Kalevaisten karkelo

Kalevaisten karkelo.

Kirjoittanut Antti Rytkönen


Soikaa, soiton kielet, soikaa,
joukot nuoret karkeloikaa,
nyt se soiton aika on!
Hiuksista neion nuoren
kavon kullan kutriloista
soiton kielet tehty on.
Siksi kavon kaihomieltä
kertoo ääni kantelon.
Mure sille soinnut antoi,
suru säveleitä kantoi,
siksi harvoin riemunkieltä
kertoo ääni kantelon.
Soi nyt soitto kuitenkin,
soi nyt riemusävelin!
Rannan raidat notkuu, nuokkuu,
hiljaa illanhenki huokuu,
nuoku joukko nuorison
kaikuessa kantelon!
Kuule, kaikuu vaskivaara,
helkkyvi hopeakorpi,
käki iltavirret kukkuu,
kohta neiot nuoret nukkuu.
Nyt siis, soiton kielet, soikaa,
joukot nuoret karkeloikaa!
Soikaa, soiton kielet, soikaa,
Kalevala kaunis on,
kapo kaunis, kultakutri
kukkana on karkelon!
Lähtee karhu piilostaan
soiton ääntä kuulemaan,
tulee peura poikineen,
soutaa sotkat yli veen,
uivat hau’it hangotellen,
ve’en koirat vengotellen,
tulee tarha Tapion,
tulee väki Vellamon.
Laskee päivä radaltaan
soiton kieltä kuulemaan,
kultaa maat ja mantereet,
kalevaisten tantereet.
Kuulee taivahalla kuu,
katsoo tuores tuomipuu
kuinka nuoret karkeloi,
kalevaisten soitto soi.
Soikaa siis, te soitot, soikaa,
Kalevala kaunis on,
kapo kaunis, kultakutri
kukkana on karkelon!


Lähde: Rytkönen, Antti 1900: Lauluja. Helsinki.