Karhun-kirjeitä Suomenniemeltä

Karhun-kirjeitä Suomenniemeltä. Kirjoittanut Antti Karhu

Kaikenlaista.

Kunnassamme on eräs vanhanpuoleinen mies – ikänsä lienee jo seitsemänkymmenen paikoilla – hän on ollut vankka talonisäntä. Vaan nyt viime vuonna joutui vähän vastenmielisesti poikainsa elättilääksi, joka onkin sentähden sopiva niin vanhalle vaivaloiselle miehelle. Hän oli aikonaan jo valtion palveluksessa, josta häntä vielä mainitaan nimeltä metsäherra: – hän oli virkansa puolesta kiivas riitelemään ja sentähden jo miehuutensa päivinä joutui eräittäin narrikkaitten käsiin, jotka murskasivat häneltä sääriluun ja leukaluun poikki, josta sitten saivat ansaitun palkkansa. Äsken vuosina joutui hän leskeksi, mutta kohta pikaa alkoi hän tuumia uusia naimahommia. Vaan tämän vanhuksen naimapuuhat eivät oleetkaan luultavasti mitään nykyisen ajan hätähyppyjä, koska hän jo kerta tahtoi tuomiokapitulista eronkin kuulutusten päälle. Ja viimen syyskuunlopulla, kuin puutuin tämän vanhuksen kanssa puheparisille, niin oli hupaista kuulla, kuinka hän jumalisesti jutteli nuoresta Tapiosta ja aina Ahokseen asti, vertaillen myöskin nykyisen maailman hätähuutoja ja syntisyyttä tässä himojen orjuuden maassa. Joku opettaja rohkenee vaan noin hyveet ja paheet punnita rinnakkain, kuin hän.

Nyt sanoi hän tulevan kaksinkertaisen eläkkeen itsellensä, että voisi elättää vaimonkin, jos sattuisi sopiva kohta. Eikä kauvan kuin kuulutettiinkin vanhus taas avioliittoon. Hän nyt oli tahtonut armeliaisuutensa vuoksi korjata erään tämän kavalan maailman viettelyksiltä vaivatun itsellis vaimoihmisen (joka on jo muka vähän tullut ennen turmelluksi pahankuristen naimistavoilla) ja luultavasti tahtoo hän näyttää sille puheensa mukaan – nuoren Tapion naimiskurssin.

Nyt marraskuun 4 päivänä hän vihittiin – vaan tuossapa vanhus vähän erehtyi, kuin oli valaa tehtäessä sanottava minä n. n. otan sinun n. n. nyt minun j. n. e. – vaan kuin tuli sanottavaksi ja yhdeksimerkiksi j. n. e. niin hän alkoi nysiä tulevaa puolisoaan kupeesen ja muistutti että: ”sano sinä nyt,” josta asianomaisen toimitusmiehen täytyi hänelle muistuttaa, että se oli vielä hänen sanottava. Lieneekö tuossa ehkä tullut vanhukselle erehdys, vai lieneekö ajatellut, että sydämmellinen rakkaus ei tarvitse mitään merkkiä eikä sinettiä sen päälle. Nyt saatanee kohta kuulla, olisiko tuo avioliitto ehkä toki tullut juuritetuksi hänen puheensa mukaan oikealle kristillis-siveelliselle kannalle nykyisen nuorison noudatettavaksi.

Tätä toivoo ja varustautuu vastaisuudessa kuulemaan se vanha.

Antti Karhu.

Lähde: Lappeenrannan Uutiset 11.12.1888.