Karjalassa
Karjalassa Kirjoittanut Jooseppi Mustakallio |
- Ryysyisenä kulki miesi
- Kumartaen ohitsein;
- Silloin silmihinsä katsoin
- Ja mä kysymyksen tein:
- Turvemökki, olkikatto,
- Kansa myöskin ryysyissään!
- Näinköhän mä uskon tuota,
- Näinköhän mä totta näen?
- Tyynehesti miesi työnsi
- Kätens’ laihan kätehein –
- Totta siis! Ja sillä kertaa
- Kuohahti mun sydämmein.
- Mutta mies sen huomasi ja
- Huoahti ja lausui nyt:
- »Tiedon puute, pulskat herrat
- Meitä näin on nylkenyt.
- Maatonna me oltihin jo,
- Tuskin oli taivastai –
- Pamppu heilui, ryysyt siitä
- Selkähänsä kansa sai.
- Majojamme maata vasten
- Alas aivan painettiin,
- Huoneemmekin vihdoin vietiin,
- Siitä tultiin turpeisiin.
- ’Turpeen alta tulematta
- Mies on!’ sananparsi soi –
- Mutta turpehenkin alta
- Tämä kansa nousta voi.
- Ja se nousee, uus on aika,
- Kaikki vielä paranee:
- Herrain huoneiden ja meidän
- Harjat näät jo lähenee.
- Ryysyistämme paikka paikan
- Perästä jo putoaa.
- Kansa varttuu, vilja karttuu.
- Kohoaapi koko maa!»
Lähde: Grotenfelt, Kustavi (toim.) 1899: Väinölä: Helmivyö suomalaista runoutta. Werner Söderström, Porvoo.