Kalevaisten karkelo

Kalevaisten karkelo. Kirjoittanut Antti Rytkönen

Soikaa, soiton kielet, soikaa,

joukot nuoret karkeloikaa,

nyt se soiton aika on!

Hiuksista neion nuoren

kavon kullan kutriloista

soiton kielet tehty on.

Siksi kavon kaihomieltä

kertoo ääni kantelon.

Mure sille soinnut antoi,

suru säveleitä kantoi,

siksi harvoin riemunkieltä

kertoo ääni kantelon.

Soi nyt soitto kuitenkin,

soi nyt riemusävelin!

Rannan raidat notkuu, nuokkuu,

hiljaa illanhenki huokuu,

nuoku joukko nuorison

kaikuessa kantelon!

Kuule, kaikuu vaskivaara,

helkkyvi hopeakorpi,

käki iltavirret kukkuu,

kohta neiot nuoret nukkuu.

Nyt siis, soiton kielet, soikaa,

joukot nuoret karkeloikaa!

Soikaa, soiton kielet, soikaa,

Kalevala kaunis on,

kapo kaunis, kultakutri

kukkana on karkelon!

Lähtee karhu piilostaan

soiton ääntä kuulemaan,

tulee peura poikineen,

soutaa sotkat yli veen,

uivat hau’it hangotellen,

ve’en koirat vengotellen,

tulee tarha Tapion,

tulee väki Vellamon.

Laskee päivä radaltaan

soiton kieltä kuulemaan,

kultaa maat ja mantereet,

kalevaisten tantereet.

Kuulee taivahalla kuu,

katsoo tuores tuomipuu

kuinka nuoret karkeloi,

kalevaisten soitto soi.

Soikaa siis, te soitot, soikaa,

Kalevala kaunis on,

kapo kaunis, kultakutri

kukkana on karkelon!

Lähde: Rytkönen, Antti 1900: Lauluja. Helsinki.