Kangastus.

Kirjoittanut Hilja Pärssinen


Kädestä saattajani tuntematon
mun selkeyteen, kalliolle vie
ja näyttää äärtä taivon kuulaan katon;
tää, mitä nään, se ihaninta lie.
Kuin hienoin silkki välkähtävi sini
kultaisin kirjailtuine kuvineen.
Avarat kaupungit saa silmihini
rinteellä hopeaisen harjanteen.
Nään puistot kaareilevin käytävineen,
virroista kesyt jalopeurat juo.
Ja ilman halki kiitää lentimineen
valkoiset linnut taitekattoin luo.
Mä ihastuksin katson kangastusta,
mut valkojoutsen vierelläni on.
Mä seuraan saattajani viittausta
satulaan nousen, käymme lentohon.
Jäähyväiseksi saattajani heittää
minuhun katsehen, näin virkkaen:
”saat ponnistustes palkan, kohta peittää
pimeä verho maisen kurjuuden.”


Lähde: Liinamaa-Pärssinen, Hilja 1923: Jälleen vapaana: runoja. Työväen Sanomalehti Osakeyhtiö, Helsinki.