Kärsimykselle.

Kirjoittanut Mikko Uotinen


Kiitän sinua elämä
että mun kärsiä annoit,
kiitän, että mun rintaani
kylliksi murhetta kannoit.
Vuodatit kirkkahat kyynelet,
haavotit syömmen ja rinnan,
kiitän, nyt minä ymmärrän
elämän arvon ja hinnan.
Kiitos, että niin mustaksi
tummensit taivahan multa,
kiitos, että sä sytytit
rintaani riehujen tulta.
Että sä petit ja nöyryytit
että niin pirstoiksi piirsit,
niin sinä unelma linnoista
minut elämän keskelle siirsit.
Laps’ olen surun ja syksy yön
tulta on sielussa mulla,
oon kylpenyt kyynele virrassa
voi kevätkin kerran tulla.
Tuskan mä tunnen, elämän
missä on murhetta, huolta,
kerran ne tuikkivat mullekin
tähtöset riemujen puolta.
Kun kerran kesä on rinnassa
ja onneni toukoja niitän,
oi kärsimys, silloin mä sinua
niin paljosta, paljosta kiitän.
Sinun kauttasi kulkevi onnen tie
ja se onni on onnista suurin,
joka nousevi omasta rinnasta
ja rintaan kasvavi juurin.


Lähde: Uotinen, Mikko 1907: Kevätvirroilta: runoja. Kustannusyhtiö Osmo, Helsinki.