Kaarinan veri.

Kirjoittanut Oskar Uotila


Nuor’ Kaarina, Kuussalon kukkainen –
Niin kertoi Mummoni kerta –
Oli Immyt tuuheatukkainen. –
Taru uhkuu syyttömän verta.
Tuon kauniin Kaarinan seudullaan
Moni alkoi noidaksi luulla,
Niin loitsi hän miehet katseiltaan. –
Taru neidon on rattosa kuulla.
Hovin aatelisknaapeista uljain, Klaas,
Näki impyen messussa kerta;
Hän katsoi neitiä ja katsoi taas. –
Taru uhkuu syyttömän verta.
Klaas ratsasti kirkolta Kuussalohon.
Ken ois sitä saattanut luulla:
Hän aneli immyttä aviohon. –
Taru neidon on rattosa kuulla.
Isä knaapin tästä on vimmainen:
”Peri poikani noidan merta;
Mut noidan saatan ma syytteesen;
Rikos tahraa aatelisverta!”
Niin Kaarina noitana tuomittiin.
Et voi sitä tehdyksi luulla:
Hän Kalmankankaalla mestattiin. –
Taru neidon on kauhea kuulla.
Ja mestauspaadella Kaarina huus
Avuks taivasta, maata ja merta:
”Oi salliman vallat! mik’ onnettomuus.
Te vaaditte syytöntä verta!”
”Niin totta kuin mieleni puhdas on,”
Hän parkasi kurjalla suulla,
”Tää paasi mun vertani vuotakohon!” –
Taru neidon on kauhea kuulla.
Mut pöövelin paasi se paikan sai
Kivikirkon seinähän kerta;
Punapaatosen siin’ olet nähnyt kai:
Yhä vuotaa se Kaarinan verta.

Oskar Uotila.


Lähde: Maamme 14.6.1890.