Karhun kirje Suomenniemeltä 18 17/8 89

Karhun kirje Suomenniemeltä 18 17/8 89. Kirjoittanut Antti Karhu

”Vihdoin viimeinkin”, tämä lause joka kajahti äskettäin L. U:n palstoilla, ei ollut suinkaan merkitystänsä vailla, sillä niin monta, kuin todellista suomalaisuuden ystävää lienee lukijakunnassamme, niin hartaalla siunauksena täytyi tuohon yhdistyä – eri todella minun ja ehkä kaikkein, jotka ovat tulleet täysin tuntemaan tuon heikkohermoisuuden ja tylsämielisyyden suomen kansaa kohtaan kieli-käytännössä*).

Ei viime vuonna vielä pidetty vähintäkään vaaria kieliasetuksen noudattamisesta, vaan rikollisuus ja väärinkäytös oli mahtava minua kohtaan jonka täysinäisesti voin asiapapereista todeksi näyttää vaadittaissa.

”Vihdoin viimeinkin” on tuo aikanaan hyväksytty kieliasetus pöllähtänyt esiin noitten kulttuurin kujeellinen paksujen pakkojen alta; viime vuonna oli vielä vallan vahva paino päällä – sillä kahdesti tuli umpi-ruotsalamen välipäätös senaatista, joihin oli suomalaisen kunnan vastattava kihlakunnan lautamiesten palkkausasiassa. Tosin oli asia alkuun pantu suomalaisen kuntakokouksen pöytäkirjan otteen nojalla sekä suomalaiset olivat anomuskirjat, ja myötäkulkevat Herra Kuvernöörin päätökset (joita jo karttuikin mahtava vihko,) mutta eipä korkeimmissa kodeissa katsottukaan miksikään vaikeaksi tuossakin kohti kieliasetuksen rikkomista, – olisi jo luullut nimestäkin ”Suomenniemi” johtuvan mieleen että ei voine olla siellä ruotsin tuntevaa kunnnan esimiestä, mutta, vielä mitä, välipäätös oli vaan niin rehellinen ruotsinpunertava, kuin olla mahtoi.

Tästäkin asiasta olisi ollut jo aikoja sitten vaikeroitava sen vanhan sanan mukaan ”juuresta puuhun noustaan”, vaan se meni vaan vanhan laimean tavan mukaan myhkämällä, siksi kuin tapasin maahan painuvan oksan latvasta kiinni. Kuitenkin sen tiedän, että minun kurjan vaikeroiminen on niin vähän näyttävää, kuin kärpäsen jäljet kuivan lasin päällä, jos ei vaan herra itse huuda ylimmysten sydämiin: ”tehkäät tietä, tehkäät tietä, levittäkäät polku, sysätkäät loukkaukset minun kansani tieltä pois”. Pr. Jes. 57 l. 15 v.

Olemme siis nyt jo vähän kuin sivellyt lohdutuksen lääkkeellä, kun ”Vihdoin viimeinkin” on tuo kansallistunnon toivon kukka kuorensa kärkeä aukaissut, josta hyvin kaunis loiste olisi Suomelle saapumassa, jos ei vaan vieras pääsisi siihen ”Basiliskuksen” munia hautomaan ja ”Hämähäkin verkkoja” kutomaan. Tämä on vielä hyvin vartuttava, sillä keski-ikäinen ”medelåldrig” suhde on vielä hallituksessamme hyvin harmaa jonka turviin on kansallismielisen varsin vaikia nojaantua. –

O! Herra itse sinun kansas, päämies pyyhkäise pois nuo kirouksen sanat kansas päältä: – ”muukalainen kuin sinun tykönäs on, yletään sinun ylitses ja on alati ylinnä; mutta sinä aletaan ja alati alinna olet”. 5 Mos. k. 28 l. 43 v. – Sinä Herra voit sen pian tehdä ja teetkin, me uskomme sinun vakuutes päälle, sillä ”sinä vielä vapahdat ahdistetun kansan: ja sinun silmäs on korkeita vastaan ja sinä nöyryytät ne” 2 Sam. k. 22:28. Me turvaamme sinun vakuutes päälle, sillä sinä voit ylpeät mielet masentaa ja kankeat kielet taivuttaa. Sinä, joka olet Suomen kansan kaukaisista maista vaivaloisella retkeilemisellä tälle niemelle johdattanut, ja antanut heidän tälle maalle majoittua, sekä mahtavalla veriuhrillansa sijaansa siirtämättä tässä ele’ellä suonut, auta vielä nytkin, että tuo eripuraisuus, joka nykyjään maassamme vallitsee ”Vihdoin viimeinkin” yhteen sulaisi, niin että lastemme lapset jo näitä häiriöitä näkemättä voisivat laulaa:

O! Suomi sulo sorrettu

Sä olit muinon muka

Vaan rintahaas nyt riemuisaan

Tohtiikos lyödä kuka.

Kyll esi-isät ennen, ne

Vaivoista vaikeroitsit

Ja sillä meidän päältämme

Pois surut huolet poistit.

Ei ole ennen isämme

Sortunna sodan kanssa

Siitä me heitä kiitämme

Muistaen vaivojansa.

Pois karkotettu kauvaksi

On kielen viholliset

Nyt sota muuttui rauhaksi

Kukistain kujeelliset.

Mee vapaina nyt vaivoista

Kiitämme Luojaa siitä

Ett esi-isäin kylvöä

Ei vihollinen niitä.

Ei sortoa, ei surua

Eik’ valtaa virkamiehen;

Luojalle tästä kiitosta

Veisatkoon kiivaast kielen.

Kyhätty Kelkkalammilla ojankaivussa eilen iltapuolella.

Antti Karhu.

*) Toivomme arv. kirjeen kirjoittajan antavan meille anteeksi, että olemme pyyhkineet pois mitä varmaankin olisi joutunut painokanteen alaiseksi. Toimitus.

Lähde: Lappeenrannan Uutiset 3.9.1889.