Kaipoon hetkenä.

Kirjoittanut J. H. Erkko


Empä tiedä, mikä tunne
Suuresti mua surettaa,
Käännän silmän, katson kunne,
Aina jokin murhettaa.
Taitaa tyttö, oma neiton’
Hellästi mua kaivata,
Sempätähden pitää heiton
Tykönsä juur’ karata.
Vaikka tauti, kukatiesi,
Kovasti hänt’ rasittais’,
Vaikka herra Tuoni veisi,
Omaksensa omistais’.
Rientää pitää toden peräst’,
Vissist’ hän mua kaipaapi;
Luoksensa kuin pääsen sieväst’,
Suutelon mull antaapi.

[J. H.] –[E]rkk[o]–


Lähde: Sanomia Turusta 28.3.1872.