Köyhäin- ja Waiwaisten Holhouksesta I (Suometar)

Köyhäin- ja Waiwaisten Holhouksesta I (Suometar) Kirjoittanut Suometar (sanomalehti)

Köyhäin- ja Waiwaisten Holhouksesta II (Suometar)

Köyhäin- ja Waiwaisten Holhouksesta I.

Kuka on wähänkään Suomessa liikkunut, on warmaan tullut hawaitsemaan, miten köyhäin holhous eri paikkakunnissa on eri pohjalle asetettu, moniaissa paikoin kuitenki tuskin ollenkaan wielä asetettu millenkään pohjalle. Wiimenen tapaus kohtaa katseliata maamme pohjoisemmissa ja itäisemmissä osissa, joissa wielä kaikki muutki, niin siwistyksen kuin seurakunnallisen järestyksen asiat owat wasta alullaan ja idulla muita maamme osia suhteen. Karjalassa esimerkiksi on useammassa seurakunnassa, wasta nykyisella wuosikymmenellä, päästy niin kauwaksi, että owat tulleet jaetuiksi ruotikuntiin ja kunnottomimmat waiwaiset niissä saaneet wakaisen lepo-sian ja elatuksen. Sitä ennen oli kaikki luonnollisessa tilassaan: olipa kuin kunnoton, kuin sairas ja waiwainen; hän kyydittiin talosta taloon, kylästä kylään, ainapa pitäjästä pitäjään, jopa toisen maakunnanki rajain sisälle. Tässä ei ollut rajaa, jos se oli minä wuoden-aikana, minkälaisena ilmassa tahaansa; tämmönen onneton oli aina saman liikunnon ja kiertämisen altisna. — Se oli julmaa! se oli hirmuista! Sanonet ehkä. — Se ei Karjalaisesta niin ollut, yhtä wähä kuin se oli Karjalaisten syy, ett'ei waiwaisien hoito ollut paremmalle pohjalle siellä asetettu. Tämä maakunta, kaukana hallituksen silmistä ja kaukana siwistyksen ja tiedustuksen waltateiltä, sai niin tässä kuin muissaki kohdissa jäädä muita maakuntia jälelle, kuin asianomaiset eiwät woineet olla niin tarkan kurin ja katsannon alla, että he olisiwat olleet pakoitetut paremmin huolta pitämään asiastansa. Itse rahwas Karjalassa piti ja pitää taas wielä nytki kerjuuta aiwan luonnollisena asiana, koska se on niin ollut wauhundesta, ja hän holhosi ja holhoaa köyhää ja waiwaista kaikella rakkaudella ja huolella, koska kansan luonto ja esi-isien manaus waatii hellyyttä ja apua jokaista outoa, onnetointa ja waiwaista kohtaan. Se on nähty nälkä-wuosina, että Karjalainen jakaa wiimeisenki leipä-palansa anowan kanssa ja lähtee sitte itseki kerjuulle (kiertämään).

Melkeen sama juttu on Sawon maakunnissa, waikka kuitenki wähemmässä määrässä. Jo ennemmin kuin Karjalassa oli täällä seurakunnat jaetut ruotikuntiin, ja rahwaassa on jo mieli kylmentynyt kerjuuta wastaan. Mutta täälläki on wielä köyhäin ja waiwaisten holhous monessa seurakunnassa panemata tarkempaan järestykseen, ja kerjääminen kestää niissä entisessä woimassaan.

Kaikissa muissa maakunnissa on kerjääminen melkeen kokonaan häwinnvt, kaikestaanki se ei tapahdu niin wallattomasti kuin edellä-mainituissa maakunnissa. Se ei ole lain eikä minkään ulkonaisen woiman kautta kuin asia on niin kauwaksi saatu: se on melkeen itsestään lapahtunut. Miten kansa edestyy niin hengellisessä kuin työnteollisessa tointumisessaan, sitä enemmin se wälttää ja kammitsee laiskuutta ja huolimattomuutta, joka on jos ei aina juuri ja syy kerjäämiseen niin ainaki seuraus siitä; tämän edestymisen kautta toimen, ahkeruuden ja työnteon arwo kohoaa, sitä myöten lankeaa kerjuun ja kerjäläisen arwo. Se ei tarwitse olla kova-svdämmisyys ja kylmyys köyhyyttä ja onnettomuutta wastaan, kuin on tähän syynä; se on itse ihmis-arwon tunto ja itsenäisyyden sekä wapauden tunto, joka estää ihmistä antautumasta toisen armoille ja armeliaisuuteen muuten kuin wiimeisessä hädässä, ja joka kieltää isosti kunnioittamasta sitä ihmistä, joka ei tahdo eikä pane wiimeisiäki woimiaan, työllään ja taidollaan ansaitaksensa elatusta ja sen kautta suojellakseusa ihmis-arwoansa ja itsenäisyyttänsä.

(Jatketaan).

Lähde: Suometar: n:o 36, 7.9.1849