Kalliolla

Kalliolla. Kirjoittanut Irene Mendelin

Jo laskihe päivä,

Tuliliekkiä taivaalla ui,

Ja metsän latva ja järven laine

Suloauvosta punastui.

Tää kallio kaunis,

Koko seutua halliten,

Se katsoo kauas ja korkealle

Yli surujen, riemujen.

Se nähnyt on monta

Sukupolvea ihmisten.

Ne hetken kukki ja kuoli sitten

Kuni rimpyet riutuen.

Sen rinne on jyrkkä,

Sieltä kuolema ammottaa;

Mut yli kuilun, jos tyynnä katsot,

Näet laajalti maailmaa.

Käy kulkija tänne,

Tääll’ on ääretön avaruus.

Voit täällä kaihoas lauleskella,

Pyhä täällä on hiljaisuus.

Tän kallion tunnen,

Täällä onneni kukkia loi.

Mut varo! Pieninkin harha-askel –

Ja sun kuilu se niellä voi.

Ja silloin sa tuolla

Alla aaltojen nukkuisit.

En tiedä nukkuisko kaihos siltä,

Vaikka itse sa nukkuisit?

Sit’ eiköpä kuiskais

Rannan rimpyet toisilleen?

Ja tuuli kuulis ja laakson lapset –

Yhä eläis se edelleen.

Lähde: Mendelin, Irene 1899: Koivikossa. II. Wesanderin kirjakauppa, Tampere.