Kansalleni (Leino)

Kansalleni Kirjoittanut Kasimir Leino

Kas tässä kättä, kansani, sä joukko tarmokas!

Sun kanssas tahdon toimia ja kuolla puolestas,

Jos aiot pelkäämättä vain sä käydä taistohon,

Ja luoda silmäs vapauteen ja hengen valohon.

Ei nykyaian sortaja voi saada laulajaa,

Sen kunnian saa sorrettu ja oikeus sen saa –

Ja jalo hän, ken kansoaan vain hiukan auttaa voi:

Hänelle suista satojen myös siunausta soi.

Eloni nuoren innolla mä liityn kansahain,

Sen verta on mun suonissain, sen henki rinnassain;

Ja minkä sain, sen korkoineen mä antaa tahtoisin –

Ja työhön, valoon, kuntohon mä aina luottaisin.

Sä pieneks kansaks mainitaan: se totta lieneekin.

Vaan oikeudenpa elämään on saanut pienikin,

Ja jos on voimaa hengen vain, ja lakiin luottamus,

Niin vie se vihdoin voittohon; mut kuoloon turmelus.

Ja voitto hengen, oikeuden se kaunihimpi on

Kuin se, min tuottaa kanuunat ja ruuti sauhuton;

Mut kaunis tää jos palkka on, yks keinokin on vaan:

Vaan kansan yksimielisyys on turva Suomenmaan.

Kun seisomme kuin yksi mies, mi turma tulleekin,

Niin toisten toivo, luottamus suo voimaa kullekkin,

Ja lientynyt jos onkin nyt maan taivas pilvehen,

Niin poistuvathan pilvetkin perästä myrskyjen.

Perästä myrskyn, ukkosen saa taaskin kaunis sää,

Taas luojan taivas seijastuu ja päivä lämmittää.

Siis luota, Suomi, oikeutees ja turvaa toivohon,

Näät, kansa ilman toivoa on kypsi kuolohon.

Ei elämää se ansaitse, ken raukaks raukenee,

Vaan joka tuulet, tuiskusäät päin määrää taistelee;

Ja määrälläsi varmaankin on valo ainoo tie,

Se saata keskeen korpien, se sydänmaille vie.

Näin turvaks maasi voiman luot sä itsetietoisen,

Näin joka mies on sankari ja voittos ikuinen;

Ja, joukkos, vaikka pienikin, kuin Kreikan aikoinaan,

Se torjuu tuiskut tundrojen ja suojaa Suomenmaan.

Mä lailla Kreikan Tyrtaion jos voisin laulaa vain,

Niin tulta, voimaa laulaisin mä kunnon kansahain!

Mä muiden eellä astuisin kuin airut taistelun:

»Tuo jalo joukko jälessäin, se onpi kansa mun!»

Vaan ylös, veljet, toimintaan, nous niinkuin yksi mies!

Saa, kansa, Sammon taontaan ja leimuun tiedon lies!

Sun olkoon oikeus oppaasi ja vapaus valkamas –

Vaan pimeyteen jos peräydyt, on kuolo palkkanas.

Mut kuolla pois et voi, et saa: sä liian nuori oot;

Sä vielä työssä tarvitaan, vaan vanhat poistukoot!

Ja vapauttas jos vainotaan, äl’ ollos toivoton:

Sun hengenvoimaas lannistaa on nyt jo mahdoton!

Lähde: Grotenfelt, Kustavi (toim.) 1899: Väinölä: Helmivyö suomalaista runoutta. Werner Söderström, Porvoo.