Kaarinan veri (1911)

Kaarinan veri.

Kirjoittanut Oskar Uotila


Nuor Kaarina, Kuussalon kukkainen –
Niin kertoi mummoni kerta –
Oli immyt tuuheatukkainen. –
Taru uhkuu syyttömän verta.
Tuon kauniin Kaarinan seudullaan
Moni alkoi noidaksi luulla,
Niin loitsi hän miehet katseillaan. –
Taru neidon on rattosa kuulla.
Hovin aatelisknaapeista uljain, Klaas,
Näki impyen messussa kerta;
Hän katsoi neittä ja katsoi taas. –
Taru uhkuu syyttömän verta.
Klaas ratsasti kirkolta Kuussalohon.
Ken ois sitä saattanut luulla:
Hän aneli immyttä aviohon –
Taru neidon on rattosa kuulla.
Isä knaapin tästä on vimmainen:
«Peri poikani noidan merta;
Mut noidan saatan ma syytteesen,
Rikos tahraa aatelisverta!»
Niin Kaarina noitana tuomittiin.
Et voi sitä tehdyksi luulla:
Hän Kalmankankaalla mestattiin. –
Taru neidon on kauhea kuulla.
Ja mestauspaadella Kaarina huus
Avuks taivasta, maata ja merta:
«Oi salliman vallat, mik’ onnettomuus!
Te vaaditte syytöntä verta!»
«Niin totta kuin mieleni puhdas on»,
Hän parkasi kurjalla suulla,
«Tää paasi mun vertani vuotakohon!» –
Taru neidon on kauhea kuulla.
Mut pyövelin paasi se paikan sai
Kivikirkon seinähän kerta;
Punapaatosen siin’ olet nähnyt kai:
Yhä vuotaa se Kaarinan verta.


Lähde: Uotila, Oskar 1911: Oskar Uotila’n kootut runoteokset: lauluja ja tarinoita. Julkaissut Pertti Uotila. Suomalainen kustannus-o.y. Kansa, Helsinki.