Kansojen murhaa, kansojen rauhaa

Kansojen murhaa, kansojen rauhaa. Kirjoittanut Simo Korpela

Toivoa on täynnä ihmiskunta,

Onnest’ alkavasta nähdään unta.

Niin heille onnen ihmesaaret

Helmeillen jo heloittaa,

Joille rauhan taivaankaaret

Valaa punaa, purppuraa.

Siellä taukoo voihke, voi

Ja kansat nauttii rauhaa, rauhaa.

Näin uskottiin, mut kuulkaa oi,

Nyt kuoleman myrskyt pauhaa.

Riemuittiin: nyt onnen kirkkaat kuvat

Vihdoinkin ne tosiks’ toteentuvat.

Ja järki, tiede, taidot suuret

Onnen eloon elvyttää;

Niistä onnen pohjajuuret

Juovat voimaa, elämää;

Sivistys se kaiken voi,

Nuo uskot muut on tyhjää, turhaa.

Maa sivistyi, mut torvet soi

Nyt murhaa, oi kansojen murhaa.

Yksi ainoa ol’ este vielä

Kansakuntain tosi-onnen tiellä;

Tuo Jehova ja kristinusko

Synteineen ja armoineen.

Silloin koittaa aamurusko,

Nuot kun jäävät unheeseen.

Ajan tuon niin koittaa koi,

Nyt kansat nauttii onnenrauhaa?

Oi ei, nyt sotatorvet soi

Ja kuolemanpasuunat pauhaa.

Kansakunnat joutuneet on harhaan,

Tiet’ ei löynneet onnen ruusutarhaan.

Kun vihan kuisketta he kuuli

Armon ihmeet unhottain,

Yöhön uupui, vaikka luuli

Valoon kulkevansa vain.

Siks’ sen sammui päivänkoi

Ja siks’ sen rauhantoiveet turhaa.

Niin, siksi vihantorvet soi

Nyt murhaa, oi kansojen murhaa.

Ken nyt voisi päättää vaivat vaikeet,

Häädetyks’ sais murhat, murha-aikeet?

Vain hän, jok’ itsens’ uhriks’ antoi

Toisten tähden kuolemaan,

Hän, mi mailman synnit kantoi,

Astui taivaan kunniaan.

Omiaan Hän vartioi

Ain’ hoivaten ja hellin valvoo.

Se kansa vaarat välttää voi,

Ken Jeesusta uskossa palvoo.

Rakkauden lämmön luo hän meihin

Synnin korpitiellä jäähtyneihin.

Hän yksin onnenmaahan ohjaa

Taivaan rakkaudellaan.

Muuta perustaa ja pohjaa

Onnella ei olekaan.

Käykäämme siis kilpaillen

Jo rakkauden lähteen luoksi!

Jos kansat joisi vettä sen,

Jo kuivuisi verinen vuoksi.

Kristus kuninkaakses ota, kansa!

Nöyrry johtoon hänen valtikkansa!

Niin silloin aika alkaa uusi,

Elämään sun kulkee ties,

Riemulaulut täyttää suusi,

Viel’ oot vaivain matkamies,

Vielä kuuluu voihke, voi

Ja sodan hirmumyrskyt pauhaa.

Oi silloin toivon kannel soi,

Soi rauhaa, oi kansojen rauhaa.

Lähde: Korpela, Simo 1914: Elämän keskeltä: uskonnollisia runoja. K. J. Gummerus Osakeyhtiö, Jyväskylä.