Kanakopilla
| Kanakopilla. Kirjoittanut Max Oker-Blom |
- Hei, kukkokiekaa!
- Ei maata nyt saa,
- mun rouvani seitsemän, kuulkaa!
- Uni silmistä pois!
- Jo aurinko nous’.
- Pois kopista, kaunoiset, tulkaa!
- Kanat kuulivat sen
- kukon kiekumisen,
- pois yöpuulta yksi ja kaksi!
- Sulat sukivat ne,
- pian pukivat ne
- nyt kukkonsa kunniaksi.
- Ja kykkerikyy
- tuli Kauno ja Pyy,
- tuli Tirppa ja untelo Ulla,
- ja Pirkkakin pien’
- pian löytävi tien.
- Missä viipyvät Vappu ja Pulla?
- Sipi sipsuttain,
- koko kotkottain
- nous’ tunkiokasalle kukko.
- Ja kenossapäin
- puhui kanoille näin
- se viisas ja yrmeä ukko:
- ”Koti-Kaunoni, kas,
- noin valkeissas
- olet vaimoni herttaisin, hempein!
- Iki-uskollinen,
- sua ihaelen,
- Koti-Kaunoni, luonteeltas lempein.
- Vaan kykkerikyy,
- sinä pikkuinen Pyy,
- olet liiaksi liukas sä toisin.
- Panet munasikin
- väliin nokkosihin –
- jos kasvattaa sua voisin!
- Sinä Tirppani myös
- olet ahkera työss’,
- munit, muijani, tivuttaisin.
- Kun pukusi vain
- ois’ aistikas ain’,
- sua enemmän armastaisin!
- Oman Ullani pään
- minä kummana nään,
- ken noin sua otsahan pukkas?
- Käy koppihin pois,
- ehkä löytyä vois
- ovipielestä tekotukkas!
- Vaan Vappuni, voi,
- miks’ selässä noin
- sinä turhuuden tyynyä kannat?
- No tule ja vie!
- Se muotia lie,
- vaan naurulle aihetta annat!”
- Nyt Pirkkakin juoks’
- jo kukkonsa luoks’
- vaan lankes’ ja höyhenet ryttyyn!
- ”On parhaiksi tää,
- sinä pökkelöpää,
- kas niin, lyö nokkasi lyttyyn!”
- Vaan Pulla on pois,
- ken arvata vois,
- miks’ jäänyt se vielä on sisään?
- – Miel’ hellänä hän
- makaa pesässähän
- ja toivovi perheen lisää.
- Ja kukkopa vaan
- jo aatoksissaan
- näki Pullansa poikasten kanssa.
- – Hei, kukkokiekaa! –
- Kas tuolta hän saa,
- käy kohti jo puolisoansa.
- Se tietkää te muut
- helttapäät, simasuut,
- että munitte ennen yötä!
- Koko kotkottain
- ilmilausutte vain
- kun onni on ollut myötä.”
- Ei keikaile tuo,
- käy tyynenä luo
- se kotoinen kainalokana.
- Vain terveiset tois,
- taas rientävi pois
- niin hellänä, huolehtivana.
- ”Armas, muistanpa tuon!
- Sulle suudelman suon,
- sun pesähän ennenkun päästän.
- Palat parahimmat,
- toukat lihavimmat
- minä Pullalle varmaan säästän.
- Kukko lauleli noin
- nousten aamunkoin,
- kuopi maata hän mahtavasti.
- Sillä mies se on mies
- ja hän valtansa ties’,
- potki tannerta pontevasti.
Lähde: Oker-Blom, Max 1915: Kotitanhuvilla. Lapsille omisti Tohtori-Eno. Suomeksi sovitti I. H. Otava, Helsinki.