Kansanopisto.

Kirjoittanut Mikko Uotinen


On ilta myöhä –.
Takassa tuli räiskää,
haastaa vanhus:
”Kerro armas, mit on tarkoitus sen talon,
mis koko viime talven ahersit –?”
Nuor tyttö rukkiansa polkee,
herääpi aatoksistaan:
”Heti kerron.
Se koti on, mis lämmin kodin henki
ylitse kaiken aina vallitsee.
Sen tarkoitus on ihmisiksi,
pohjan lapset nostaa,
mi teoin, sanoin, tarkoituksin
vain siunausta kansallensa tuottaa.
Sen tehtävä on suuri:
jalostaa sydän, käsi kasvattaa,
ihanteet terveiksi ja puhtoisiksi;
sydämmeen suuri hyvän kaipaus.
Se kansaa kasvattaa:
mi maamme sydämmestä
poistaa hallan, roudan karkoittaa.
Sen tarkoitus on kansaa luoda:
ei orjaa, mutta ihminen
mi toisienkin teot, tarkoitukset tajuu;
ei korskaa, mutta ihminen
mi ihmisarvon itsessänsä tuntee.
Se kansaa kasvattaa:
mi teoin eespäin kulkee;
kansaa, mit työnsä kiittää
sen tarkoitukset näyttää.
Kansaa, mi kodin lämmittää
ja yhteisonnen ylinnä tuntee.
Se uudestansa Väinön kantelon
saa saloillamme soimaan,
ja uuden kansan,
työn ja ihmisyyden valko kansan,
herättää hedelmöimään pohjolassa,
sen kansan,
mi työstä onnen Sammon
ijäti kestävän luo Suomellemme –”.
Lopetti tyttö.
”Ymmärrän mä pyrkimykset,
tavat tämän talon,
ne pohjolamme valtiaaksi tahtoo
edistyksen, valon.
Sen töitä onni aina seuratkoon.
ja hyvän käsi sitä johtakoon.”
Näin virkkoi vanhus,
kyynel kirkas silmässänsä.


Lähde: Uotinen, Mikko 1907: Kevätvirroilta: runoja. Kustannusyhtiö Osmo, Helsinki.