Kaksi liekkiä

Kaksi liekkiä Kirjoittanut Saima Harmaja

Kun minun henkeni tulta

vastaan liekkisi lyö,

kysyä jaksa en sulta,

mistä on silmies yö.

Kun läpi ruumiini kulkee

hienoinen tuli vuo:

pois tajunnasta se sulkee

kaiken mi tuskaa tuo.

»Rakastan», huulesi toistaa.

Vaikka ne hehkuun saa

olkani vain, joka loistaa,

vain poven hohtava maa,

niin sydänpohjiin vaipuu

nyt sanan kauneus tuo;

raueten pelko ja kaipuu

valheen lähteestä juo.

Kun käsivarsiin kuumiin

kalliin kaivatun jää

hän, jonka heleän ruumiin

rakkaus vain sytyttää,

puhtaus povensa liekin

on side silmillään.

Niin hänet rakkaus viekin

valosta pimeään.

Voi yön keskellä lasta,

kun lumo sammunut on!

Unesta kuulaimmasta

jäi tomu torjumaton.

Päättömät polut uhkaa:

käteen kurkoittuvaan

katkera himo tuhkaa

sataa tuskassaan.

Lähde: Harmaja, Saima 1937: Kaukainen maa: runoja. Werner Söderström Osakeyhtiö, Porvoo.