Karjalaisen laulu

Kirjoittanut Jalmari Virtanen


        Piä nyt pihti, valkeata,
        jotta lauloa näkisin,
        lauloa luku tulevi,
        suuni soia tahtelevi.
                        Kalevala.
Lauloi ennen karjalainen
Elostansa täällä,
Soitti murheet mustat julki,
Kannel polven päällä.
Pajatteli paikallensa
Vaivat vaikeaiset,
Kertoi, kuinka puuttehessa
Nääntyi miehet, naiset.
Aamutähden tuikkiessa
Elääksensä raatoi,
Iltatähden välkkehessä
Vielä puita kaatoi.
Kasket kaatoi, halmeet raatoi,
Perkkaeli soita,
Nosti peltotilkkusille
Kiviraunioita.
Pärevalkeen loimutessa
Kutoi verkkojansa,
Lyhven sydänöisen hetken
Kaimas kultoansa.
Savupirtin karstaorren
Alla kasvoi lapset,
Ainaisessa orjatyössä
Valkenivat hapset.
Surren lauloi karjalainen
Orja-elostansa,
Näppäeli sormillansa
Koivukanneltansa.
Lauloi, kuinka stanavoi
Ja pappi pitkätukka
Ryösti, niinkuin lammaslaumaa
Ryöstää ahnas hukka.
Kulakit ja virkamiehet
Veivät viimeisenki,
Kopeekkaakaan maksanut ei
Rahvaanmiehen henki.
Lauloi myöskin, kuinka täällä
Vainovalkeet riehui;
Kuinka karun pinnan alla
Viha herraan kiehui.
Lisäeli virttä vielä:
”Tyytyväisyys puuttui;
Herroihin ja pettuleipään
Rahvas vihdoin suuttui.
Raatajain kun taistoliput
Liehui, hulmahteli,
Mukana myös taistomiellä
Lapin rahvas eli”.
Lauloi ennen karjalainen
Näitä laulujansa,
Sekä soitti sormieli
Koivukanneltansa.


Lähde: Virtanen, Jalmari 1936: Valittuja runoja. Valtion kustannusliike Kirja, Petroskoi.