Karjalaisten laulu
Karjalaisten laulu Kirjoittanut P. J. Hannikainen |
- Suloisessa Suomessamme
- Oisko maata armaampaa,
- Kuin on kaunis Karjalamme,
- Laulun laaja kotimaa!
- Laulua sen kosket kuohuu,
- Järven aallot loiskuaa,
- Säveleitä salot huokuu,
- Ikihongat humajaa.
- Perintönä laulun juuret
- Meill’ on muinais-ajoilta,
- Jolloin kaikki toimet suuret
- Laulun tehtiin mahdilla,
- Jolloin meidän kankahilla
- Taitomiehet askaroi,
- Nuotioilla nokisilla
- Ongelmoita aprikoi.
- Yli Suomenniemen vielä
- Maine kuulu kulkevi,
- Kuinka Väinön kannel siellä
- Koko luonnon lumosi;
- Kuinka seppo taitoniekka
- Sammon kirjokannen loi,
- Tahi Kaukomielen miekka
- Sota-innoin salamoi.
- Ei oo meillä rikkautta
- Eikä maamme viljavaa;
- Vaan on laulun runsautta
- Kylvämättä kasvavaa;
- Sit’ ei pane idän halla
- Eikä pohjan pakkaset,
- Se ei sorru sortamalla,
- Sitä ei lyö rakehet.
- Kyll’ on kansa Karjalankin
- Monet kovat kokenut,
- Väkivallan raaimmankin
- Iskut tuimat tuntenut;
- Kestänyt on sodan pauhut,
- Sorrot vuosisatojen,
- Sodan pauhut, vainon kauhut,
- Kolkot vuodet katojen.
- Mutta meiltä laulun mahti
- Mennyt maan ei rakohon,
- Säveleiden sorja tahti
- Viel’ ei vienyt pakohon;
- Josko murhe mieltä painaa,
- Tahi riemu kohottaa,
- Laulu, soitto meiltä aina
- Yhtä herkäst’ irtoaa.
- Konsa vaino Suomeamme
- Kovin kourin koettelee,
- Silloin kurja Karjalamme
- Suomen surut soittelee,
- Ja kun onnen päivän koitto
- Suomellen taas sarastaa,
- Silloin riemun suuri soitto
- Karjalasta kajahtaa!
Lähde: Grotenfelt, Kustavi (toim.) 1899: Väinölä: Helmivyö suomalaista runoutta. Werner Söderström, Porvoo.