Karjalan kaipuu... (1936)

Karjalan kaipuu... Kirjoittanut Eero Eerola

Näin unta on nähty jo vuossadat aikaa,

on Herralta pyydetty, tehty on taikaa,

on soinut kantelon kaihoisa soitto

ja huokaillut rannaton erämaa loitto,

itkuvirsin laulettu vienoin jo silloin,

kun taatot juhlia vietti suvi-illoin,

kun Laatokka läikkyi laajemmin pinnoin,

kun immet kulki lehtoihin kirjosolki-rinnoin,

ja paimentorvet soivat ja helatulet paloi,

ja suuret surut sankareille suuren mielen valoi,

kun vyöryili muinoinen Saimaa ja Vuoksi,

ja otson polku opasti vain Imatran luoksi,

kun vaikeroivat vaarat ja korpien kohu,

ja ilmoissa soi ikituulien tohu,

näin kaihosi kaikki:

– Oi Karjalanmaa,

sinun lapsesi milloin ne yhtehen saa,

koko Karjala milloin on yhtä ja suurta,

kuin kansa sen on saman kantajan juurta!

Meni vuossadat synkät ja soi sotatorvet,

tuli vierahat vallat, ja Karjalan korvet

ne raastoivat, polttivat tuhkaksi talot,

kun metsään jo pilkoitti auringon valot,

kaivonvintti kaatui,

kiukahat maatui,

kunnes piilopirteistä uusi siemen ehti,

ja uuden kerran kotipihan pihlaja lehti,

viertyä kymmenten vuosien hukkaan

puhkes ahot armaat taas kesäkukkaan.

Vuorotellen tähkäpää ja aroheinä nousi,

miespolvet vaihtui, manan maille sousi.

Mut ain’ on ollut sama kaiho kantelossa meillä,

jos miekan on käyty tai aurankin teillä,

povi aina on uskonut uljainta unta,

jos kesävirret vieri tai talvi syyti lunta,

jos toivehet kiitivät ilmojen pieltä,

tai halla ja huuhkat ne karkoitti sieltä.

Se vaivoissa varhain

ollut voima on parhain:

kun Karjalan ja Suomen se on yhdeksi suonut,

ken on maailman luonut,

---

Kas Laatokan rannoilta Jäämeren teille

sama kansa se kaipuunsa haastavi meille.

Sen kaipuun me oomme, ah, etuvartijat,

olla meillä täytyypi kestävät hartiat,

että ne täyttyisi unet vuosisatain,

kangastaisi kaari kaunis auringonratain.

Lähde: Eerola, Eero 1936: Maan virsiä: runoja. K. J. Gummerus Osakeyhtiö, Jyväskylä.