Kaisaniemessä
| Kaisaniemessä. Kirjoittanut Edvard Valpas-Hänninen |
- Neitonen astuu rinnallain
- ja valittaa synkkää yötä,
- katselee tummaan taivahain
- ja etsivi valovyötä.
- Kaunis on linnunratanen,
- mi miljonat leimut kantaa.
- Kaunis on tahti pohjosen,
- mi kirkasta valoa antaa.
- Kaikki se kuitenkin kylmää on.
- On kalsetta Veenusloisto,
- heijoa pelkkää auringon,
- kuin jäätävä lämmön toisto.
- Kuumempaa mielin itsellein,
- mi suonta elostuttais,
- tulella valais katsehein
- ja hehkuja loimahuttais.
- Neitosen silmiin vilkasen,
- ja niissä on tulten hehku.
- Rintaani painan impyen,
- ja lämmin on rintain lehku.
- Ilmakin siitä värinöi,
- ja hienosti tuntuu tuuli.
- Silmiä neljä kimelöi,
- ja hennosti hymyy huuli.
- Olo on silloin armaampi
- ja yöhytkin lempeätä.
- Neitonen siihen tyytyvi,
- ei puistoa heti jätä.
- Kaunista hällä on mielessä
- ja kauniisti katsoo kuuta.
- ”Taivas on yllä hymyvä”, –
- hän sanoo ja antaa suuta.
Lähde: Työmies 7.1.1904.