Kammion kahleissa.

Kirjoittanut Larin-Kyösti


En hämärään kammioon päivää nää
ja taivas harmaana häämöittää,
on ilma sairas ja sumuinen,
ma katson kuin usviin ja unelmiin;
käy maailma kaukana humuineen,
ma vaivun utuhun himmeään,
kuin ristikon takaa puun minä nään,
siellä punainen pihlaja hohtaa.
Se lapsuuden ajoist’ on seisonut niin,
sen juurelle muistoni johtaa,
sen latvassa soittaa kiistaiset kertut,
sen oksilla riippuu katkerat tertut,
kokemuksien katkerat marjat.
Läpi sumun sen nään kuin unessain,
ja tulevia aikoja heijastain
käy ohitseni kuvien sarjat.
Se pihlaja kasvaa ja varjoon ma jään,
se pihlaja päivää salaa,
sen oksilta verta ma tippuvan nään
ja se palaa, palaa.


Lähde: Larin-Kyösti 1901: Unta ja totta. Otava, Helsinki.