Karjalan hongat
Karjalan hongat Kirjoittanut Herman Laukkanen |
- Soi solkihongat vierillä veen,
- harjujen harjanteilla,
- nuokkuvat notkeina hiljalleen
- tuulissa tuntureilla.
- Kattavat kauniin Karjalan maan
- vihreiden salojen syliin.
- Onnipa kulkevi kasvustaan
- Karjalan köyhiin kyliin.
- Talvella keskellä hongiston tuon
- kaikuvi kaadon pauhu.
- Keväällä vieriltä virtojen vuon
- nousevi nuotiosauhu.
- Kiitävät tukit kun järvihin päin
- vauhtia vallattominta.
- Katsoissa kulkua uittajan näin
- riemusta laulavi rinta:
- »Hei, silotukkini, riuskasti vain
- kiitäös kauemmaksi,
- kiitäös alas ja eespäin ain
- sahoille sahattavaksi.
- Sieltäpä sitten matkanne vie
- suurien merten yli.
- Takaisin koneina kulkevi tie
- Karjalan nouseviin kyliin.
- Eipähän ennen hongikkovyö
- kansalle onnea tuonut.
- Eipähän ennen kaatajan työ
- hongista koneita luonut.
- Herrat ne silloin hedelmät vei
- raatajan raskaasta työstä,
- raatajat vielä kun osanneet ei
- herroja hiiteen syöstä.
- Nyt ovat omamme hongikot nuo,
- kansalle onnea tuovat.
- Kouluja, tehtaita kylien luo
- lauttamme laajat luovat.
- Siksipä reippaasti raikua saa
- rintamme riemustansa.
- Soi, solkihongikko Karjalan maan,
- onnesta raatajakansan!»
1927
Lähde: Rakettu on raudalla, tulesta on tuotu: Neuvosto-Karjalan suomenkielistä runoutta vuosilta 1917–1940. 1976. Kokoelman laatineet ja toimittaneet T. Summanen ja A. Mishin. Karjala-kustantamo, Petroskoi.