Köyhistä ja köyhyydestä I

Köyhistä ja köyhyydestä I

Kirjoittanut Hämäläinen (sanomalehti)

Köyhistä ja köyhyydestä.*

Mikä on köyhyys? Kaikista kunnallisuuden kysymyksistä nykyaikana on tuskin yksikään suuremmasta arwosta; tuskin on sitä kysymystä, johonka wastaus olisi waikiampi, sillä ihmisrakkaus ja waltiowiisaus on siihen turhaan wielä wastausta hakenut. Meidän aika erittäin riemuitsee siwistyksen suuresta edistymisestä, pian yli riemuhuudon ja uhkaa rikkaudesta ottaa parhaan osansa. Ei siis ihme, että täta peljättäwää wihollista wastaan on koetettu saada aseita; ja kuitenkin on sille niin peräti wähä saatu wastusta! Ensimäiseksi on jo itse sekin kysymys, mitä köyhyys todella on, jo kowin waikia wastatä; sillä köyhyys ei ole mikään määrätty mitta, joka kussakin tilassa olisi samoin tawoin arweltawa. Köyhyys on waan erityinen suhta erinäisten säätyin, ja erinäisten kansain wälillä. Jos sanotaan etta joku ihminen, joku sääty taikka kansa on köyhä, werrataan sillä merkityksellä erinäisiä ihmisiä, erinäisiä säätyjä ja erinäisiä kansoja keskenänsä; sillä on ainoasti sanottu kummoinen jonkun kansan tila on toisen kansan suhteen, jonkun säädyn tila toisen säädyn, jonkun ihmisen tila toisen ihmisen suhteen. Jos nimittäin sanotaan että köyhyys on puutos wälttämättömistä aineista elämän ja terweyden tarpeiksi, on kohta myös sanottawa mitkä nuot elämän ja terweyden wälttämättömät tarpeet owat. Ja tosin owat nämät tarpeet erisäädyissä ja erikansoissa aiwan monenlaiset. Samalla kansallakin ja samalla ihmisellä owat nämät tarpeet eri-ajalla aiwan erinäiset. Englannin työmies on köyhä ja tarwitsewa, jos hänellä ei jota päiwä ole nisuleipää, lihaa, porteria ja teetä. Saksan työmies elää tytywäisenä rukisesta leiwästä ja perunista, Irlannin työmies yksin perunista, ja näiden molempain jälkimäisten tarpeet owat näillä aineilla täytetyt yhtä hywin kuin Englannin työmiehen tarpeet hänen tawallisilla rawintoaineillansa Englannin työmiehen tila olisi Irlannin työmiehelle korkein ylöllisyys, ja Saksan työmihen tila olisi Englannin työmiehelle suurin köyhyys. Semmoinen on se suunta; mikä on yhdelle rikkaus, se on toiselle köyhyys, ja päin wastoin. Samassa maassakin taidetaan aiwan eri wastaus antaa samaan kysymykseen. Tämän lauseen totuutta nähdäksemme, emme muuta tarwitse kuin katsoa wähän ympärillemme. Eteläsuomen muonatorpoarit — tämä kehnoin osa kansastamme — eiwät taitaisi elää sillä rualla, johon enin osa Suomen pohjaisen osan kansaa mieluisesti tytyy. Mikä heistä nyt on köyhempi, se eteläsuomessa, joka elää rukisesta leiwästä joka päiwä, taikka pohjaisimman maamme osan talonpoika, jolle rukinen leipä aiwan usein on herkkuruoka? Totisesti, aiwan waikia on siihen antaa mitään yleistä wastausta.

Jos sanotaanki etta köyhyys on elämälle wälttämättömästi tarpeellisten ainetten puutos, ei taideta kuitenkaan tätä puutosta määrätä yleisesti ja edeltäkäsin joka paikassa. Se puutos on määrättäwä kunkin säädyn, kunkin kansan ja kunkin ihmisen koko elämänlaadusta. Se joka taitaa itsellen hankkia mitä hän raittiin elämän hoidoksi tarwitsee, se ei ole köyhä, mutta joka sitä ei taida, se on köyhä.

Mutta tässä on wielä toinen asian haara merkittäwä. Köyhyydeksi ei kutsuta sitä että joku äkkinäisestä sattumasta, esim. wedenpaisumuksesta ajaksi tulee kaipaamaan tarpeellista rawintoa. Hän taitaa muutoin olla warallinenki, mutta onnettomuuden sattumasta jonkun ajan tarwitsewainen. Köyhyydeksi siis kutsutaan ainoasti se puuttuwaisuus, joka seuraa yhteisistä laweista syistä ja koskee kokonaisia kansan osia. Tämä puutteen alaisuus ei tulee mistään tapaturmaisesta sattumasta, waan koko ihmisluokkain ja kansan osain omituisesta tilasta ja olosta kansakunnassa.

Mutta tämä selitys koskee ainoasti köyhyyden ulkomuotoa. Tähän on wielä lisättäwä köyhyyden sisällinen laatu, niin sanoaksi: sen siweällinen tilaisuus. Sanotaan siis ettei sekään ole köyhä, joka ei itseänsä tunne köyhäksi, joka paremmasta tietämättä kärsii puutosta ja waikka uupuukin sen painon alle. Se wasta on köyhä, joka itsensä köyhäksi tuntee, joka ei jaksa kärsiä, waan kokee siitä päästä. Tämä kysymyksen puoli ansaitsee erittäin meidän aikana ja meidän maassa suurimman tarkkuuden. Monet onnettomuudet tähän aikaan saawat siitä pyrkimisestä syynsä.

Paljo on wielä niitä kansoja, jotka eläwät ainoasti metsästämisestä ja kalastamisesta; jos otusta ei tawata metsässä eikä kalaa wedessä, pitäwät nämät ihmiset semmoisen tapauksen luonnon waatimuksena, jota ei kukaan woi wastustaa, ja he kuolewat walittamatta. Toisen muodon saa asia joka askeleelta, jonka siwistys ottaa eteenpäin. Hädän alaiset eiwät enää tydy waikenemiseen; he lausuwat tarpeensa, he walittawat ja heidän onnellisemmat weljensä rientäwät auttamaan, miten heidän waransa suwaitsee. Tässä on tarkoin merkittäwä ettei köyhyyden paljastaminen ja ikäänkuin hakeminen lymystä, ei ole alkanut itse köyhäin toimesta, waan niistä kansan luokista, jotka itse oliwat kaikesta puutoksesta ja kurjuudesta wapaat. Mutta siitä ajasta alkain on tämä kysymys laskenut alempiin kansan kerroksiin, itse köyhäinki silmiin, ja sen kautta on se saanut paljo suuremman arwon. Köyhyydestä pääsemisen pyrkiminen on saattanut köyhät rikoksiin ja warustanut heidän koko kansakuntaa wastaan; siitä on syntynyt paljo uutta kurjuutta jo paljo pahuuttakin. Koetuksesta tiedetään että köyhä wuosi matkaan saattaa enemmän rikoksia.

Ehkä tästä joku päättäisi että köyhyyden hawaitseminen, että köyhyyden tunteminen siis olisi onnetoin asia, niinkuin sen kyllä ulkonäöltä luulisi olewan. Sitä tuntemista pitäisi siis wastustettaman, köyhyys peitettämän mitä mahdollista olla taitaa, niin kuin monet hallitukset tosin owat tehneetki. Mutta siinä on suuri erhetys. Ei mikään haitta ole poistettawa, ellei sitä ensin tunneta. Tunteminen on jo parannuksen alku. Se köyhyys siis, joka itsensä tuntee ja sotii siitä päästäksensä, on Paljo arwoisempi sitä, joka jäykässä huolettomuudessa pysyy sillensä, itseänsä tuntematta. Nykyinen waiwaisholhouksen asetus Suomessa on paljon waikuttauut köyhyyden tuntemiseksi itseänsä, ja jo siinä kohdassa on se meidän maassa saattanut köyhyyden kysymykselle suuren edistymisen.

Kuinka wanha on köyhyys? Onko ennenkin köyhiä löytynyt ihmiskunnassa, wai onko köyhyys uusi tapaus? Yleisesti walitetaan köyhäin enenemisestä; sanotaan muka ettei niistä niin paljo ennen muinen puhuttu, eipä ollut köyhien maksojakaan. Sanotaan, myös että uudemman ajan suuri ja lawea teollisuus on köyhyyden saattanut ihmiskunnan rasitukseksi. Mutta tämmöisessä wäitöksessä ei ole perää. Sillä köyhyys on yhtä wanha kuin ihmiskuntakin. Jo Moses (5 kirja 15:11) sanoo: "Sillä ei köyhää pidä puuttuman maassa; sentähden käsken minä sinua ja sanon: awaa aina kätes weljelles, joka tarwitsewa ja köyhä on sinun maallas.” Ja kuiteukaan ei ollut Juudalaisilla teollisuutta ollenkaan. Tosi on nimittäin että köyhyys syntyy jokaisen elinkeinon ohessa. Kaikkialla nähdään yksi ihmisluokka, joka elää ainoasti kättensä työstä, joka tekee työtä muille, joilla on waroja antaa näille työtä. Waadittuna jokapäiwäisestä työstä ansaitsemaan rawintonsa, on tämä ihmisluokka siinä surkuteltawassa tilassa, että, jos jostakin syystä työ puuttuu, myös rawinto loppuu ja olennon apua on muilta haettawana. Ihan suuri erhetys on siis se luulo, joka sanoo köyhyyden syntyneen uudemman ajan teollisuudesta. Edellä jo sanoimme ettei Juudalaisilla ollut teollisuutta nimeksikään, mutta heillä oli kuitenkin köyhiä. Juudalaiset oliwat kaikki maan wiljeliöitä; ja tosi onkin että maan wiljelys on, se työ, joka ehkä kaikista enemmän matkaan saattaa köyhiä.

Tämä ehkä kuuluu kummalta, mutta tosi se kuitenkin on. Oma maamme tähän antaa wahwan wakuutuksen. Meillä ei ole teollisuutta ollut, eikä ole wieläkään niin suuressa mitassa, että siitä taitaisimme sanoa suurta köyhäin lukua syntyneen. Ja kuitenkin on meillä köyhiä yltäkyllä; mistähän ne owat tulleet? minkä elatuskeinon ohessa? Tosin maan wiljelyksen.

(Jatketaan).

*) Olemme saltuneet saamaan Yliopistossa pidettäwän wäitöksen: om fattig- domen och allmänna fattigwården i Finland (köyhyydestä ja julkisesta waiwaishosta Suomessa), josta kunnon kirjasta annamme tämän osoituksen, senki mieluisemmin kuin yliopistosta niin harwoin tulee suomalaiselle lukialle mitään opittawaa. Soisimme tämän kirjan kaikkein luettawaksi.

Lähde: Hämäläinen: n:o 7, 15.10.1858