Kansan laulaja
| Kansan laulaja. Kirjoittanut Lauri Soini |
Ukko, saapunut salolta.
muokkaa- Hyvälistö hienostunut,
- kaupungin koristus, kukka,
- neidot vienot ja vireät,
- rouvat pulskat ja helevät,
- herrat sorjat ja solakat,
- valkohapset vanhuksetkin
- salin täyttävät sametin,
- silajavan silkkinensä.
- Ukko, saapunut salolta,
- sydänmaalta matkaellut,
- on nyt laulella luvannut,
- soitella sälöisen soiton.
- Saapuvi sälöinen ukko,
- salon ukko sarkahousu,
- pikimusta pitkäparta,
- ukko ketterä, kotoinen.
- Ei asetu uunin päälle,
- eikä pankolle paneite,
- istuvi ilokivelle,
- laulupaadelle paneikse.
- Laulevi, taitelevi,
- soitella helistelevi.
Tumma kannel ja valkea kannel.
muokkaa- Tumma kannel ja valkea kannel
- oli hänen polvellansa.
- Vuoroon toinen ja vuoroon toinen
- soi hänen sormissansa.
- Tumma kannel huokui korven
- kuusien huminoita.
- Valkea kantelo vilkahutti
- vihreitä lehdikoita.
- Tumma kannel kuusikossa
- tummana lampena väikkyi.
- Valkea kantelo loistossa päivän
- lahden kalvona läikkyi.
- Tumma kannel kyyhkyläisnä
- kuusen lehvällä itki –
- valkea lenteli leivosena
- livertäen ilmoja pitkin.
- Tumma kannel kansan huolta,
- murhevirsiä soitti –
- valkea hilpehin helkähdyksin
- huolet ja murheet voitti.
Ukko kun lauloi –
muokkaa- Ukko kun lauloi murhevirttä,
- painuvi kuulijan pää,
- haikean henkevin hytkähdyksin
- sydämet väräjää.
- On kuni tummalla virralla Tuonen
- purressa kuljettais,
- on kuni kuusena kansani murhe
- virtahan varjon sais.
- Syvältä kansani sydämestä
- laulelu kumpuaa.
- Kuulijan silmässä kaunokainen
- kyynele kimaltaa.
Näen laulajan, neitonen rinnallaan.
muokkaa- Näen laulajan kantelo kontissaan
- läpi Väinölän väistelevän –
- näen neitosen nuoren rinnallaan
- sulosuisen ja viehkeän.
- Ja mä kuulen kansani laulelon
- ylös toivohon kohoovan,
- sen kuulen mä huulilla hienoston
- kera kantelon kaikuvan.
- Sävelniekkamme kantelon kaunosen
- nokikarstasta puhdistaa,
- ja soittajat sorjimmatkin sen
- sulokieliä soinnuttaa.
- Se hellässä hoivassa soittajain
- ilon vienoksi kehkeää,
- ja kerta se kautta maailmain
- helokirkasna helkähtää.
Lähde: Soini, Lauri 1902: Kansa ja kannel. Minervan kirjakauppa, Helsinki.