Kansan Laulu Venäjästä

Kansan Laulu Venäjästä. Kirjoittanut anonyymi

Suomentanut Antero Warelius.

”Älä armaani kauvan ehtoilla

Polta’ kynttilää, älä hereellä

Odottele’ mua puoliyösehen.

Ah jo poissa on aika ihana,

Ilon ihanan myrsky myötänsä’

Vei ja hajotti kaino-nurmelle

Niinpä tahdoi mun oma isänen,

Niin mun käski myös oma äitinen

Toisen tyttösen vaimoks’ ottamaan!

Eipä aurinkoa kahta taivaalla,

Kahta kuuta ei loista’ taivaalla,

Eikä rakasta’ kaksin jalo mies!

Nyt en isääni tahdo’ vastustaa’

Äitini nyt tahdon totella’ α),

Tahdon naida’ siis oudon impisen,

Oudon impisen – Tuonen-neitosen,

Tuonen neitosen väkisin ja pian.”

Kyyneleitä kuohui silmä suloinen

Kyynelissä poskin neitsy vastailee:

”O, sä rakkaani! oma kultani!

Empä mailmasa minä eläne’

Sinuta mun valon’, mesileipäsen!

Kyhkystä ei kahta kyhkyläisellä

Eikä joutsenella kahta kumpania:

Sydämen’ ei suostu kahteen sulha’seen.

Ei hän enää’ kauvan valvo’ ehtoilla,

Mutta vielä loista β) vaski-kynttilä.

Ruumiin arkku on uusi pöydällä,

Neito lempiä makaa arkussa.

α) Venäläiset, niinkuin Suomesaskin herrasväki, poltavat kyntilöitä ruumin vieressä.

β) Venäläiset ovat tottelemaan tottuneita enämmän kuin Suomalaiset.

Lähde: Suomettaren vuosikerta 1847, 14. syyskuuta s. 1. [Tekstikorpus]. Kotimaisten kielten tutkimuskeskus, Helsinki. Viitattu 28.12.2006. Sisältyy kokoelmiin 1800-luvun korpus: Suomettaren vuosikerta 1847. Saatavissa osoitteesta http://kaino.kotus.fi/korpus/1800/meta/smtr/smtr1847_rdf.xml.