Kato-vuodesta.
Veis. kuin virsi 385 Suomal. V. K:ssa.
Kirjoittanut Pentti Lyytinen


Taivaan Herra on nostanut
Kohommaks’ leipä-korin,
Kuin synti on kauvan kasvanut,
Tuumannut tuhman torin:
Baabeliin on paljo pantuna,
Vaan vähempi on saatuna
Ruumiille ruuvan apuu,
Sielulle vielä vähemmän
Evästä eineheksi,
Ei ennättäneet enemmän
Tarpeita tarpeheksi.
Eipä voi itse ihminen,
Maan mato varsin vaivanen,
Yht’ kukoistakaan kutoo;
Vielä vähemmän vitjoja,
Kasvamaan kaiken laista,
Ei ihanoita ilmoja,
Kuin kasvun antais maasta;
Kyllä kaiketi kylvettiin,
Vähäpä niistä niitettiin,
Vähempi laariin pantiin.
Täm’ aika antaa arvata
Kalliiksi kaikki murut,
Tämä myös tuottaa murhetta,
Kasvattaa suuret surut:
Kuin elon Herra pahastuu,
Niin laiho maassa lakastuu,
Siitäpä seuraa nälkä.
Nyt pitäis tulla tuntemaan
Syntimme syvyys kerran,
Armon ajassa arvaamaan,
Mikä on meidän Herra,
Kuin taitaa taivaat salvata,
Taas tahtons’ jälkeen avata
Makeimmat makasiinit.
Syystäpä saa nyt syntinen,
Puhua puutoksesta:
Elo on syöty entinen,
Murhetta muutoksista,
Ol’et, akanat aivastaan
Nyt saivat suurest’ vaivastaan
Eineeksi ihmisraukat.
Laps’ parat parkuu nälässään,
Kuin ennen Jerusalemiss’,
Hartaasti huutaa hädässään,
Valitus ain’ on valmis.
Isät ja äidit huokailee,
Ja kyynäleillä ruokailee
Karvaasta surun kalkist’.
Nyt kunnian Herra kurittaa
Langenneita lapsiansa,
Murheella meitä muistuttaa
Aina alammaisiansa;
Hän antoi makeita muruja,
Nyt antaa suuria suruja,
Varmalla vaakallansa.
Se pensastava Bethlehem
Laviat lahjat antaa,
Vaan ei vaivanen Jerusalem
Voi karpiota kantaa;
Vaan itse Kaikkivaltias,
Maan, Taivaan taitava haltias,
Osaapi antaa oikeen.
Jokos nyt tullaan tuntemaan
Entiset ennustukset,
Murheella myöskin muistamaan,
Ne uljaat uhkaukset:
”llette tehne parannust’
Ja katkerata katumust’,
Niin kaikki hukkaan tulett’”.
Mennäänpäs armoo anomaan
Kristuksen ristin juureen,
Ja katkerasti katumaan
Syntimme sangen suuren,
Sitte saa vielä vaivastaan,
Armosta vielä aukaistaan
Leveä leipä-huone!

Bengt Lyytinen.


Lähde: Suometar 1.5.1857.