnaläänijaon mukaisesti hän jakoi nämä asiakirjat yhdeksään suureen osastoon tai ryhmään, joista kahdeksan vastasi kutakin linnalääniä, mutta yhdeksäs sisälsi yleisluontoisia asiakirjoja eli sellaisia, jotka koskivat koko maata tai jotakin laajaa osaa siitä ja jotka koskivat jotakin hallinnonalaa. Kunkin osaston sisällä asiakirjat järjestettiin sitten aikajärjestykseen noudattaen kuitenkin sitä järjestystä, jossa läänin pääkirjanpito oli ensimmäisenä osaston sisäisten saman vuoden tilien joukossa. Näin tarkasti järjestetyt asiakirjat numeroitiin ja varustettiin järjestysnumerolla, minkä jälkeen koko kokoelma sidottiin sinisiin pahvisiin niteisiin,^[21] joiden selkämyksiin oli sijoitettu kuhunkin niteeseen sisältyvien tilikirjojen järjestysnumerot. Lopuksi koottiin luettelo kahtena kappaleena, joista toinen luovutettiin senaatille, ja toinen jäi arkistoon.

Vuodesta 1635 alkaen aina vuoteen 1807 asti (jolloin niin sanottu vanhempi arkisto lakkaa) Grönblad ei ryhtynyt muihin toimenpiteisiin kuin järjesteli asiakirjat ja tilit ryhmiin vuonna 1635 käyttöön otetun ja osittain edelleen voimassa olevan läänijaon mukaisesti. Niin perusteellinen järjestelytyö kuin ennen vuotta 1635 laadittujen asiakirjojen kohdalla ei ollut tässä tapauksessa mahdollista, koska tilejä laadittiin keskitetymmän periaatteen mukaisesti ja ne oli muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta sidottu hyviin ja vahvoihin pergamentti-, nahka- tai kartonkisidoksiin. Grönblad ei myöskään suorittanut tämän laajan osan numerointia ja luettelointia, kuten oli tarkoitus. Vasta viime vuosina siitä on laadittu alustava luettelo. Kunnollista luettelointia tuskin voidaan kuitenkaan tehdä ennen kuin pimeässä ja epämiellyttävässä galleriasalissa säilytettävät asiakirjat siirretään sopivampaan paikkaan.

Heinäkuun 1. päivänä 1856 Grönblad ilmoitti valtioneuvos av Björkstenille toimittamassaan kertomuksessa, että hänen työnsä arkistossa oli päättynyt. Hän oli hoitanut arkistoa yksitoista ja puoli vuotta, mutta tänä aikana hän kärsi usein pitkiä aikoja sairaudesta, joka pian päätti hänen elämänsä. Siitä, että Grönblad on hoitanut hänelle uskotun tehtävän mitä ansiokkaimmin, voi olla vain yhtä mieltä.

Arkistoissa oli nyt saavutettu merkittävä edistysaskel, mutta kehitys pysähtyi muutamiksi vuosiksi. Arkistot olivat, kuten ennenkin, senaatin yksinomaista omaisuutta, ja suuri yleisö oli edelleen tietämätön niiden sisältämistä rikkaista lähteistä isänmaan historian valaisemiseksi. Tällainen tilanne oli epäilemättä kaikkein onnekkain niin kauan kuin virastossa ei ollut tieteellisesti koulutettua henkilöä, joka voisi paitsi avustaa ja opastaa tutkijoita myös valvoa asiakirjojen käyttöä. Mutta tämäkin puute korjattaisiin pian.

Grönbladin ollessa kiireinen arkiston järjestämisessä hän oli ottanut avukseen kaksi henkilöä, maisteri K. A. Bomanssonin ja luutnantti O. Wasastjernan, joiden tehtävänä oli numeroida ja koota Grönbladin järjestämät asiakirjat sidottavaksi. Suurimmalla hämmästyksellä Bomansson sai tietää, miten odottamattoman rikas aineisto oli täällä kätkettynä, ja hänen päättäväisyytensä yrittää saada aineisto yleisön saataville ja siten laajemmin hyödyttäväksi vahvistui. Koska arkistoon tarvittiin ehdottomasti virallisesti palkattu tutkija, hän pyrki Grönbladin lähdön jälkeen yksityisillä vetoomuksilla ensin silloiselle talousosaston päällikölle, salaneuvos L. G. von Haartmanille ja sitten tämän seuraajalle, senaattori C. F. Langenskiöldille, saamaan arkistoon apulaisviran - mutta tuloksetta. Pettyneenä toiveisiinsa hän kääntyi professori Fredrik Cygnæuksen puoleen ja pyysi häntä antamaan sanansa asian puolesta, minkä Cygnæus tekikin. Samaan aikaan Bomansson toimitti apulaiskuvernööri kreivi Bergille anomuksen, jossa hän totesi, kuinka tarpeellista oli, jotta paitsi tutkijoilla myös muilla yksityishenkilöillä, jotka jossakin kiistanalaisessa asiassa pyysivät selvitystä, saada arkistoon henkilö, joka tunsi sen vanhemmat asiakirjat ja joka voisi antaa tarpeeseen vaadittavia tietoja, pyysi, että arkistoon perustettaisiin tällainen virka, vaikka sitten aluksi ilman palkkaa.

Kuten oli odotettavissa, kenraalikuvernööri saattoi asian senaatin käsiteltäväksi, ja senaatti päätti 20. joulukuuta 1858 "palkata arkistoon toistaiseksi avustajan, jonka päätehtävänä olisi jatkaa ja saattaa loppuun arkistoon kuuluvien vanhempien asiakirjojen aiemmin aloitettu järjestäminen ja luettelointi sekä antaa tarvittavia tietoja niiden tarvitsijoille". Kun senaatti ilmoitti asiasta kenraalikuvernöörille, se jätti akatemian konsistorin tehtäväksi antaa selvityksen siitä, ketä yliopiston nuoremmista tutkijoista, jotka voisivat olla taipuvaisia hoitamaan kyseistä tehtävää, konsistori piti sopivimpana. Konsistori antoi 20. tammikuuta 1859 lausunnon, jossa se suositteli Bomanssonin valintaa. Täten Bomansson palkattiin 31. päivänä samaa kuuta arkiston virkaa toimittavaksi assistentiksi; ja hänen oli määrä saada 200 hopearuplan suuruinen vuosipalkkio.

Kun Bomansson oli näin saanut jalansijaa arkistossa, hän ilmoitti sanomalehti-ilmoituksella, että arkisto oli nyt yleisön saatavilla ja että hän toimittaisi sieltä tarvitsijoille tarpeellisia tietoja. Tästä päivästä lähtien voidaan laskea arkiston niin sanotusti uudestisyntyneen.

Kun arkistonhoitaja Pehrman, saatuaan nimityksen senaatin talousosaston kirjaajaksi, jätti arkiston vuonna 1862,^[22] amanuenssi Bomansson toimitti senaatin käsiteltäväksi kirjeen, jossa hän ehdotti Senaatin arkistossa työskenteleviä virkamiehiä koskevaksi sellaiseksi muutokseksi, että avoinna oleva arkistonhoitajan virka uskottaisiin kirjallisuustieteellisen koulutuksen saaneelle henkilölle,^[23] joka, kun hän vastaa koko senaatin arkistosta, järjestelee ja luetteloi pääasiassa niin sanottujen vanhempien arkistojen asiakirjat ja antaa tutkijoille ja yleisölle kaikki amanuenssin tähän saakka heille antamat tiedot, ja että nimitetään juridisen koulutuksen saanut aktuaari hoitamaan niin sanottujen uudemman arkiston tehtäviä, jotka tällä hetkellä kuuluvat arkistonhoitajalle.^[24]

Koska Keisarillinen senaatti ei heti halunnut ottaa asiaa lopulliseen käsittelyyn, päätettiin, että arkistonhoitajan virka jäisi toistaiseksi avoimeksi, jolloin Bomansson hoitaisi amanuenssin viran ohella arkistonhoitajan työtä ja saisi sillä välin 50 hopearuplaa kuukaudessa lisäpalkkiota. Kun asia oli jälleen täysistunnossa seuraavan vuoden maaliskuun 23. päivänä ilman muuta päätöstä kuin että asia pysyisi samalla pohjalla, kunnes Bomansson olisi saanut valmiiksi ehdottamansa arkiston luetteloinnin, asia ratkaistiin lopullisesti vasta 10. toukokuuta 1869 annetulla asetuksella, jolla Senaatin arkisto muutetulla nimellä Valtionarkisto siirrettiin yleisistunnosta talousosastoon, jossa se asetettiin Kirkollisasiaintoimituskunnan valvontaan. 11. kesäkuuta (30. toukokuuta) 1870 annetulla armollisella asetuksella, jolloin arkistonhoitajan virka korotettiin tavalliseksi, senaatin protokollasihteerin kanssa samassa asemassa olevaksi, ja palkaksi vahvistettiin 4 000 markkaa,^[25] jäi amanuenssin virka edelleen ylimääräiseksi, mutta korotetulla 2000 markan vuotuisella palkkiolla. Bomanssonin nimitys "arkistonhoitajaksi Valtionarkistossa" seurasi 21. joulukuuta samaa vuotta.

Kävijöiden määrän vuosittainen kasvu ja osittain tästä johtuva työn lisääntyminen sekä palveluhenkilöstön epätarkoituksenmukainen mutta välttämätön jakautuminen kahden hyvin erilaisen toimiston, vanhemman ja uudemman arkiston, kesken osoittivat pian arkiston tuolloisen työvoiman riittämättömyyden. Tämän vuoksi arkistonhoitaja joutui 13. tammikuuta 1875 päivätyssä kirjeessä huomauttamaan, että uudempaa arkistoa varten olisi palkattava toinen amanuenssi, jonka tehtävänä olisi muiden tehtävien ohella valvoa ja pitää kirjaa pääasiassa tämän osaston arkistojen päivittäistä lainaamista senaatin tarpeisiin, mikä oli tähän asti kuulunut arkiston vahtimestarille, mutta johon tehtävään lukuisten väärinkäytösten vuoksi oli osoittautunut tarpeelliseksi palkata erityinen virkailija. Tämän vetoomuksen seurauksena arkistoon perustettiin 17. heinäkuuta 1876 annetulla asetuksella uusi amanuenssin virka, joka oli ylimääräinen ja jonka vuosipalkkio oli 1 200 markkaa.

Valtionarkiston arkistosali Senaatintalossa vuonna 1870. Kuvituskuva.

Valtionarkiston henkilöstöön kuului siis nyt kolme jäsentä, ja näin vähimmäisvaatimukset täyttyivät. Huonommin kävi kuitenkin näiden virkamiesten palkoilla, jotka eivät suinkaan riittäneet siihen, että niillä olisi voinut pysyvästi liittää arkistoon tieteellisiä kykyjä, joilla olisi osaamista ja taipumusta arkistotyöhön, sitäkin suuremmalla syyllä, kun ylennysten arkistossa täytyi aina olla paljon epäedullisempia kuin muissa virastoissa. Mutta tältäkin osin olosuhteet muuttuivat pian parempaan suuntaan johtokunnan toiminnan ansiosta. Arkistonhoitajan asiasta tekemän anomuksen perusteella annettiin 8. huhtikuuta 1880 julistus, jonka mukaan kaikki arkiston virat järjestettiin uudelleen. Edellä mainitun julistuksen mukaan arkistonhoitajan, jonka tuli olla tieteellisesti koulutettu henkilö ja jonka tuli johtaa koko arkistoa, kiinteä palkka oli 6 000 markkaa ja palkkio 1 000 markkaa. Hänet ylennettiin myös 7. arvoluokkaan ja hänelle annettiin virallinen arvonimi "valtionarkistonhoitaja". Ensimmäinen amanuenssi, jonka nimike muutettiin aktuaariksi, asetettiin 9. arvoluokan vakinaiseen asemaan, ja hänen oli määrä johtaa Valtionarkiston vanhempaa osastoa ja saada 3 500 markan palkka ja 500 markan palkkio, joka 10 vuoden kuluttua korotettaisiin 1 000 markan palkkiolisällä varustettuna 5 000 markan enimmäismäärään. Toinen amanuenssi, joka vastedes huolehtisi erityisesti uudemmasta arkistosta nimellä amanuenssi, pysyi edelleen ylimääräisenä valtion palveluksessa, mutta palkkio kaksinkertaistettiin 2 400 markkaan. Muilta osin Valtionarkistolle myönnettiin ehdotettu 500 markan määräraha juokseviin kuluihin, asiakirjojen kopiointiin, arkiston kirjaston kartuttamiseen ym., mikä summa osoittautui kuitenkin liian riittämättömäksi aiottuun tarkoitukseen. Tämä tilanne on edelleen voimassa.

Keisarillinen senaatti on 2. helmikuuta 1882 hyväksynyt kirjoittajan laatiman ehdotuksen Valtionarkiston uudeksi ohjesäännöksi, joka on tämän kirjoituksen liitteenä.

Valtionarkiston nykyiset tilat sijaitsevat, kuten jo mainittiin, Senaatintalon itäsiivessä, ja ne koostuvat kuudestatoista suuresta huoneesta ja erittäin suuresta salista, jossa on galleria. Nykyisin arkistojen käytössä olevien hyllyrivien kokonaispituus on noin 13 000 Ruotsin jalkaa. Huoneen kalustuksen sopimattomuus, mahdottomuus lämmittää osaa huoneista talvella, riittävien turvajärjestelyjen puuttuminen palovaaraa vastaan ja lopuksi tilan riittämättömyys osoittavat, että Valtionarkistolle on lähitulevaisuudessa kiireellisesti hankittava erillinen arkistorakennus, joka on rakennettu nykyaikaisten tarkoituksenmukaisuuskäsitysten mukaan.

Mitä tulee ajanjaksoon, jolta Valtionarkistossa säilytettävät asiakirjat ovat peräisin, Valtionarkisto on jaettu kahteen suureen, luonnolliseen osastoon: vanhempaan arkistoon, joka kattaa ajanjakson vuoteen 1807 asti, ja uudempaan arkistoon, jonka asiakirjat ulottuvat vuodesta 1808 viimeisimpiin vuosiin.

Seuraavassa luettelossa esitetään yleiskatsaus kaikista Valtionarkiston tärkeistä asiakirja- ja tiliaineistokokoelmista. Kunkin vanhemman arkiston kokoelman kohdalla on ilmoitettu vuosi, jolloin se on saapunut Valtionarkistoon. Uudemman arkiston asiakirjoja on luovutettu arkistolle vuosittain siinä määrin kuin niitä ei enää tarvittu kyseisessä virastossa.

Ohjesääntö Suomen Valtionarkistolle

Valtionarkistonhoitaja Reinhold Hausen työpöytänsä ääressä Rauhankadulla Helsingissä. Kuvituskuva.

§ 1.

Suomen Valtionarkiston, joka 10. päivänä toukokuuta 1869 annetun keisarillisen asetuksen mukaan on Keisarillisen senaatin kirkollisasiaintoimituskunnan alainen, tehtävänä on säilyttää, järjestää, luetteloida ja hoitaa asianomaisilta valtion virastoilta vastaanotettuja hallinnollisia asiakirjoja ja tilejä sekä oikeudellisia asiakirjoja, joilla on yleistä merkitystä ja merkitystä maalle, sekä asiakirjoja ja arkistoja, jotka voivat toimia maan historiaa ja muita oloja koskevien tietojen lähteinä.

§ 2.

Valtionarkisto koostuu kahdesta osastosta: historiallisesta osastosta eli vanhemmasta arkistosta, joka kattaa ajanjakson ennen vuotta 1808, sekä hallinnollisesta osastosta eli uudemmasta arkistosta, joka alkaa edellä mainitusta vuodesta.

§ 3.

Valtionarkistossa työskentelevien virkamiesten nimittämisestä ja palkkauksesta säädetään 8. päivänä huhtikuuta 1880 annetussa Keisarillisessa asetuksessa.

§ 4.

Valtionarkistonhoitaja vastaa valtionarkiston huolellisesta hoidosta ja sen toiminnan sujuvuudesta. Tässä yhteydessä hän vastaa seuraavista tehtävistä: 1) valvoa kaikkia arkistossa työskenteleviä virkamiehiä ja toimihenkilöitä; 2) ohjata ja jakaa palveluksessa olevien kesken arkiston tarkoituksiin tarvittavat työt ja huolehtia, että ne suoritetaan asiantuntevasti; 3) huolehtia siitä, että asiakirjoja, jotka 14 §:n mukaan ovat salassa pidettäviä, ei anneta asiattomien saataville; 4) pyrkiä täydentämään ja tarpeellisilta osiltaan kartuttamaan arkiston kokoelmia, missä suhteessa hän myös antaa tehtäväksi, että jos yksityisomistuksessa tai julkisessa kokoelmassa on asiakirjoja, jotka oikeutetusti kuuluvat Valtionarkistoon tai jotka voimassa olevien säännösten mukaan olisi siirrettävä sinne, hankkia ne arkistoon; 5) huolehtia siitä, että sellaiset arkistoon tallennetut asiakirjat, joilla on suuri merkitys maan historian kannalta, julkaistaan painettuina; 6) huolehtia siitä, että arkiston omaisuus on aina asianmukaisesti järjestetyssä kunnossa, että se ei vahingoitu tai että sitä ei käytetä väärin huolimattomuuden vuoksi ja että tilat pidetään puhtaina ja pölyttöminä.

§ 5.

Vanhemmasta arkistosta vastaava aktuaari ja uudemmasta arkistosta vastaava amanuenssi vastaavat kumpikin omassa osastossaan siitä, että arkiston asiakirjat säilytetään hyvin ja että ne ovat hyvässä järjestyksessä, ja vastaavat valtionarkistonhoitajan valvonnassa siitä, että arkistotyöt suoritetaan asianmukaisesti ja viivytyksettä. Aktuaari ja amanuenssi ovat myös velvollisia, jos valtionarkistonhoitaja katsoo sen tarpeelliseksi, osallistumaan tarvittaviin arkistotöihin myös muussa kuin johtamassaan osastossa.

§ 6.

Kaikki Valtionarkiston virkamiehet ovat velvollisia auttavaisesti antamaan yleisölle arkistosta löytyviä tietoja sekä luovuttamaan pyydetyt asiakirjat arkistoon tässä ohjeessa esitetyssä järjestyksessä ja siinä määrätyin ehdoin. Jos joku kuitenkin pyytää virkamiehen apua yksilöllisestä tarpeesta tehdä sellaisia tutkimuksia ja selvityksiä, jotka tarvittavien tietojen tuntemattomuuden vuoksi vaativat enemmän aikaa ja vaivaa, virkamiehellä on oikeus kohtuulliseen korvaukseen.

§ 7.

Valtionarkisto on avoinna jokaisena arkipäivänä klo 11-14.

§ 8.

Kun asiakirjoja talletetaan Valtionarkistoon, niihin on liitettävä vastakirja kahtena kappaleena, joista toinen jää arkistoon ja toinen palautetaan tallettajalle valtionarkistonhoitajan allekirjoittaman kuitin kanssa.

§ 9.

Valtionarkiston asiakirjojen lainaaminen yksityishenkilöille ja yksityisiin tarpeisiin ei ole sallittua, ja Valtionarkiston virkamiehiä kielletään poistamasta tai viemästä asiakirjoja arkistosta. Toisaalta Keisarillisen senaatin jäsenillä, esittelijäsihteereillä, kamreereilla ja registraattoreilla on oikeus saada Valtionarkistosta asiakirjoja ja tilejä, jotka ovat välttämättömiä asioiden käsittelyä varten Keisarillisessa senaatissa. Jos jokin muu julkinen laitos haluaa lainata asiakirjoja Valtionarkistosta, lainaus voidaan tehdä sen Keisarillisen senaatin toimituskunnan pyynnöstä, jonka alaisuuteen kyseinen laitos kuuluu.

§ 10.

Jokainen Valtionarkistosta tapahtuva lainaaminen tapahtuu lomakkeella, johon merkitään:

1) toimituskunta tai laitos, jonka lukuun asiakirja lainataan;

2) asiakirjan diaarinumero tai tilikirjan nimi;

3) sen asian diaarinumero, jota varten asiakirjaa lainataan;

4) lainauspäivä; ja

5) lainaajan omakätisesti allekirjoitettu nimi.

Niin kauan kuin asiakirja on lainassa, tällainen lainauslomake on sen paikalla arkistossa.

§ 11.

Amanuenssi kirjaa jokaisen lainatun asiakirjan tätä tarkoitusta varten perustettuun lainauskirjaan, johon merkitään erilliset sarakkeet:

1) lainauspäivä;

2) asiakirjan diaarinumero tai tilikirjan nimi;

3) lainaajan nimi;

4) toimituskunta tai laitos, jolle asiakirja on lainattu;

5) sen asian diaarinumero, jota varten laina annetaan;

6) aika, jolloin asiakirja on palautettu Valtionarkistoon.

§ 12.

Valtionarkistonhoitaja antaa vuosittain maaliskuussa lainauskirjasta erityisesti kunkin toimituskunnan tai laitoksen osalta otteen, jossa luetellaan kaikki toimituskunnan tai laitoksen lainaamat asiakirjat, joita ei ole palautettu Valtionarkistoon seuraavan vuoden loppuun mennessä. Nämä otteet tai palautuslomakkeet on palautettava arkistoon viimeistään sen vuoden loppuun mennessä, jona ne on annettu; ja jos palautettua asiakirjaa ei voida tällä hetkellä palauttaa arkistoon, lainaajan on merkittävä palautuslomakkeeseen syy tähän.

§ 13.

Jos lainattua asiakirjaa ei palauteta Valtionarkistoon pitkänkään ajan kuluttua, valtionarkistonhoitajan on kirkollisasiaintoimituskunnan välityksellä ilmoitettava asiasta Keisarilliselle senaatille, jonka tehtävänä on päättää, onko jokin tällainen asiakirja poistettava arkiston omistuksesta vai onko sen takaisin saamiseksi ryhdyttävä erityisiin toimenpiteisiin.

§ 14.

Jos yksityishenkilöt haluavat Valtionarkistossa kopioida olemassa olevia asiakirjoja, se on sallittua. Mutta mitä tulee Keisarilliseen senaattiin saapuneisiin ja sieltä lähetettyihin kirjeisiin sekä senaatissa säilytettäviin pöytäkirjoihin, niitä ei saa ilman asianomaisen toimituskunnan päällikön lupaa luovuttaa muille kuin niille, joiden on virkansa puolesta ja sen hoitoa varten saatava ne.

§ 15.

Valtionarkistonhoitajan oikeaksi todistamat jäljennökset, todisteet ja otteet on laadittava määrätyn nimellisyyden omaavaan leimapaperiin, johon valtionarkistonhoitaja tai asianomainen virkamies merkitsee määrätyn köyhäinhoito- ja työlaitosmaksun, jonka maksamista vastaan asiakirja annetaan asianomaisessa registraattorinkonttorissa.

§ 16.

Jos joku haluaa päästä Valtionarkistoon ja käyttää sen kokoelmia historiantutkimukseen, sitä ei saa kieltää silloin, kun joku arkiston virkamiehistä on paikalla; arvokkaampia asiakirjoja ja arkistoja on kuitenkin annettava vain tunnettujen tutkijoiden käyttöön.

§ 17.

Asiakirjat, jotka luovutetaan vieraille, on ensin virkamiehen huolellisesti tarkastettava ja jos niitä ei ole luetteloitu ja niiden luonne sitä vaatii, huolellisesti numeroitava ja laskettava ne; ja kun ne palautetaan, on kokoelman täydellisyys tarkistettava.

§ 18.

Tutkija ei saa ilman asianomaisen virkamiehen lupaa itse viedä tai palauttaa arkistoaineistoa arkistoista; samoin saa hän käyttää arkistoissa mustetta vain asianomaisen virkamiehen määräämien varotoimien mukaisesti.

§ 19.

Valtionarkistonhoitaja voi tarvittaessa myöntää enintään 14 päivän virkavapauden ilman eri ilmoitusta aktuaarille ja amanuenssille.

Oikealla Valtioneuvoston linnan Ritarikadun ja Hallituskadun risteyksessä oleva kulma, jonne Senaatin arkisto muutti talon valmistuttua 1820-luvulla. Kuvituskuva.

§ 20.

Lämmitys virkamiehille tarkoitetuissa huoneissa ei saa tapahtua aikaisemmin kuin puoli kahdeksan aamulla eikä myöhemmin kuin kello kaksitoista päivällä; vahtimestarin tulee jatkuvan valvonnan alaisena lämmittää ensin vanhempi arkisto ja tulen sammuttua uudempi arkisto samalla tavalla. Tulen sytyttämisestä pellin sulkemiseen asti on kaakeliuunin aukko pidettävä suljettuna tarkoitusta varten varatulla rautaisella ritilällä; mitään palavaa ainetta ei saa säilyttää kaakeliuunin lähellä tai takana.

§ 21.

Muina aikoina kuin työaikana ja kun virkamies ei ole paikalla, vahtimestarin on pidettävä ikkunoiden sisäpuolelle sijoitetut rautaiset luukut suljettuina.

§ 22.

Jos vahtimestarin havaitaan laiminlyövän lämmityksen huolellista valvomista tai jos hän osoittaa tottelemattomuutta tai epäkunnioitusta virkailijoita kohtaan tai käyttäytymisessään epäsiisteyttä, on hänelle annettava valtionarkistonhoitajan varoitus. Jos hän ei noudata sitä, voidaan kirkollisasiaintoimituskunnalle tehdä anomus hänen välittömästä erottamisestaan.

§ 23.

Valtionarkistossa ei saa sytyttää kynttilää tai lamppua muutoin kuin paketteja tai kirjeitä sinetöitäessä.

§ 24.

Vahtimestari ei saa päästää asiattomia henkilöitä Valtionarkistoon muulloin kuin silloin, kun se on avoinna yleisölle.

§ 25.

Valtionarkiston kirjasto, jota vielä laajennetaan siten, että se käsittää kaikki pohjoisen ja erityisesti Suomen ja Ruotsin historian kannalta tärkeät teokset, säilytetään vanhemmissa arkistotiloissa ja siitä huolehtii aktuaari. Sieltä ei saa lainata.

§ 26.

Jos arkistossa on tarvetta kirjoitusvälineille, asiakirjojen sitomiselle tai koteloinnille, uusien kalusteiden hankkimiselle tai olemassa olevien kalusteiden korjaamiselle, valtionarkistonhoitaja ilmoittaa siitä kirkollisasiaintoimituskunnalle, jonka tehtävänä on järjestää tämä.

§ 27.

Jos arkiston sijaintialueella syttyy tulipalo, on Valtionarkiston virkamiesten velvollisuus välittömästi ilmoittautua arkistoon, jotta he voivat ryhtyä olosuhteiden edellyttämiin toimenpiteisiin, joita vahtimestarin avustuksella voidaan toteuttaa.

Tämä ohje on voimassa 1. tammikuuta 1883 alkaen.

Helsingissä, Suomen Keisarillisen Senaatin Talousosaston toimesta, 2. helmikuuta 1882.

Käskystä:

Gustaf Rancken.

Lyhyt katsaus Valtionarkiston aineistoihin

Vanhempi osasto

A. Asiakirjat ja tilit vuosilta 1531-1636

Saatu Ruotsin kamarikollegion arkistosta vuonna 1810.

Tukholmasta Suomeen siirrettiin myös Juhana Herttuaa koskevia aineistoja. Kuvituskuva.

I. Yleiset asiakirjat ja tilit 1538-1636

Koskevat joko koko Suomea tai suurta osaa siitä, ja ne on jaettu sisällön perusteella seuraaviin ryhmiin:

a) Asiakirjat ja tilit, jotka koskevat Turun hiippakunnan vuotuisia (myös kirkollisia) veroja 1538-1545.

b) Asiakirjat ja tilit, jotka koskevat kruunun omistuksia ja supistettua hengellistä omaisuutta 1541-1560.

c) Turun kuninkaallista rahapajaa ja sen kolikkojen valmistusta koskevat tilit 1542-1558.

d) Koko Suomea ja Juhana Herttuan ruhtinaskuntaa koskevat tilit 1555-1562.

e) Juhana Herttuan Turun linnassa sijaitsevaa pukuhuonetta koskevat tilit 1559-1563.

f) Suomen eri hallinnonalojen tilejä.

Selonteot sekalaisista viljan ja vaatetavaran toimituksista sotaväelle, hopeaveroa Erik XIV:n Englannin matkaa varten, kalahankintoja Tukholmaa varten, myllytullia jne.

g) Tilit Suomen erämaista (Hämeenlinnan linnalääni) ja koko maan erämaista 1553-1572.

h) Sotapalvelusta, sotilaita ym. koskevat tilit 1555-1626.

Antaa tietoja Suomen linnanleirien sotaväestä, ruokailusta, asevelvollisuudesta ja palkasta sekä heidän tarpeisiinsa tehdyistä keräyksistä ja avustuksista.

i) Suomen ruhtinaallisia ja aatelisia läänityksiä ja vähennettyjä kartanoita koskevat tilit 1592-1635.

Tärkeämpiä tässä esiintyviä läänityksiä ovat Klas Flemingin Svedjan, kuningattarien Katarina Stenbockin ja Gunilla Bjelken, nuoremman Juhana Herttuan ja Lejonhufvudien läänitykset.

k) Mustion ruukin tilit 1620-1623.

l) Suomen oikeudenkäyttöä koskevat asiakirjat 1583-1601.

Lähinnä tuomiokirjoja.

m) Suomen tulleja, aksiisia ja maksuja koskevat tilit 1583-1620.

Sisältää kaikki Suomen silloiset kaupungit lukuun ottamatta Raumaa, Naantalia ja Tammisaarta.

n) Suomen kaupunkeja koskevia hajanaisia asiakirjoja ja tilejä 1545-1624.

Sakko-, tonttivuokra- ja manttaaliluetteloita jne.

o) Turun tuomiokirkkoa ja Viipurin kirkkoa koskevat asiakirjat ja tilit 1554-1633.

Viipurin kirkosta on vain yksi ainoa tili 1599-1600.

p) Turun, Viipurin ja Helsingin hospitaaleja koskevat asiakirjat ja tilit 1551-1635.

q) Satovahinkoja ja viljan saatavuutta koskevat tarkastukset eräissä osissa Suomea 1601-1602.

Koskee vain Turun ja Hämeenlinnan linnaläänejä.

r) Kymmenyksiä koskevat tilit Suomessa 1608-1613.

Kattaa koko Suomen lukuun ottamatta Savoa ja Karjalaa.

s) Yleishallintoa tai erityishallintohaaroja koskevat asiakirjat ja tilit Suomessa 1557-1636.

Sisältää mm. hajanaisia veroehdotuksia, päiväkirjoja ja pääkirjoja koko Suomen osalta.

II. Lounais-Suomea (Turun linnalääniä) koskevat asiakirjat ja tilit 1538-1634

III. Satakuntaa (Kokemäenkartanon lääniä) koskevat d:o d:o 1540-1634

IV. D:o d:o koskien Ahvenanmaata (Kastelholman linnalääni) 1537-1634

V. D:o d:o koskien Uuttamaata (Raaseporin linnan, Porvoon ja Kymen kartanopitäjät) 1540-1634

VI. D:o d:o koskien Hämettä (Hämeenlinnan linnalääni) 1539-1634.

VII. D:o d:o koskien Pohjanmaata (Korsholman linnalääni) 1531-1634.

VIII. D:o d:o koskien Karjalaa (Viipurin ja Käkisalmen linnaläänit) 1541-1634.

Käkisalmen lääniä koskevat tilit ulottuvat vain vuosille 1580-1617.

IX. D:o d:o koskien Savoa (Savonlinnan lääni) 1541-1634.

Ryhmien II-IX asiakirjoissa esitetään sekä maallinen että kirkollinen vero, joka koski osittain koko lääniä ja osittain tiettyjä alueita ja seurakuntia, sekä mainitun veron vähennykset, jotka olivat seurausta joko verovapauden piiriin kuuluvista aatelis- ja muista läänityksistä, jotka koskivat maata ja rakennuksia, tai papeille ja maallikoille myönnetyistä luontoissuorituksina maksettavista maksuista. Kyseiset asiakirjat sisältävät myös erilliset tilit linnoista, jotka olivat hallinnon sijaintipaikkoja kussakin läänissä, ja alueen kaupungeista, ja niihin kaikkiin on liitetty kopioita kirjeistä tositteina.

Tohtori Grönblad on järjestänyt ja luetteloinut kaikki ryhmiin I-IX kuuluvat asiakirjat, joita on 6 807 sidosta.

B. Lisäykset aiempiin asiakirjoihin ja tileihin

Suurin osa näistä asiakirjoista tuli Valtionarkistoon vuonna 1864 tohtori Waarasen kautta, jolle ne Kuninkaallisen majesteetin 4. ja 21. lokakuuta samaa vuotta annetusta käskystä luovutettiin Ruotsin Kamarikollegion arkistosta. Koska edellisen osaston järjestely ja luettelointi oli jo niiden saapuessa valmis, tuli tarpeelliseksi muodostaa näistä asiakirjoista erillinen osasto. Ne on siten ryhmitelty sisällön mukaan:

I. Yleiset asiakirjat 1413-1634.

Sisältävät mm:

a) Erik Flemingin maakirjan.

Sisältää enimmäkseen Flemingin tilusten tietoja.

b) Käräjäoikeudessa vuonna 1584 pidetyt tuomiot ja haut.

c) Kuninkaan perintöjä ja omistuksia koskevat tilit, sekä piispan, kirkon, luostarin ja papiston tiluksia 1549-1611.

Luovutettu arkistoon vuonna 1861 kansleri W. Laguksen kuolinpesästä. Täydentää edellisessä jaksossa lueteltuja samantyyppisiä yleisiä asiakirjoja.

d) Suomen aatelistoa vastaan tehtyjen valitusten rekisteri 1556.

e) Vouteja, virkamiehiä, aatelisia ja pappeja ym. koskevat valitukset, kantelut ja tutkimukset Suomessa 1530-1619.

Mukana jäljennökset acta historicasta, jotka herra Grönblad myi arkistolle.

f) Tilit, jotka koskevat rästejä eli aateliston tai sen talonpoikien kruunulle velkaa olevia rahoja Suomessa 1551-1575.

g) Tilit, jotka koskevat lainoja Suomessa ja niiden korkoja 1578-1596.

h) Tilit, jotka koskevat aatelistilojen ostoa, perintöä, kiinnitystä ja poltettuja aatelistiloja; kruununtilojen laittomia omistajia, vapaaseen myötäjäisoikeuteen ja aateliston vapaisiin oikeuksiin Suomessa tulleita vapaita miehiä, lainoja ja talonpoikia 1500-luvun jälkipuoliskolta ja 1600-luvun alusta.

i) Turun, Rauman, Porin, Helsingin, Porvoon ja Vaasan tulleja ja aksiisiveroja koskevat tilit 1549-1621.

k) Älvsborgin lunnaita koskevat asiakirjat ja tilitykset 1614-1619.

l) Tilit, joista käy ilmi keräys sotaväen ja heidän linnaleiriensä hyväksi Suomessa 1589-1607.

m) Autiotiloja sekä viljoja ja heiniä koskevat selvitykset 1601-1608.

n) Turun tuomiokirkkoa koskevat tilit vuosilta 1553 ja 1616-1618.

o) Turun hovioikeuden tuomioita, kauppakirjoja, tietoja kruunulle takaisin luovutetuista huoneistoista jne. 1623-1641.

p) Tilit, jotka koskevat perittyjä veroja ja viljelys- ja provianttiseteleitä (1571-1623), Turun, Helsingin ja Viipurin veroja ja provianttia (1634), Suomen veroja yleensä (1630 ja 1634) sekä arvioita maan sadonmenetyksestä aiheutuneista vahingoista (1634).

II. Lounais-Suomea (Turun lääniä) koskevat asiakirjat ja tilit 1540-1633.

III. Satakuntaa (Kokemäenkartanon lääni) koskevat d:o d:o 1545-1634.

IV. Ahvenanmaata (Kastelholman linnalääni) koskevat D:o d:o; 1540-luvulta-1632.

V. D:o d:o koskien Uuttamaata (Raaseporin linnan, Porvoon ja Kymen kartanokunnat) 1551-1634.

VI. D:o d:o koskien Hämettä (Hämeenlinnan linnalääni) 1545-1634.

VII. D:o d:o koskien Pohjanmaata (Korsholman linnalääni) 1546-1629.

VIII. D:o d:o koskien Karjalaa (Viipurin linnalääni) 1567-1624.

IX. D:o d:o koskien Savoa (Savonlinnan linnalääni) 1540-luku-1624.

X. D:o d:o koskien osaa Karjalasta sekä Inkerinmaata (Käkisalmen lääni) 1618-1634.

Ryhmät I-X käsittävät yhteensä 365 nidettä.

C. Asiakirjat ja tilit 1635-1808

Näistä ryhmät II-V luovutettiin Ruotsin Kamarikollegion arkistosta vuonna 1810, mutta ryhmät I ja VI vasta vuonna 1864.

I. Yleiset asiakirjat ja tilit (1445), 1635-1688.

Nämä asiakirjat, joita ei ole jaettu ryhmiin, vaan ne on järjestetty aikajärjestykseen, sisältävät mm. kopiokirjat, joissa on testamentti- ja lahjoituskirjeitä; yleiset verotilit Suomesta; Turun, Helsingin ja Viipurin vero- ja provianttitilit, myllytulli-, karjavero-, tulli- ja aksiisikirjat, ruotu-, maa-, vero- ja manttaalikirjat; sotaväen tutkimuksen keräys- ja menokirjat; tilit kruunun ostamista tiloista; rälssi-, vaihto- ja luovutettujen neljännen osapuolen tilojen sekä sotilasmaakirjat; kymmenys- ja lyhennysluettelot; Korsholman läänin ja Kajaanin vapaaherrakunnan tilit; amiraliteetin järjestely; Viipurin tuomiokirkon tilit; sairaskassan tilit; ruotujakolaitokseen liittyvät asiakirjat ja lopuksi reduktiokartoitukset ja maakirjat.

II. Varsinais-Suomea, Satakuntaa ja Ahvenanmaata (Turun lääni, sittemmin Turun ja Porin lääni) koskevat asiakirjat ja tilit 1635-1807.

III. Uuttamaata ja Hämettä (Hämeenlinnan lääni; sittemmin Uudenmaan ja Hämeenlinnan lääni) koskevat d:o d:o 1635-1807.

IV. D:o d:o koskien Pohjanmaata (Pohjanmaan lääni; sittemmin Vaasan ja Oulun läänit) 1635-1808.

V. D:o d:o koskien Savoa ja Karjalaa (Viipurin, Savonlinnan ja Kymenkartanon läänit; sitten Savonlinnan ja Kymenkartanon läänit; sitten Kymenkartanon ja Savon läänit; lopuksi Savon ja Karjalan (Kuopion) läänit sekä Kymenkartanon (Heinolan) läänit) 1635-1807.

VI. D:o d:o koskien osaa Karjalasta ja Inkerinmaasta (Käkisalmen lääni) 1637-1705.

Edellä mainitut ryhmät I-VI käsittävät yhteensä noin 2 000 nidettä.

D. Asiakirjat ja tilit 1316-1798

Nämä asiakirjat luovutettiin tohtori Waarasen välityksellä vuonna 1863 Moskovan oikeusministeriön arkiston 2. osastosta, jossa ne oli jaettu seuraaviin alaosastoihin: Книги Камеръ-конторы Лифляндскихъ, Эстляндскихъ и Финляндскихъ дѣлъ, 2) Дѣла Камеръ-конторы j.n.e. 3) Протоколы и журналы Камеръ-конторы j.n.e. Kielinä venäjä, saksa ja ruotsi. Kokoelma sisältää mm:

I. Yleiset asiakirjat 1717- 1744.

Koostuu maa- ja maakirjoista, kontribuutioluetteloista, tullitileistä, jäljennöksistä vanhentuneista kirjeistä papeille ja komentajille, pääomatileistä, rykmentti- ja sotilastalojen tileistä, uskollisuudenvaloista, luotsiluetteloista, käskyistä, päätöslauselmista ja ehdotuksista sekä Suomen kuvernöörin kanslian asiakirjoista. (1742-1743; sisältää kansioita kaupasta, muonitustoimituksista, postitoimituksista, luotseista ja merimiehistä, siltojen ja teiden rakentamisesta, raportteja vihollisista, salaista kirjeenvaihtoa annosten keräämisestä Savossa jne.) Tämä jakso käsittelee pääasiassa venäläisten miehityskausia 1717-1721 ja 1741-1743.

II. Viipurin kuvernementtia eli ns. vanhaa Suomea ja osittain myös Baltian maakuntia 1316-1798 koskevat asiakirjat ja tilit.

Nämä kaksi ryhmää käsittävät yhteensä 643 numeroa.

E. Viron ja Liivinmaan toimeenpanevan senaatin ja tuomarikollegion arkistot, jotka koskevat Viipurin kuvernementtia (Vanha Suomi) 1720-1782

Nämä enimmäkseen saksalaiset, yhteensä 2 903 siviili- ja rikosoikeudellisia tapauksia ja asioita koskevat asiakirjat siirrettiin arkistoon Pietarin valtiosihteerinviraston kautta vuoden 1827 alussa.

F. Viipurin kuvernementtia koskevia keisarillisia ukaaseja ja hallintoa koskevia virallisia kirjoituksia ja raportteja sekä siviili- ja rikosasioiden asiakirjoja, 1720-1812.

Edellä mainitut kansiot, yhteensä 737 kappaletta, siirrettiin valtionarkistoon vuonna 1873 valtiosihteerinvirastosta Pietarista.

G. Vuoritointa koskevat asiakirjat Suomessa 1655-1807

Venäjän Tukholman ministeri kenraali van Suchtelen siirsi nämä asiakirjat Suomeen vuoden 1810 lopulla Ruotsin Vuorikollegiosta.

H. Maistraattien meri- ja raja-, tulli-, aksiisi-, halli- ja manufaktuurituomioistuinten pöytäkirjat ja tilit, 1737-1807

Luovutettu vuonna 1811 Ruotsin kauppakollegion kanneviskaalinkonttorista Suomen hallituksen edustajalle O. Langensteinille.

I. Turun akatemian valtiontilit 1644-1807

On todennäköisesti siirretty Ruotsista 1811 tai 1812.

K. Suomen lakkautetun armeijan ja sotalaivaston asiakirjat ja tilit 1680-1807

Erittäin ennen vuotta 1819 siirretty arkistoon Keisarillisen senaatin sotilastoimituskunnasta. Kokoelma käsittää 1098 sidosta.

L. Karttoja ja asiakirjoja linnoittamisesta ja sodankäynnistä Suomessa 1700-luvulla ja 1800-luvun alussa

Vuonna 1879 lunastettu valtiosihteeri F. Wärnhjelmin kuolinpesästä.

Kartoissa, joita on 370 kappaletta, näkyvät Suomenlinna, Helsinki, Svartholm, Loviisa ja Hanko. Asiakirjat on sidottu 7 niteeseen.

M. Asiat, jotka kuuluivat Ruotsin hallitukselle ennen vuoden 1808 sotaa, mutta jotka ensin ratkaistiin Suomen hallituskonseljissa ja Keisarillisessa senaatissa

Nämä asiakirjat siirrettiin vuosina 1810-1812 Ruotsin eri virastoista.

N. Kaupunkien raastuvan- ja kämnerioikeuksien tuomiokirjat vuoteen 1750 asti

a) Turun hovioikeuden alaisista tuomioistuimista:

1) Porvoon (vuodesta 1622 alkaen), Porin (1622), Tammisaaren (1644), Helsingin (1623), Loviisan (Degerby, 1748), Uudenkaupungin (1645), Naantalin (1647), Rauman (1660), Hämeenlinnan (1666) ja Turun (1629) raastuvanoikeudet, sekä Narva (1686) ja Nyen (1684).

2) Helsingin (1661), Narvan (1687), Nyenin (1688), Hämeenlinnan (1698) ja Turun (1642) kämnerinoikeudet.

3) Pohjois-Suomen laamannikunnan eteläosan eli Turun ja Porin laamannikunnan (1674), Etelä-Suomen laamannikunnan (1689), Karjalan laamannikunnan (1681) ja Inkerinmaan laamannikunnan (1667) laamanninoikeudet.

4) Käräjäoikeudet Porvoon läänin (1621), Hattulan ja Raaseporin (1669), Hollolan (1622), Hollolan ja Porvoon (1654), Kymenkartanon läänin (1653), Ala-Satakunnan (1620), Piikkiön ja Halikon (1623), Raaseporin (1693), Vehmaan ja Ala-Satakunnan (1653), Mynämäen ja Maskun (1630) ja Ylä-Satakunnan (1623) sekä Ivangorodin ja Jaama läänin, Koporien läänin ja Pähkinälinnan (1684) tuomiokunnissa.

Vanhoja tuomiokirjoja kuvattuna Valtionarkistossa vuonna 1937. Kuvituskuva.

b) Vaasan hovioikeuden alaiset tuomioistuimet:

1) Raahen (1651), Kokkolan (1626), Pietarsaaren (1654), Kajaanin (1659), Kristiinankaupungin (1652), Uudenkaarlepyyn (1629), Oulun (1628) ja Vaasan (1623) raastuvanoikeudet.

2) Vaasan kämnerinoikeus (1659).

3) Laamanninoikeudet Pohjois-Suomen laamannikunnassa sekä Vaasan ja Oulun laamannikunnissa (1675).

4) Käräjäoikeudet Kajaanin vapaaherrakunnan (1651), Itä-Norrlannin (1626) sekä Pohjanmaan pohjois- ja eteläpohjalaisissa tuomiokunnissa (1659).

c) Viipurin hovioikeuden alaiset tuomioistuimet:

1) Raastuvanoikeudet Haminassa (Vehkalahti 1654), Käkisalmessa (1646), Sortavalassa (1673), Viipurissa (1622) ja Lappeenrannassa (1653).

2) Kämnerinoikeudet Lappeenrannassa (1724) ja Viipurissa (1649).

3) Kihlakunnanoikeudet Karjalan (1657), Käkisalmen läänin pohjoisessa ja eteläisessä (1684), Lappeen (1623), Pien-Savon (1648), Savonlinnan (1639), Suur-Savon (1745), Rannan, Äyräpään ja Jääsken (1623) sekä Viipurin ja Kymenkartanon (1640) tuomiokunnissa. Syksyn 1883 aikana nämä tuomiokirjat lähetettiin asianomaisista hovioikeudenarkistoista valtionarkistoon.

P. Acta historica

I. Alkuperäisenä tai vanhempana kopiona.

a) Valtionarkiston pergamenttikirjekokoelma 1380-1780.

Ovat lukumäärältään 86 kappaletta, ja ne on kerännyt pääasiassa valtionarkistonhoitaja K. A. Bomansson.

b) Gottlundin kokoelma, 1340-1797; sisältää useita poliittisia asiakirjoja (lähinnä kuningas Sigismundin valtakaudelta), mutta myös hallinnollisia, elämäkerrallisia ja topografisia asiakirjoja.

Tämä arvokas asiakirjakokoelma, jossa on noin 5 000 sidosta, lunastettiin valtionarkistoon vuonna 1860 edesmenneeltä professori C. A. Gottlundilta.

b) Pienemmät, yhdeksi kokonaisuudeksi yhdistetyt kokoelmat 1265-1836, jotka koostuvat seuraavista:

1) Tamelander-kokoelma 1380-1836.

Ostettu arkistoon vuonna 1859 edesmenneeltä everstiluutnantti C. G. Tamelanderilta.

2) Stichæuksen kokoelma 1265-1811.

Sisältää 331 sidosta; ostettu vuonna 1862 Hämeen läänin entisen kuvernöörin J. F. Stichæin perillisiltä.

3) Niin sanottu Lagus'in-kokoelma.

Hieman yli 500 sidosta, jotka vuonna 1861 luovutettiin arkistoon kansleri W. Laguksen kuolinpesästä.

Nämä kolme viimeksi lueteltua kokoelmaa sisältävät lähinnä hallinnollisia, mutta myös topografisia ja elämäkerrallisia asiakirjoja.

4) Bomanssonin kokoelma; koskee pääasiassa Gezelius-sukua ja on peräisin Turun läänin Karunan kartanosta.

Valtionarkistolle kokoelman lahjoitti K. A. Bomansson, joka osti sen Helsingissä kauppias Winogradowilta 3 hopearuplalla, laskettuna 1 ruplan naulalta.

5) Cygnæus-kokoelma; koostuu asiakirjoista, jotka koskevat lähinnä Suomen sotia 1741-43, 1788-90 ja 1808-09 sekä Armfeltin sukua koskevia perhepapereita jne.

Luovutettu valtionarkistoon entisen valtioneuvos Fredr. Cygnæin kuolinpesästä vuonna 1881.

6) Asiakirjat, jotka arkeologinen seura ja yksityishenkilöt ovat vähin erin luovuttaneet Valtionarkistoon.

Ovat enimmäkseen bio- ja topografisia.

II. Uudempina jäljennöksinä.

a) Valtionarkiston jäljennökset kuningas Juhana III:n rekisteristä, Suomen kaupunkien etuoikeuksista ja säädöksistä (Ruotsin kuninkaallisessa valtionarkistossa) ja Ivar Flemingin maakirjasta (alkuperäinen Linköpingin ylemmän alkeisoppilaitoksen kirjastossa). b) Grönbladin kokoelma, joka sisältää jäljennöksiä keskiaikaisista asiakirjoista, jotka ovat Lundin De la Gardin arkistossa sekä Pohjois-Saksan hansa-arkistossa; lisäksi Juhana III:n, Sigismundin ja Kaarle Herttuan rekisteristä 1591-1603, Kankaisten kokoelmasta (Ruotsin valtionarkistossa) 1594-99, Acta historicasta (Ruotsin valtionarkistossa) 1558-1605, valituksista ja etsinnöistä (Ruotsin valtionarkistossa ja Svean hovioikeudessa) 1545-1626, Acta diplomatica sveo-rossica (Ruotsin valtionarkistossa) 1463-1658, Livonica-kokoelmasta valtionarkistossa 1577-1602, ja lopuksi miscellanea-aineisto hajalähteistä.

Se sisältää myös vanhemman kirjan, joka koskee Ruotsin ja Venäjän välisiä rauhanneuvotteluja 1626-1699.

Kokoelma siirrettiin arkistoon vuonna 1865 tohtori J. E. Grönbladin kuolinpesästä.

Valtionarkiston tutkijasali 1900-luvun alussa. Seinustalla tiettävästi Ruotsin ajan asiakirjoja. Kuvituskuva.

c) Waarasen kokoelma, joka sisältää Turun tuomiokirkon niin sanotun mustan kirjan jäljennöksiä sekä useita keskiaikaisia kirjeitä, pääasiassa painetuista lähteistä, lisäksi jäljennöksiä ja otteita Ruotsin valtakunnanregistratuurasta vuosilta 1569-70, 1579-87 ja 1611-1632 sekä lopuksi jäljennöksiä Moskovan ulkoministeriön arkistosta.

Kokoelma siirrettiin arkistoon vuonna 1869 tohtori J. E. Waarasen kuolinpesästä.

d) Furuhjelmin kokoelma, joka koostuu kopioista asiakirjoista, jotka liittyvät vuosien 1741-43 ja 1788-90 sotiin.

Tämän erittäin arvokkaan kokoelman lahjoitti vuosina 1860 ja 1862 valtionarkistolle edesmennyt pietarilainen kenraaliluutnantti Otto Furuhjelm.

e) Hausenin kokoelma; sisältää jäljennöksiä ja otteita asiakirjoista, jotka ovat Ruotsin kansallisarkistossa, Kamarikollegion arkistossa, Pääesikunnassa ja sota-arkistossa, Tukholman linnoituksen arkistossa, Tukholman kaupungintalon arkistossa, Kansallismuseon historiallisessa kabinetissa ja Kuninkaallisessa kirjastossa, kaikki Tukholmassa. Lisäksi Upsalan ja Skoklosterin kirjastoissa ja Wikin linnan arkistossa Upplannissa, Geheimearkivetissa Kööpenhaminassa, Lyypekin ja Schwerinin valtionarkistoissa, Danzigin, Riian ja Tallinnan kaupunginarkistoissa sekä Rostokin ja Greifswaldin kirjastoissa; lopuksi Germundön, Boen, Tjusterbyn ja Prästkullan kartanoiden arkistoissa Etelä-Suomessa. Kokoelma sisältää myös vanhoja suomalaisia sukuja koskevia sukututkimusotteita sekä Ruotsin valtionarkistossa ja Kööpenhaminan Geheimearkivetissa olevia keskiaikaisia sinettipöytäkirjoja.

Kokoelma on koottu aktuaari R. Hausenin erityisten tutkimusmatkojen aikana.

f) Bomanssonin kokoelma, joka sisältää jäljennöksiä lähinnä keskiaikaisista kirjeistä, jotka ovat peräisin hajallaan eri puolilta maata, lähinnä Kirkniemen kartanosta Lohjalta; myös niin sanotusta Skoklosters Åbon koodeksista.

K. A. Bomansson keräsi sitä useiden vuosien ajan.

Arkiston vanhempi osa sisältää myös:

1) laatikko, joka sisältää asiakirjoja, jotka koskevat Loviisassa viime vuosisadan lopulla ja tämän vuosisadan alussa toiminutta vapaamuurarikiltaa "Amore proximi".

Loviisan kaupunginvaltuuston vuonna 1871 Valtionarkistolle luovuttama.

2) Winter-kokoelma, joka sisältää genealogisia ja elämäkerrallisia muistiinpanoja 1700-luvun jälkipuoliskon ja 1800-luvun alkupuoliskon henkilöistä.

Tämä laaja ja arvokas kokoelma, joka on jaettu 81 niteeseen ja joka on kirjoitettu lähes mikroskooppiseen tyyliin, on edesmenneen valtioneuvos J. P. Winterin keräilyinnostuksen tulos. Hänen kuolemansa jälkeen se siirrettiin valtionarkistoon vuonna 1875 turkulaisen professori F. T. F. Reuterin toimesta.

3) Suomen ja naapurivaltioiden välistä valtakunnanrajaa koskevien karttojen ja asiakirjojen tuoreiden kopioiden kokoelma vuosilta 1323-1849.

Arkiston kirjastoon on yhdistetty painettuja julisteita ja säädöksiä sisältävä Holmbladin kokoelma vuosilta 1538-1809.

Tämän erittäin arvokkaan kokoelman lahjoitti Valtionarkistolle vuonna 1870 sittemmin edesmennyt tukholmalainen notaari H. Holmblad.

Uudempi osasto

Senaatin pöytäkirjoja Valtionarkistossa vuonna 1937. Kuvituskuva.

A. Asiakirjat

I. Valtiopäiväasiakirjat ja -päätökset

1) Hänen Majesteettinsa valtaistuinpuhe Suomen valtiopäiville valtiopäivien avajaisissa ja päättäjäisissä; 2) Samoista tilaisuuksista pidetyt pöytäkirjat; 3) Valtiopäivien päätökset vuoden 1882 valtiopäiviin saakka; 4) Valtiopäiväjärjestys huhtikuun 3./15. päivältä 1869 ja 5) Ritarihuonejärjestys huhtikuun 9./21. päivältä 1869.

II. Asiakirjat, jotka liittyvät Suomen suuriruhtinaan vierailuihin Keisarillisessa hallituskonseljissa ja senaatissa (1812 ja 1856)

III. Hänen Keisarilliselta Majesteetiltaan Suomen hallitusasiain kansliaan saapuneet asiakirjat 1808-1811

Siirretty Valtionarkistoon vuonna 1883 valtiosihteerinvirastosta Pietarista.

IV. Keisarillisen hallituskonseljin ja senaatin asiakirjat

(a) yhteisistuntojen asiakirjat

(b) Oikeusosaston asiakirjat

(c) Talousosaston ja sen alaisten toimituskuntien asiakirjat.

(d) Prokuraattorinkanslian asiakirjat.

Viittaukset

1. [P. o. 1809, tallentajan huomautus.]
2. Tässä, kuten jäljempänäkin, uutta ajanlukua.
3. Turun tuomiokapituli toimitti luettelonsa 31. tammikuuta, Porvoon tuomiokapituli 21. helmikuuta, Vaasan maaherra 3. helmikuuta ja Oulun maaherra vasta 1. toukokuuta. Muista tuomiokunnista ei nähtävästi ole annettu lausuntoja.
4. Otto Karl von Fieandt, kuollut 1825 Mikkelin pitäjässä.
5. Sittemmin (1816) konseljin talousosaston jäsen ja sen finanssitoimituskunnan päällikkö. Aateloitu nimellä Edelsköld. Kuoli Turussa 1840.
6. Mihin nämä kartat ja asiakirjat päätyivät, ei tiedetä. Todennäköisesti ne on viety Pietariin. Fieandt sai kuitenkin Suomen valtiokonttorilta korvauksen työstään ja matkastaan kotikaupungistaan ja sinne takaisin.
7. 28. syyskuuta 1811 Langenstein kirjoittaa hallituskonseljille: "Huolimatta siitä, että olen monta kertaa, ensin ulkomaankabinetissa ja sen jälkeen kuninkaalliselta kamaritoimituskunnalta, suullisesti ja myöskin välissä kirjallisella luettelolla pyytänyt vielä jäljellä olevia suomalaisia asiakirjoja, joita koskevan muistion Hänen ylhäisyytensä van Suchtelen viime kesäkuun 27. päivänä lähetti kuninkaalliselle kabinetille, pyytäen vastausta kuninkaallisen kamarioikeuden 10. joulukuuta 1810 päivättyyn huomautukseen ja pyyntöön asiakirjojen luovuttamisesta, ei tuota muistiota ole kuitenkaan vielä esitetty valtioneuvostolle." - Hän pahoittelee myös sitä, että "melkein mitään, mitä olen pyytänyt julkisista laitoksista, ei ole voitu saada ilman Hänen ylhäisyytensä van Suchtelenin toimia ja ilmoitusta Hänen Kuninkaalliselle Majesteetilleen". Samana päivänä L. kirjoittaa esittelijälle, vapaaherra Mellinille: "Minulle olisi äärettömän paljon miellyttävämpää, jos toimeksianto saataisiin valmiiksi mieluummin ennemmin kuin myöhemmin, sillä julkisten laitosten myöhästymisen ja toistuvien pyyntöjen vuoksi se on vastoin toiveitani pitkittynyt niin pitkäksi aikaa ilman, että Hänen ylhäisyytensä van Suchtelenin muistutuksilla tai minun sinnikkäillä muistutuksillani olisi ollut toivottua vaikutusta."
8. Samalla kruununlaivalla, joka oli kuljettanut edellisen lähetyksen ja joka nyt kuljetti myös viisi laatikkoa porfyyriesineitä kenraalikuvernöörin lukuun.
9. Seuraava luovutus tapahtui vuonna 1864 ja koski useita vanhempia asiakirjoja ja tilejä, jotka olivat jääneet Kamarikollegion arkistoon vahingossa vuonna 1810 (ks. alempana olevassa luettelossa jaksot II ja III, A & F.). - Myös tällä hetkellä on ministeriön toimesta vireillä pyyntö saada Ruotsin valtionarkistosta kokoelma vanhempia karttoja, jotka alun perin kuuluivat maanmittauskonttorille; samoin kokoelma "järjestämättömiä asiakirjoja", jotka luovutettiin Ruotsin valtionarkistoon muutama vuosikymmen sitten Kuninkaallisen kamarikollegion arkistosta, mutta joiden olisi itse asiassa pitänyt liittyä niihin asiakirjoihin, jotka Suomi sai edellä mainitusta arkistosta vuonna 1810.
10. Vähän ennen komission jäsenten lähtöä Tukholmasta Kamarikollegio oli ilmoittanut laamanni Sacklénille pöytäkirjanotteella, että Härnösandissa oli useita Oulun lääniä koskevia asiakirjoja ja tilejä ja että sikäläinen läänin maaherra oli saanut käskyn luovuttaa ne. Tämän vuoksi konsuli määräsi 7. marraskuuta Oulun maaherralle osoitetulla kirjeellä kruununvouti Abraham Sandelinin matkustamaan Härnösandiin vastaanottamaan kyseiset asiakirjat. Tammikuun 22. päivänä 1811 kuvernööri ilmoittaa konseljille, että Sandelin on suorittanut tämän tehtävän asianmukaisesti.
11. Koska 14.11.1812 annetulla armollisella asetuksella perustettiin Suomeen Yleinen maanmittauskonttori, Ruotsista siirtyneet maanmittausasiakirjat siirrettiin todennäköisesti sinne.
12. Hänet ylennettiin vuonna 1832 senaatin talousosaston kirjaajaksi, ja aikanaan hän siirtyi tullihallintovirkamieheksi Degerbyhyn Ahvenanmaalle, jossa hän kuoli 8. lokakuuta 1852.
13. Nyttemmin Eteläesplanadilla sijaitseva kulmatontti nro 4, jota vastapäätä sijaitsevan niin sanotun Uschakoffin talon (Unioninkadun kulmatontti nro 28) oli vuokrannut valtioneuvos Ehrenström keisarillisen senaatin laskuun.
14. Täällä vallinneen tilanpuutteen vuoksi osa laatikoista sijoitettiin kuitenkin piharakennukseen.
15. Jotka toteutettiin siten, että senaatin jäsenet kulkivat kulkueessa kirkossa pidetyn jumalanpalveluksen päätteeksi Senaatintaloon, jossa he kuuntelivat kenraalikuvernöörin ranskankielisen puheen, jonka jälkeen Hänen Majesteetilleen lähetettiin viesti, jossa ilmoitettiin, että "Keisarillinen senaatti on nyt istunnossa uudessa talossaan".
16. Eteläsiipi esimerkiksi lisättiin vuonna 1824, ja itäsiiven rakentaminen aloitettiin vasta vuonna 1826.
17. Osaa tästä huoneistosta vuokrataan nykyisin karttapaperikonttorille (Charta Sigillata).
18. Todellinen syy oli tietenkin se, että arkistonhoitajalta puuttui paitsi vanhojen aineistojen tuntemus, myös kaikki tähän työhön tarvittava historiallinen ymmärrys, ja hän oli siksi täysin kykenemätön suorittamaan tällaista työtä.
19. Grönblad oli jo useita vuosia tutkinut näitä asiakirjoja ja oli siten kohtuullisen hyvin perehtynyt niihin.
20. Tornirakennuksen ylintä kerrosta ei vielä tuolloin rakennettu, vaan se lisättiin useita vuosia myöhemmin.
21. Tilit oli aiemmin sidottu pergamenttikansiin, jotka koostuivat vanhojen messukirjojen, käsikirjoitusten ja vastaavien jäänteistä. Näiden kansien joukosta löytyi joitakin alkuperäisiä sivuja tunnetusta keskiaikaisesta käsikirjoituksesta "Um styrilsi konunga ok höfpinga". Tämä löytö ratkaisi teoksen aitouden, joka oli aiemmin ollut hyvin kiistanalainen. Kuninkaallisen pääkirjastonhoitajan G. E. Klemmingin pyynnöstä tämä arvokas aineisto luovutettiin kuninkaalliselle kirjastolle Tukholmaan vuonna 1867. Muut pergamenttikannet, joista oli silloin koottu melko täydellinen missale ja manuale aboense, luovutettiin täkäläiselle yliopiston kirjastolle.
22. Caloniuksen jälkeen arkistonhoitajan virkaa olivat hoitaneet G. A. Öhman 1832-1833, G. E. A. Estlander (sittemmin talousosaston anomusasioiden kirjaaja) 1833-1852, J. J. Nyberg 1852-1856 ja G. Pehrman 1856-62.
23. Yrityksen tällaiseen suuntaan oli jo vuonna 1833 arkistonhoitaja Öhmanin kuoleman jälkeen tehnyt silloinen historian apulaisprofessori Gabriel Rein, joka pyysi, että hän saisi hoitaa avoinna ollutta arkistonhoitajan virkaa toistaiseksi, mitä ei kuitenkaan hyväksytty.
24. Ehdotus, jonka mukaan aktuaarin olisi oltava juridisesti koulutettu, peruttiin myöhemmin esittäjän toimesta.
25. Tälle myönnettiin sitten 11. joulukuuta 1874 800 markan vuotuinen lisä vuokravarojen muodossa.

Lähde: Reinhold Hausen: Öfversigt af Finlands Statsarkivs uppkomst, tillvext och närvarande organisation. Helsingfors 1883.

Käännös: Mik@el