Kaikkein sota kaikkia vastaan

1. Kaikkein sota kaikkia vastaan. Kirjoittanut Hilja Pärssinen

Halki maailman soi sotahuuto:

»ylös otteloon, on voiman koitos,

elon suuri kilpakenttä teille

tuolla aukenee, hei sinne käykää!

Siell’ on sotisopaan suorineita

miestä, naista, lasta miljoonittain.

Taistoon ihmiset, – se kohtalonne!»

Noin se huuto soi, ja säestystä

koneet ryskiväiset sille soitti.

Junat kiisi vihlovaisin huudoin,

laivat merta uursi, sähkölangat

silmänräpäyksin sanaa saatti.

Tuolla kivimuurit taivoon nousi,

pilviin pisti tehtahitten tornit. –.

Kaikkialla kuumeinen ol’ melske.

Noin se huuto soi. Ja ihmislaumat

kilpakentälle ne ryntäeli.

Väkevämpi heikomman löi maahan,

korjas saalihin ja eelleen ryntäs, –

kaikkein sota kaikkia ol’ vastaan,

sota, jolle ylistystä soitti

ajan viisaat. Näin he laulun laati:

»Vapaa kilpailu sa ylistetty

nyt ja vastaisuudessakin ollos,

sinä väkeville voiton annat,

kell’ on voimaa, ohjat sille siirrät,

heikot porraspuiksi alentelet,

ylistetty, ylistetty ollos.»

Noin se huuto soi, ja kaiku vastas

kaikkialta: »sotaan, sotaan, sotaan,

ylös yksilöt ja ylös kansat

olemisen ottelohon kovaan.

Sydän kivikova, rautakäsi,

järki punnitseva, tyyni, kylmä,

siinä haarniskasi taistelossa».

Huuto miljoonia taistoon nosti.

Melu, melske, ryske ilman täytti.

Konsa yksi voitti, sata sortui,

maassa uhrit ulvoi tuskissansa.

Sakeana savust’ oli ilma,

toinen toistaan sieluhun ei nähnyt.

Nähtiin vihamies, ei ystävätä.

»Ihmisyys» vain huulill’ oli loru –

tahi hourekuva. – Järkimiesten

aatokset vaan mammonassa pyöri

tahi viran laidunnurkkaa tuota

paimensi he tyytyväisin mielin.

»Kaikki oli niinkuin olla piti»,

sota kaikkein kaikkia vastaan.

Lähde: Liinamaa, Hilja 1908: Lausuttavia runoja. V. Työväen sanomalehti o. y., Helsinki.