Kain

Kain Kirjoittanut Kaarlo Sarkia

Lepoa ei maan päällä,

rauhaa ei päällä maan.

Kotia sulla ei täällä,

maantie vaan, maantie vaan.

Yösija tarjotaan,

aamulla katto jo painaa.

Haudassakaan, haudassakaan

lepäätkö, kun olet vainaa?

Syödä et, syyllinen suku,

syytönten pöydässä voi.

Öitäs et, kirottu, nuku,

korviis soi, korviis soi

lävitse lattian, voi,

seinäin ja oven ja teljen,

vaikeroi, vaikeroi

ääni murhatun veljen.

Liettä ei levottomalle,

kättä ei viihdyttävää.

Aution taivaan alle

tielles jää, tielles jää!

Askeltas jää livettää,

kuilut on ympäri syvät,

pimeää, pimeää.

muurit sen vain tihentyvät,

Uupumus ei suo rauhaa,

ei edes pimein yö.

Suonissa soi ja pauhaa,

sydän lyö, sydän lyö:

Nouse, kupeilles vyö!

Lihaas kuin poltinrauta

tuska syö, tuska syö

vielä, kun aukee hauta.

Haudassas olla et tuhkaa

saa kera luodun muun.

Huuto soi, syyttää ja uhkaa

murhatun suun, murhatun suun.

Rikki lyöt kirstusi laudan.

kirottuun

kulkuun käyt kohdusta haudan.

Lähde: Sarkia, Kaarlo 1936: Unen kaivo: runoja. WSOY, Porvoo.